Suru

Suru suurin mustin siivin sydämeni päälle verhon lyö.
Elämässäni synkkä yksinäisyyden aalto, pois kaiken ilon
melkein syö.
Runoilijan täysi ruukku,
ylös unesta minut aikaisin tänään herättää,
en osaa öisten painajaisten valtaa,
enää armollisin ajatuksin
pois selättää.
Olen myrkyn katkeran, nyt maljastasi juonut,
ei elämä pisarakaan onnellista mulle koskaan suonut.

Nyt seison virran jakajalla,
suuren surun paaden alla.
Tie niin musta synkkä on,
edessäni musta suuri tuntematon.
Vallan katkeruus nyt päivissäni saa,
ei hetkenkään turvaa,
ei onnellista satamaa.

Purjein repaleisin aivan,
olen kapteenina haaksirikkolaivan.
Ei merirosvotkaan suostu
laivaani nyt valtaamaan.
Hetken rauhallista tuulta purjeisiini
kaipaan, kiinni pääsyä elämän langan
armolliseen taikaan.