Kivi sydämen päällä

Kivi päällä sydämen,
raskaammaksi kasvaa,
verenpaine melkoinen
suoniani rassaa.

Koskee viiltää kiristää,
tuskin mikään piristää,
loputonta tuskaa.

Tuska pahin päälle lyö,
niin pimenee myös tähtivyö.
Sammunut nyt valo on
sielun oman auringon.
Vyöryy päälle tsunami,
tuskan aallot voimistuu,
kaiken pois altaan pyyhkii.

Hetken nainen kaikkein surullisin
lohduttomasti nyyhkii.
Sitten sammuu kyynelien
loppumaton virta,
pimeyttäkin mustempi on
elon kankaan pirta.

Kivi rinnan päällä painaa,
onni maailman on vain lainaa,
tahtoisi hän olla vain vainaa.