Viehkeä virvatuli viritettiin,
värisevään valoisaan vaaramaisemaan.
Vaari vartioi vapisten vartaassa varttuvaa
viljapossun vajaata viipaletta.
Velipoika valjasti valkean valjakon,
Valamon valkoinen varjokuva
vierähti virkeään vinkkeliin.
Venla viritti viulunsa,
vinkuna väritti valittavalla vakaalla
vaakunnalla varikselta vaikuttavan
veikeän vikaäänen.
Viljamin viikate viuhtoi
vihreää viljavaa vainiota.
Vaihtaen varjojen vakaata vilkuntaa.
Vihtan viuhonta vihastutti vilkkaan
Viljamin. Varjo varjosti
valoisan viljavainion
vileään vilpoiseen vapauteen.
Valkea varjo välähti,
vilkkaan viikarin vilahtaessa
Valamon vilja-aittaan.
torstai 24. joulukuuta 2009
maanantai 21. joulukuuta 2009
Joulurauhaa
Enkelini kultatukka
Enkelini kultatukka vierestäni väisty ei.
Eilenkin vierelläni varjelit,
ei ollut aika vielä minun lähteä
maille autuaille.
Tiedän että olet vierelläni,
kuljet kanssani kedollani.
Lapsena minulle naurettiin,
kun kanssasi lennettiin.
Valoa kirkkautta,
sitä suurta rakkautta,
siipiesi suojaa.
Kiitän kaiken luojaa,
kun annoit minulle enkelin.
Annoit taidon laulaa,
annoit taitoa monta ,
monelle uskomatonta.
Joulu nyt kutsuu meitä,
kuljemme vääriä teitä.
On unohtunut meiltä
tämä oikea joulun sanoma.
Usko ja opeta lasta;
armoa anna heikkoa tue, kanna.
Vieras on meille auttamisen taito,
opettele olemaan välitön aito.
Enkelini kultatukka vierestäni väisty ei.
Eilenkin vierelläni varjelit,
ei ollut aika vielä minun lähteä
maille autuaille.
Tiedän että olet vierelläni,
kuljet kanssani kedollani.
Lapsena minulle naurettiin,
kun kanssasi lennettiin.
Valoa kirkkautta,
sitä suurta rakkautta,
siipiesi suojaa.
Kiitän kaiken luojaa,
kun annoit minulle enkelin.
Annoit taidon laulaa,
annoit taitoa monta ,
monelle uskomatonta.
Joulu nyt kutsuu meitä,
kuljemme vääriä teitä.
On unohtunut meiltä
tämä oikea joulun sanoma.
Usko ja opeta lasta;
armoa anna heikkoa tue, kanna.
Vieras on meille auttamisen taito,
opettele olemaan välitön aito.
perjantai 18. joulukuuta 2009
Putoan
Putoan
Putoan, vajoan pumpuliin.
Se on kylmää, pehmeää.
Lentää ajatus pilven taa,
koskettaa se siellä purppuraa.
Kohtadattiin kuin laivat yössä
toiset ohittaen.
Missään majakkaa en nää.
Syttyy lyhdyt ikkuniin,
laivan lasken ankkuriin.
Hattaraa ilma kannataa,
jossakin on maa unelmain.
Sen suunnan kaukoputkellain hain.
Karikko on edessä kivinen,
sen kierrän takaa varjojen.
Merirosvo oon,
sun sydämes sitä varokoon.
Kierrän maailmaa,
tätä palloa valtavaa.
Etsin laivaasi ,
uhria seuraavaa.
Putoan, vajoan pumpuliin.
Se on kylmää, pehmeää.
Lentää ajatus pilven taa,
koskettaa se siellä purppuraa.
Kohtadattiin kuin laivat yössä
toiset ohittaen.
Missään majakkaa en nää.
Syttyy lyhdyt ikkuniin,
laivan lasken ankkuriin.
Hattaraa ilma kannataa,
jossakin on maa unelmain.
Sen suunnan kaukoputkellain hain.
Karikko on edessä kivinen,
sen kierrän takaa varjojen.
Merirosvo oon,
sun sydämes sitä varokoon.
Kierrän maailmaa,
tätä palloa valtavaa.
Etsin laivaasi ,
uhria seuraavaa.
keskiviikko 16. joulukuuta 2009
Maailma lyö
Maailma lyö
Saapuu kohta pimeä yö,
kaipaus toisen taas yllättää.
Mun kirjoittaa täytyy,
jos osaisin säveltää,
laulun tekisin.
Vaan sävellys ei luista,
runon osaan kirjoittaa sentään.
