Tyhjä pää

Tyhjä pää,
kolisee kuin tynnyri.
Ajatusten viidakko,
jossain poissa,
kaukana viivyn
hiljaisuuden karikoissa.

Vankina seireenien saarien,
padassa kannibaalien.
Ajattoman usvan yllä,
elän unienmaailmassa
vain sinun syleilyllä.

Lukossa sanojen arkku,
avain piilotettuna aaltojen alle,
mykkä sieluni huuto
kaikuu sanattomana
kuiskauksena maailmalle.

Unelma

Olet niin komea,
luotu Jumalan kuvaksi.
Rakkauden veri,
lihaa ja luuta,
varo tuota punaista suuta.
joka viekoittelee katsomaan
kanssaan taivaan kuuta.

Minä tahtoisin,
vain sinun olla tahtoisin.
Heittää elämäni hellimät hetket
käsiisi,
huuliltasi lukea
huumorilla höystetyt
helisevät lauseet.

Tahtoisin laineille laskea
lemmenjollan,
meloa kanssasi kohti taivaanrantaa
suojaisaan lahteen.
Seilata seitsemän meren läpi,
nostaa mastoon merirosvolipun.
Purjehtia unelmien utopiamaille,
satujensaarille autuaille.

Shamaanien lammella

Shamaanien lammella seison,
selkä kohti suurta seikkailua.
Vedenjakajalla kahden maailman välissä,
satujen saaren sekaan uin,
kun valokuvaasi samastuin.

Seikkailujen saarella,
vuotavalla paadella.
Mukana täytyisi olla
ehjä lemmenjolla.
Nyt olen vain purjeettomalla veneellä
tuuliajolla.

Shakaalit savannilla saalistaa,
etsien uhria seuraavaa.
Keskellä elämän ehtoopuolen,
amor ampui sydämeeni harhanuolen.

Kiskon , sekä revin,
irti en nuolta saa,
sen kärki vielä sydämessäni
tuskaa aiheuttaa.

Kuin tähdenlento

Kuin tähdenlento,
nainen hoikka, sekä hento
niityn kasteisen yli käy.
Ei neidon sulhasta missään näy,
tuo tuuli surullisen sävelmän,
sen hyräillen nyt esitän.

On aika niittää kypsää viljaa,
vanhus kiikkuu, istuu hiljaa.
Pirttiin pienokainen sisään käy,
ei lapsen isää missään näy.

Leski leivän murtaa,
lapselle käteen antaa,
piimä leilin vanhus
eteen kantaa.

Aika jos taaksepäin käydä
voisi, niin menneisyys neidon
sulhasen, ja lesken miehen takaisin
tuoda voisi.

Lammen pintaan säde laskeutuu

Lammen pintaan auringon säde laskeutuu,
onnen hintaan suru suurin saappain tunkeutuu.
Ei koskaan onni kauan kestä,
jos ei murhetta, sekä surua pois pestä.
Eilen elin kauniin päivän,
aavistelin pienen onnen häivän.

Tänään surun saappaat jalkaan kasvoi,
painavat, kuin synnin taakka,
ei onni koskaan kestä uuteen aamuun saakka.

Nukkuva maa

Nukkuu maa,
jo nukkuu meri,
Norjan kansan uhriveri,
vuodatettiin turhaan.
Ei oikeutta ollut kansanmurhaan.

Runoilijan herkkä sielu,
surunmaassa vaeltaa.
Enkelinä taivaassa moni surmanuhri
tänä yönä lentää saa.

Ei ymmärrystä löydy mulla,
uni silmään ei tahdo tulla,
minkä suuren menetyksen
koki moni Norjan maassa.

Sanattomaan suruun yhdyin,
miksi ? satamaan nyt viimeinenkin
etsijöiden lautta,
kulki tuskanportin kautta;
sammutetuin lyhdyin.

Laiva sataman suulla

Laiva sataman suulla

Laiva satamaa kohti ui,
ehkä viimeinkin kaikki onnistui?
Kapteeni vahva parrakas ruorissa on,
keinuu laiva aalloilla kohtalon.
Nainen satamassa saapuvaa miestään
odottaa, joko merirosvo helminauhan
naisen kaulaan tuoda saa.

Jännitys suuri ilmassa on,
arvoitus myrskyn nousevan
kuinka vahva se on?
Saavatko viimeinkin toisensa,
taivas ja maa,
onko suojaisaa satamassa
viimeisessä rakastaa?

