Kaksois-sielun kutsu

Kaksois-sielun kutsun kuulen,
emme etsi itseämme,
tällä pimeällä taipaleella.
Elämämme ehtoopuolella,
kutsun kuulen,
se on huudossa tuulen.

Vaikka pelko, ja rumuus sataa niskaan.
Värjään syksynruskonvärein taivaan,
hukutan epävarmuuden ruskaan.
Taivaanrannan maalari,
yllään syksynvärihaalari.

Tyhjyys, kaikuu ontossa päässä,
tuulilasit autossa oli jo aamulla jäässä.

Kuunlilja

Kuunliljat jaettuna jonnekin
myrskyihin maailman.
Saan jalansijan syksyn pimeyteen,
taas vaellan.
Talven vallan alle,
teen paikkaa unelmalle.

Kantavat valot sillankaarien yli
sumuisen illan.
Tajuntaani iskee tuoksu märän
kuivuvan villan.
Ahvenia sillan alla,
niitä saa taas onkimalla.

Jossakin tuulikellot parvekkeella
soittaa sävelmää,
sisällä on lämmintä,
sytytän kynttilän lyhtyyn
odottelen iltaa pimeää.

Lauantai

Lauantain laiva laineille käy,
ei vieläkään ystävää rakkainta
saapuvan näy.
Yksinäisyys luo varjon ylle
viikonlopun tään,
pimeään yksinkö piiloon
tänään jään?

Liputtomat laivat merelle käy,
ei kotisatamaan tietä niille
koskaan näy.
Aavelaivat yksinäiset vaeltaa
etsien viimeistä satamaa.

Sammunein lyhdyin laivani käy,
ei merellä majakkaa missään näy.

Kaksois-sielu unessani

Aikojen alussa oli Jin, sekä Jan
kumpikin rakkaita lapsia Jumalan.
Oli paratiisi, sekä ilon ja elämän puu,
jonne jostain ilkeä käärme laskeutuu.

Oksien alla Eeva epätoivon puusta syö,
alkaa maailman pahuuden luomistyö.
Siitä aina muistuttaa meitä pimeän yön
tuikkiva tähtivyö.

Narsistin narussa

Narsistin narussa elämää karussa,
kiertäen kehää, tehden pesää pelkojen
alle. Huutaen karmivan tuskan huudon,
äänettömänä ,kuin kuiskauksen
maailmalle.

Tallattuna sieluni viimeiset rippeet
jalkojesi alle.
Tahdon olla Feenix-lintu,
nousta tuhkasta uudestaan
lentoon; kohota korkealle.

Suru ,sekä pelko, särjetty sieluni kannel.
Soinnut rikkinäisen mielen,
saa kirjailijankielen.
Öinen maailma kuin ,musta tähtinen
peitto viskattu unieni ylle.
Rikkinäinen, pelokas nainen
valmiina lohduttavalle syleilylle.

Aurinkoinenyh

Aurinkoinenyh tule suoraan juttelemaan jos sinulla on jotain valittamista.
Törkypostit säilytän,jos niitä alkaa tulemaan niin ryhdyn toimenpiteisiin niiden kanssa lakiteitse. Hyvä on nimettömänä yöllä kirjoittaa sähköpostiini,mutta niistä saadaan kyllä tarvittaessa lähettäjä selville.

Olen tuntenut

Olen tuntenut tuonen kellojen kutsun,
olen tuntenut kaksoissielun kuulevan.
Olen enkelipölyssä lentänyt,
yllä maailman nukkuvan.

Avaruuden alla, suurella ikkunalla,
istun katson taivaan kuuta.
Miettien mielettömyyttä,
kuunnellen pahuutta parkuvien
sielujen valitusta.
Vie minut aikaportin yli,
kutsuu mua kuoleman syli.

Viikatemiehen kynnet niskassani
puristavan tunnen;
yli kasteisten pimeiden niittyjen
kalman kuningas huulet valmiina
viimeiseen suudelmaan.

En pysty taaskaan nukkumaan,
sielussani huutaa sanat
kuolleiden runoilijain.

HERNEELLE

Herneelle en pääse blogiisi, ystävilläni on juuri noita terierireitä mistä mainitsit. Sellaisen terierin juuri haluaisinkin, nimeksi tulisi Rahtari Dani.
Lasten kaveri sai sellaisen veitikan kuukausi sitten, ihana paketti ;)
Maailman ihanimmalla miehelläkin on sellainen hauva :)
Pianon ostoon meni meillä nyt koiraan varattu raha,muuten olisi meillä kiva pieni karvakaveri jo :)

Oikeus rakkauteen

On oikeus rakastaa, olla hyvä sekä hellä
ajatella toista lämmöllä sydämellä.
Rakkautta on olemassa niin monenlaista,
on hellin sanoin hyvä muistaa,
surullista miestä tai naista.
Afroditen tikarin piston sydämeeni sain,
se koskee, viiltää kaivertain.

On varmaan raskasta olla runoilijan muusa,
saada liikaa sanoja helliä,
ottaa vastaa imartelua, siirappia kuin karamelliä.
Ei tiedä itkeäkkö, toivotavasti nauraa;
purra hammasta, tai leikkiä uhrilammasta.