Maailma sieluuni voimalla lyö,
sirpaleiden keruu, siinä vasta on suuri työ.
Surullinen ajatus taas voimalla yllättää,
sen kyynel taas poskelle vierähtää.
Joulu kohta jo saapuu surullinen,
jossakin kaukana mies onnellinen.
Kera vaimon,ja lasten lahjat
kuusen alle asettaa.
Minä istun ja itken,
yksinäisyys tää sapettaa.
Muistan Juicen ja Raulin
aika niiden ohi on.
Nostalgia vanha tuo mieleen
lämmön auringon.
On palanut katulamppu,
jonka ohi nyt hiljaa kuljen,
oven kylmän jäisen taakseni suljen.
Kohta joulu taas on,
kynttilät syttyy koteihin
lämpimiin.
Yksinäisyys astuu
kylmiin armottomiin sydämiin.
Aika tullut jo on auttaa ,
ja armahtaa. Kulkea kohti
valonantajaa. Kätesi ojenna
armosi suo, vie yksinäinenkin
jouluseimen luo.
Saapuu kohta pimeä yö,
kaipaus toisen taas yllättää.
Mun kirjoittaa täytyy,
jos osaisin säveltää,
laulun tekisin.
Vaan sävellys ei luista,
runon osaan kirjoittaa sentään.
Maailma sieluuni voimalla lyö,
sirpaleiden keruu, siinä vasta on suuri työ.
Surullinen ajatus taas voimalla yllättää,
sen kyynel taas poskelle vierähtää.
Joulu kohta jo saapuu surullinen,
jossakin kaukana mies onnellinen.
Kera vaimon,ja lasten lahjat
kuusen alle asettaa.
Minä istun ja itken,
yksinäisyys tää sapettaa.
Muistan Juicen ja Raulin
aika niiden ohi on.
Nostalgia vanha tuo mieleen
lämmön auringon.
On palanut katulamppu,
jonka ohi nyt hiljaa kuljen,
oven kylmän jäisen taakseni suljen.
Kohta joulu taas on,
kynttilät syttyy koteihin
lämpimiin.
Yksinäisyys astuu
kylmiin armottomiin sydämiin.
Aika tullut jo on auttaa ,
ja armahtaa. Kulkea kohti
valonantajaa. Kätesi ojenna
armosi suo, vie yksinäinenkin
jouluseimen luo.
Joulurauha
Joulurauha
Minun enkelini kultasiipi,
poutapilven takaa hiipi,
katselemaan maailmaa.
Kertoi sieltä Jumalalle,
joulun kiireen uuvuttamalle
äidille anna rauha sydämeen.
Äiti auta, hoida lasta,
estä pientä sortumasta,
houkutuksiin maailman.
Lahjat runsaat lapsen hämää.
Jeesus muista lahja tuo,
vie lapsi seimes luo.
Kaiken luoja meille joulurauha
sydämiimme suo.
Vie tämä sanoma läpi Suomen maan,
laita arvot aikaan parempaan.
Usko toivo meitä kanna,
joulurauha meille anna.
Minun enkelini kultasiipi,
poutapilven takaa hiipi,
katselemaan maailmaa.
Kertoi sieltä Jumalalle,
joulun kiireen uuvuttamalle
äidille anna rauha sydämeen.
Äiti auta, hoida lasta,
estä pientä sortumasta,
houkutuksiin maailman.
Lahjat runsaat lapsen hämää.
Jeesus muista lahja tuo,
vie lapsi seimes luo.
Kaiken luoja meille joulurauha
sydämiimme suo.
Vie tämä sanoma läpi Suomen maan,
laita arvot aikaan parempaan.
Usko toivo meitä kanna,
joulurauha meille anna.
tiistai 8. joulukuuta 2009
Eno
Eno
Eno sijaitsee keskellä Pohjois-Karjalaa osana Joensuun seutukuntaa puolen tunnin ajomatkan päässä Joensuusta. Enoon tullaan maanteitse viidestä suunnasta. Rautateitse pohjoisesta ja etelästä tai vesitse Pielisjokea vastavirtaan tai virran mukana. Lähin lentokenttä on Joensuun lentoasema Onttolassa 45 kilometriä Enosta. Helsinkiin pääsee Enosta parhaimmillaan vajaassa kahdessa tunnissa.
Enossa on kaksi taajamaa. Enon kirkonkylä, johon ovat keskittyneet hallinnolliset palvelut ja Uimaharju, jossa sijaitsevat kunnan teolliset työpaikat. Kirkonkylässä lähialueineen on asukkaita 2.750 ja Uimaharjussa 1.900. Enon väestömäärästä 66,4 prosenttia asuu päätaajamissa.