Unen laakso

Unen laakson helmeilevät vuoripurot,
kadonnut onnen aika jota kiinni kurot.
Pettymyksien, pelottavat peitot
unelmien yllä.
Yksinäinen kaipaava tyhjä syli,
tule ja lohduta sitä syleilyllä.

Hetket heikkouden,
niissä tuskaani huudan,
taistelevat keskenään lapset Israelin,
sekä Juudan,
Kelmeä kuu nousee taivaalle kyllä,
mutta kukaan ei koskaan lohduta minua syleilyllä.

Tahtoisin jo mennä

Tahtoisin jo mennä,
kasvattaa siivet enkelin,
ja sanoa lennä.
On liian aikaista lähteä,
kurkottaa kohti sammuvaa tähteä.

Kuiskasit korvaani äsken,
elä vielä muutama heti, kun käsken.
Mä olen sinun pieni suojelusenkeli,
enkä tahdo vielä et lähdet,
on aikaa vielä nähdä
syksyn loistavat taivaan tähdet.

Aika juoksee pakoon,
kuin paksu manillaköysi yli laivan partaan,
tekee minusta elämän uuden
suuren varkaan.
Kuiskaten mua luokseen
kutsuu veden mustan suuri syli.
Sydämen murtuneen päällä
painaa tuska, en pääse siitä yli.

Ei aikaa takaisinpäin pyörittää saa,
ei nousemasta voi estää aurinkoa
polttavaa.
Vain hetkeksi muistot tuskan pois vei,
unohdusta kaipuu salli lainkaan ei.
Muistot juuttui kallioihin,
kun hyökyaalto iski niiden yli,
sammui rakkauden ja toivon
uusi hetki.
Jäljelle vai jäi,
yksinäinen kaipaava syli.

Suru suurin saappain

Suru suurin saappain kulkee,
onnenportin taakseen sulkee.
Sulkakynällä kirjoittaa suureen mustaan kirjaan,
sinetillä sulkee oven surujenlaaksosta pois.
Oi jos minulla onnen maan avain jossain tallessa ois.

Oikeus ei voita,
niitä onnen tarinoita,
seireenien surulaulut,
ikävöivät ilottomat
mustat kivitaulut.

Seilaan seitsemällä merellä,
unissa soudan sormet verellä.
Merirosvomaan pahan kuninkaan,
sain sydämeeni ikuisesti asumaan.

Vastatuuleen

Vastatuuleen ainoastaan jaksan ponnistaa,
sieluni särkyneen palasia liimailen.
Tuuli ne irrottaa, erilleen vie,
on myrskyisä vallattoman sieluni tie.

Kahleita vastaan taistelen,
yksinäisyyteen kadoten,
hukkuvat sieluni iloiset hetket,
valonsäteiden valaisemat onnen retket
alle ajanhampaiden armottomien.
Rauhansatamaan reittiä tunne koskaan
mä en.
Täällä rakkauden valtatiellä
liftaan, onnea kaukaista
pois pakenen.
On tähdet silmistäni taas
hetkeksi sammuneet,
ehkä joku ne joskus
syttymään saa.

Raahen tuuli keinuttaa
sieluni särkynyttä kannelta
ainoastaan.
Taistelen vastaan,
maailma raatelee,
sun hiestusi laineet
sormiini tallensin.
Sinimustan kauneuden
kirjallisuuspalkintoon
kirjoitin.

Vihainen rekkamies.
seikkailee jossakin,
kahvikupillisen taas
tarjoisin.

Tyhjyys

Sen kaiken jälkeen saapuu tyhjyys,
laivani karille ajautunut on.
Tuuli kylmä, sekä meri armoton.
Ajatukset aallon pohjalla,
kirkuvat lokit sieluni sopukoissa,
tyyni rauhantunne on kaukana poissa.

Olen nähnyt sateiden saapuvan taas,
kadottanut kyyneleiden taidon joka
pyyhkivät ikävän pois.
Kuihtuneet onnen tunteet
sieluuni jää.
Olen kulkenut kauas pois,
ja palanut takaisin taas.
Olen ovellasi unohdetuin ajatuksin,
yksinäisyys on sielussani kuin
ennenaikainen syys.

Olen sanonut sen kaiken
mikä oli pakko sanoa,
nyt olen sielultani tyhjä,
sekä lohduton.

