Revontulet

Revontulten lailla mieli levoton,
leiskuavat värit öisen auringon.
Runoilijan sielu peilaa elämää,
lapin taian kutsu sitä ei toiset koskaan
nähdä saa.

Ajatuksen lento joskus katkeaa,
kyynel kovin hento posken kostuttaa.
Aava kaira kutsuu öistä kulkijaa,
kaamosaika kutsuu , sielu vaeltaa
öistä raja-aitaa susi kiertää saa.

Taivaan myrskyt nousee kuu, kun pilkistää
revontulten leikki unet hävittää.
Lapin taika joskus sydämeni vei,
loputtoman muiston lapsuudesta tuosta,
annan niiden juosta avaruuteen lentää
lailla tähti vyön.
Lumo; outo taika iskee päälle taas,
revontulia katsellen valvon tämän yön.