Enossa Pielinen puristuu ympäröivien vaarojen välissä Pielisjoeksi. Pielisjoki on nykyisin Suomen vilkkain sisävesien tavaraväylä lähinnä uiton ansiosta. Retkeilymaastot ovat vaihtelevia ja korkeuserot ovat suuria. Eno on tunnettu Ahvenisesta, joka on portti Pieliselle.
Lemmenlavalla tuli käytyä tanssimassa, kunnes tapasin tulevan mieheni olin silloin 16-vuotta. Olisin
halunnut lukioon jatkamaan , minulla oli huono todistus isä sanoi tuossa on ovi. Läksin kotoa muovikassin kanssa, tilillä oli 500:-mk rahaa. Rakensimme talon Paukkajalle, menin naimisiin. Kävin vasta sen jälkeen rippikoulun. Kirkkoherra Jouko Pesonen piti sen minulle kotona. Pääsin ripille Enon
kirkossa. Hoidin anoppia ja appiukkoani, jolla oli skitsofrenia kolme ja puolivuotta, kunnes sain heidät
vanhusten taloon. Siinä astiat lentelivät kummatkin vanhukset olivat pirullisia. Näin viimeyönä kummallista unta, entinen anoppini (=kuollut jo) leikkeli minulle sydämen kuvia vahakankaasta. Löin kerran entistä appiukkoani, koska hän tarttui rintoihini kiinni. Ei ole tullut lyötyä ketään sen jälkeen.
Appiukkoni oli haavoittunut sodassa ja hänellä oli sirpaleita aivoissa, joka vaikutti myös hänen käyttäytymiseensä. Yhtenä yönä hän ajoi minua takaa särjetyn kaljapullon kanssa. Hän oli alkoholisti myös, aina sai käydä jostain ojanpohjalta hilaamassa hänet ylös. Olin varmaan 19 tai 20 vuotta, kun menin maakellariimme hakemaan perunoita, olin kumarassa asennossa, kellarin katto lautakatto romahti ristiselkäni päälle. Siitä tuli osittainen halvaantuminen. Oikeasta jalasta meni tunto, vaikka se otti päälle kumminkin. Opettelin uudelleen kävelemään se kesti puolivuotta kunnes tunto ja voimat palautuivat jalkaan. Otin koiran nimeltään Ville se oli aivan kuin sirkuskoira osasi tehdä epätavallisia temppuja.
Ville jäi auton alle ollessaan kolme vuotta, sen ei tarvinnut kitua vaan niskat katkesivat kerralla. Itkin tapausta neljä viikkoa. Sitten otimme koiran joka oli päätetty lopettaa vihaisuuden takia. Koira oli 1,5 vuotta ja vartioi lohilammikkoa. Koira kesyyntyi hyvin, eikä ollut vihainen omalle väelle. Koira eli 13-vuotiaaksi kunnes oli lopetettava sairauden vuoksi. Olen aina tykännyt käyttää käsiäni, tehdä käsilläni kaikenlaista käsitöistä alkaen. Kudoin ennen paljon mattoja, neuloin käsin ja koneella, virkkasin. Maalasin myös öljy- ja muilla väreillä, sekä ompelin vaatteita päällysvaatteitakin.
En tiedä rakastinko entistä miestäni milloinkaan, näin jälkikäteen on vaikea sanoa .Erottiin sovussa riitelemättä ja vielä nykyäänkin meillä on hyvät välit. Hän oli 19-vuotta minua vanhempi ja hänen terveytensä meni ennen aikojaan, se oli eron syy. Olin viisi vuotta Postin ja Telen palveluksessa, siivosin ja lajittelin postia. Sitten pääsin puoleksi vuodeksi työllisyystöihin Enonpesulaan, oli vuosi 1990. Ajoin sinä aikana ajokortin. Rakensimme toisen talon Pielisjoen rantaan, ero tuli talon valmistuessa. Emme riidellet oikeastaan koskaan.
Kävin laitoshuoltajan koulutuksen Joensuun Aikuiskoulutuskeskuksessa, olin päässyt myös Kotitalousoppilaitokseen valitsin mielestäni mukavimman vaihtoehdon. Opiskelu oli silloin helppoa minulle, olin luokkani paras kaikissa aineissa. Menin kihloihin opiskeluaikoinani. Tapasin tulevan mieheni ja menin uudestaan naimisiin 1991,se avioliitto oli aika riitaisa ja lyhytkestoinen.