Kadotettujen laivojan satamassa

Lahdessa myrskyää,
tuuli aallot lyö korkeuksiin.
Unen aavoilla ulapoilla taas tavattiin.
Epätoivo kelmein eväin
aallokossa lyö,
kalalokki niemenpäässä
suurta kalaa lyö.
Laivani seisoo kadotettujen
laivojen ratamassa,
myrskyäväsää poukamassa.

Mykkyys iskee päälle nyt,
taistelun olen hävinnyt.
Huonot eväät mielenrauhani nyt syö,
tyyni mielenrauha se on nyt mahdoton työ.

Vaskinen kello

Hellästi heläjää vaskiset kellot,
ruiskukkia sinisenään näen pellot.
Valamon rauhaan kaipaa mieli,
runoilijan kiivas laukkaava kieli.

Kesänlapsi syksyä kohden,
ylittää veneellä tyynen lahden.
Aika on elää,
aika on kuolla,
aika on laihaa leipää
kynällä vuolla.

Minä menin vaikken mennytkään,
Kalevalan kansan karikoita kyntämään.
Kyiset pellot joskus leivän antoi,
mansikatkin mamma sieltä kantoi.

Taatto tahtoi perinnönkin antaa,
vaskisen vellikellon tytöllensä antaa.

Hallaamu

Hallavan aamun harsoinen vyö,
auringon säteiden tielle lyö.
Kesäyö on usvaa, keijujen taikaa,
vietämme luonnon juhlan taikaa.
Eletty elämä suonissa virtaa,
lyhentää elon päättyvää pirtaa.

Lapsi on pieni hetkisen ainoastaan,
aikuinen nuori, tai vanha muori
ajatukset lämmin kesä herättää elämään.
Seuraavan kesän vieläkö nähdä saan,
vai olenko valmis kaikesta luopumaan.

Merenneidon askelin

Merenneidon askelin vuoden kerran kävelin,
tuskaa jalat päällään kantoi,
veitsen iskut varpaat kantoi.
Juhannuksen tulessa paloin liekkimeressä,
sytytettiin suurikokko,
paloi liekki valaisi.
Poltin myöskin nahkani.

Tuskaa tuuli tuoda sai,
armahti kai maanantai.
Kesän riippukeinussa,
vieraita vastaanotin,
ystävät ne ilon toi.
Ajatukset karkeloi päällä tanssilattian
koin suuren tunnelman.

Jossain

Jossain rajalla joutilaisuuden,
herään hetkeksi tuntemaan
onnen sirpaleiden joukkomarssin.
Tämä elämä, täynnä tuntemattomien
ihmisten ohituksia,
totuutta näkemättä.

Elämättä aidosti,
joukossa yksinäisten seison,
viimeinen laiva on lähtenyt.
Satamassa asuu hiljaisten haamujen joukko,
pimeä laituri, ja sammuneet lyhdyt
majakkasaaren.

Tuskaa tunnen,
elämä jo liukui ohi,
huominen on eilisen kertausta.
Mikään ei muutu huominen on,
musta kuin sammunut telkkarinkuvaruutu.

Rakkauden liekki

Kynttilän sytytin,
paloi se hetken,
sammui päättäen onnen retken.
Liekki lämmitti ,
poltti liikaa,
arvet ikuiset
peittää piikaa.

Sydämen katkeran,
alkoi leikki,
se mies olikin pelkkä
häntäheikki.
Vihata en osaa,
rakastaa vain,
muistelen entistä
armastain.

Rakkaudesta rampa,
hiuksissaan helmikampa,
ajatusten arkisten juoksu.
Mielessäni aina säilyy
rakkauden, sekä ruusujen
tuoksu.

Merirosvokapteeni

Joukossa urhojen partasuiden tummien,
piileksii mies niin outo, sekä kumma.
Hiusiltaan pikimusta; tumma.
Sydämeni rauhan varastanut on,
sammuttanut rauhallisen liekin kohtalon.

Arvoitusten saarten valtias hän on,
kai merirosvo ,ankara ja armoton.
On varastettu sieluni,
se vaikeroi , ja vapauttaan vaatii.
Vallattujen ajatuksien joukko,
onnenmuruja hävinneittä ,
etsii suunnitelmia laatii.

Lankulla nyt seison yli laivan partaan,
mietin pelastusta,
sitä mihin suuntaan karkaan?