Raskasta rakkautta vastaan ottaa,
miehisen miehen
puhua, helpompi on olla mykkä
hiljaa.
Vaieten viestien viidakossa,
siinä jossa miehinen mies metsästää,
nainen vaietkoon,
olkoon huomaamaton;
ei niin kuin myrsky,
tai ukkos-sää.

Kiitos

Jonakin päivänä kantaa siivet enkelin,
jonakin päivänä jalkani horjuu kuitenkin.
Herrat kutsuit minun lapsena jo luoksesi,
näen enkelit armostasi, sinun vuoksesi.
On suojelusenkelini vahva hahmo suuri,
on ympärilläni vahva turvan tunteen muuri.

Annoit minulle taitoa niin kovin monta,
lahjaa niin monta uskomatonta.
Kutsusi kuulen olen luonasi aina läsnä,
surun ja murheenkin keskellä,
en lakkaa täysillä elämästä.

Kuka viskaa ensimmäisen kiven,
kuka tuomion antaa?
Enkeli vierelläni tuomionkirjaa
kantaa.

Yli virran

Yli virran käyn,
ei toista rantaa missään näy.
On aallot korkeat,
ei niistä kukaan yli käy.
Ei Moosestakaan vettä
jakamaan nyt näy.

On voima mahdoton,
ja pelko voittamaton.
Ei siltaa missään virran yli vie,
karikkoinen, sekä kivinen on toisenkin
rannan tie.

Päin tuulta, sekä myrskyä nyt käyn,
aroin horjuvin askelin,
on kädestäni poissa käsi
vahva voittamaton.
Virran yli pääse en,
toiselle puolelle katson kaivaten.

Suru

Suru suurin mustin siivin sydämeni päälle verhon lyö.
Elämässäni synkkä yksinäisyyden aalto, pois kaiken ilon
melkein syö.
Runoilijan täysi ruukku,
ylös unesta minut aikaisin tänään herättää,
en osaa öisten painajaisten valtaa,
enää armollisin ajatuksin
pois selättää.
Olen myrkyn katkeran, nyt maljastasi juonut,
ei elämä pisarakaan onnellista mulle koskaan suonut.

Nyt seison virran jakajalla,
suuren surun paaden alla.
Tie niin musta synkkä on,
edessäni musta suuri tuntematon.
Vallan katkeruus nyt päivissäni saa,
ei hetkenkään turvaa,
ei onnellista satamaa.

Purjein repaleisin aivan,
olen kapteenina haaksirikkolaivan.
Ei merirosvotkaan suostu
laivaani nyt valtaamaan.
Hetken rauhallista tuulta purjeisiini
kaipaan, kiinni pääsyä elämän langan
armolliseen taikaan.

Fossiili siili

Fossiili siili,
miehessä piili.
Ei toivoa koskaan,
hukun vain roskaan.

Treffit, ei koskaan enää,
en tahdo pitkää nenää.
Pinokkiona aivan näin puhumisen
vaivan, ei löydy koskaan
hullua, sekä hassua.
Ikiomaa halinallen karvatassua.

Naiseuteni hukassa

Naiseuteni hukassa,
piikikkäässä kukassa.
Sen jonnekin hävitin
ei se löydy takaisin.

Löytäjä saa pitää,
opettaa uudestaan
olemaan minut nainen.
Itse naiseuttani löydä en,
unissanikin sitä pakenen.

En enää edes jaksa kirjoittaa
mitään, romanttista unelmissa
kantavaa; iloa päivään antavaa.

Syyskuinen tiistai

Syyskuinen tiistai

Syyskuu syvän unelman särkymään sai,
nyt on vasta viikonpäivistä tiistai.
Toivottomuus vallan tässä aamussa saa,
kun maailma kohti talvea vaeltaa.

Kynästäni terävin kärki on poissa,
unelmista hävinnyt ankkuri,
elämän karikoissa.
Turhin tuuli mastossani puhaltaa,
vieden tätä purjelaivaa kohti
päivän ulappaa.

Surun sulkakynän musteeseen
upotti, taas tiistai.
Keskiviikko kelmeästi ajatuksissani
viivähtää, ehkä se viikkoon tuo
rauhallista elämää.

Jossakin Jokiasemalla

Jossakin jokiasemalla,
tulevan talven alla,
on sumujen sillan särkeä halla.
Näillä mailla, elän hetken häilyvän,
toivon kesän lämmön muistoissani säilyvän.

Syyskuu syvälliset mietteet aivoilleni antaa,
kesän lämpö hetken syksyn tuulen yli kantaa.
Kaiku onnellisuuden saaren,
on haudattuna alle kivipaaden.
Kaislikossa yksinäinen sorsa nukkuu,
puolison vei harhaluoti metsästäjän haulen.

Syyskuu syksylle luo lujaa pohjaa,
talvea kohti askeleitani ohjaa.
Kirjoittelen silloin tällöin lorun taikka
kaksi, toivon tämän maailman muuttuvan paremmaksi.