Suru

Kuolema korjasi kalleinta pois,
tuskaako elämä tää taas ois.
Seitsemän päivää onnea kokea sain,
sitten viikatemies saapui vain.
Päättäen elämän nuoren niin ,
nukahdan jälleen kyyneliin.

Haihtui haaveet yhteisen elämän,
itkenkö päivää seitsemän.
Kuolema korjaa niittäen viljaa,
elämäkö onnea vaniljaa?

Sanaton suru maailman yllä,
kuolemanenkeli saapuu kyllä,
viikatteen viimeisen ilmaan lyö
elävän sielun kadotustyö.

Hautajaiset toistensa perään
valkoisia kalloja arkulta kerään.
Suruhuntu peittää pään,
sydämeni tuskaan viiltävään taas
yksin jään.