Heinäkuu

Herätä minut hellästi heinäkuu,
tuo kauniiden kesäpäivien kiihko
uniini jälleen.
Näin kirjoitti runoilija tekstiä
ystävälleen.
Vielä on aikaa viiletä kesän,
aikaa siihen, kun linnut jättävät pesän.

Korkealla kukkulalla, taivasalla
paikka on ystävällä ihanalla.
Kesän retket,
villit hetket,
kaipuun kurjet taivaalla,
laulujansa lurittaa.
Kesäyössä heinäpellon elovenatytöt
rakkaimpiansa kurittaa.

Jossain yössä yksinäinen
menninkäinen, päivänsäteen
nähdä saa.
Sokaistuu nyt jälleen kerran.
Syksyn tullen kohtaloonsa
arvokkaasti alistuu;
eikä pelkää illan pimeää.
Tyyni rauha sydämessään vain
petokseksi paljastuu.

Vauhdinhuuma

Asfaltti polttava on,
kaasujalka kuskilla malttamaton.
Lentää vauhdissa autoon auringon pinta,
elämässä aina maksettava kova hinta.
Ei vauhdinhuuma suurta jännitystä tee,
kaikki iskee liian kovaa
pieneen enkeliin,
joka on rakastunut vain autojen
kaasupolkimiin.

Mitä mä haluuan,
ja mitä mä saan,
jos kaikki vauhdinhuuma pois
katoaa?
Huudan:”Palaa luokseni uudelleen”
tunnen tuulen kasvoillani,
luulen sun mua suudelleen.
EI SE SATU, lukee kuskilla hihassaan,
kun törmään rekkaan vastaan tulevaan.
Tunnen enkelin vierelläni,
vievän minut valoon valkeaan.

Kesäloma

Kesäloma koittaa,
vihainen rekkamies Sabathonin Victorya
kovalla soittaa.
Ehkä hymy salaa suupieliin hiipii,
mökillä, vesillä,
hymy saa olla salaa
esillä.

Ei hampaat vihasta narsku,
kesä ja kärpäsetkään,
ei miestä haittaa,
kun punaisella avoautolla
matkaa taittaa.

Nyt kun olet siinä

Nyt kun olet siinä,
niin jääthän vielä vähän aikaa.
Loppukesään rakennamme suurta taikaa,
Silmiin kerubin,
syttyi tähti kirkkain,
pimenee jo kesäyöt;
kaipaus vielä piilottaa tähtivyöt.

Nyt valvon yötä yksinään,
ja kirjoittelen ikävään.
Lyhdyt yli lahden veden,
veneistä luo valomeren.
Ankkurissa sillan alla,
Höytiäisen kanavalla.

Eilen mies pois lohen antoi,
Mirja sisälle sen kantoi.
Madot purkkiin Eeva laittoi,
Satu saunavihdat taittoi.

Samettisen yönsyli ,
heittää usvan tuulen yli.
Kesäyössä suurta taikaa,
vietän keskikesän aikaa.

Venuksen rinta

Niin värjäytyy vereen rinta veenuksen ,
on hampaat vampyyrin iskeneet pintaan sen.
Särkyy iho kuin pinta marmorin,
se hampaanjälkiin peittyy teräviin.

On yö ja zombiet haudoistaan,
herää yöhön pilkkopimeään,
pelastettu ihmislapsi huutaa
nimeään.
Hän turvaa Jeesukseen,
ja sormet kaulaansa vie
ristilleen.
On demonien valta arvaamaton,
yö joukko tumma kulkee sieluton.

On mustat enkelit, ja pirut demonit
ne yössä hallitsee, jos et usko Jeesukseen.

Pieni enkeli

Eräänä yönä tuli kovaa niin,
se tuulenpuusta tarttui pieneen enkeliin.
Päin ikkunaa se tuuli hänet riepottaa,
siivet saa poikki murtumaan,
ja sielun särkymään.

Miten kävikään,
sen pienen enkelin,
jolta siivet irti revittiin,
hän tippui mustaan asfalttiin.
Se sattui liikaa niin,
ei siivet ehkä kasvakaan ,
enää uudestaan.

Se tuska palaa taas,
ja bumerangin heittää saa.
Kiertokulkuaan tuskaa
siiventyngät kierrättää,
ja aika vierähtää,
tuska ruokkii elämää.