Asuimme ensin Härkinvaaralla. Tutustuin silloin Keskituvan Merjaan, joka on yhä parhaita ystäviäni. Vuonna 1993, oli minulla keskenmeno. Vuonna 1994, syntyi Maria Karoliina Vallius.
Karoliinan ollessa puolivuotta, jouduimme velkojen takia myymään mieheni talon. Muutimme lentoasemalle vuokralle paritaloon, jossa oli homevaurio ja muurahaisia. Karoliina söi niitä. En ollut
vielä silloin saanut työpaikkaa. Sain työpaikan heti muutettuamme. Karoliinan ollessa 8 kuukautta, pääsin Joensuun Yliopistolle työhön. Siellä olin Sari- Tiia Marjatan syntymään asti 1996. Mieheni kävi lähihoitajakoulua Sarin syntyessä. Minä olin ostanut 486:sen tietokoneen jo Härkinvaaralla. Meille tuli
yhtenä päivänä yllättäen hänen luokkalaisiaan tekemään tietokoneella koulutehtäviä. Niiden joukossa oli
Jan, ihastuin ensi näkemällä.
Eno sijaitsee keskellä Pohjois-Karjalaa osana Joensuun seutukuntaa puolen tunnin ajomatkan päässä Joensuusta. Enoon tullaan maanteitse viidestä suunnasta. Rautateitse pohjoisesta ja etelästä tai vesitse Pielisjokea vastavirtaan tai virran mukana. Lähin lentokenttä on Joensuun lentoasema Onttolassa 45 kilometriä Enosta. Helsinkiin pääsee Enosta parhaimmillaan vajaassa kahdessa tunnissa.
Enossa on kaksi taajamaa. Enon kirkonkylä, johon ovat keskittyneet hallinnolliset palvelut ja Uimaharju, jossa sijaitsevat kunnan teolliset työpaikat. Kirkonkylässä lähialueineen on asukkaita 2.750 ja Uimaharjussa 1.900. Enon väestömäärästä 66,4 prosenttia asuu päätaajamissa.
Enossa Pielinen puristuu ympäröivien vaarojen välissä Pielisjoeksi. Pielisjoki on nykyisin Suomen vilkkain sisävesien tavaraväylä lähinnä uiton ansiosta. Retkeilymaastot ovat vaihtelevia ja korkeuserot ovat suuria. Eno on tunnettu Ahvenisesta, joka on portti Pieliselle.
Lemmenlavalla tuli käytyä tanssimassa, kunnes tapasin tulevan mieheni olin silloin 16-vuotta. Olisin
halunnut lukioon jatkamaan , minulla oli huono todistus isä sanoi tuossa on ovi. Läksin kotoa muovikassin kanssa, tilillä oli 500:-mk rahaa. Rakensimme talon Paukkajalle, menin naimisiin. Kävin vasta sen jälkeen rippikoulun. Kirkkoherra Jouko Pesonen piti sen minulle kotona. Pääsin ripille Enon
kirkossa. Hoidin anoppia ja appiukkoani, jolla oli skitsofrenia kolme ja puolivuotta, kunnes sain heidät
vanhusten taloon. Siinä astiat lentelivät kummatkin vanhukset olivat pirullisia. Näin viimeyönä kummallista unta, entinen anoppini (=kuollut jo) leikkeli minulle sydämen kuvia vahakankaasta. Löin kerran entistä appiukkoani, koska hän tarttui rintoihini kiinni. Ei ole tullut lyötyä ketään sen jälkeen.
Appiukkoni oli haavoittunut sodassa ja hänellä oli sirpaleita aivoissa, joka vaikutti myös hänen käyttäytymiseensä. Yhtenä yönä hän ajoi minua takaa särjetyn kaljapullon kanssa. Hän oli alkoholisti myös, aina sai käydä jostain ojanpohjalta hilaamassa hänet ylös. Olin varmaan 19 tai 20 vuotta, kun menin maakellariimme hakemaan perunoita, olin kumarassa asennossa, kellarin katto lautakatto romahti ristiselkäni päälle. Siitä tuli osittainen halvaantuminen. Oikeasta jalasta meni tunto, vaikka se otti päälle kumminkin. Opettelin uudelleen kävelemään se kesti puolivuotta kunnes tunto ja voimat palautuivat jalkaan. Otin koiran nimeltään Ville se oli aivan kuin sirkuskoira osasi tehdä epätavallisia temppuja.
Ville jäi auton alle ollessaan kolme vuotta, sen ei tarvinnut kitua vaan niskat katkesivat kerralla. Itkin tapausta neljä viikkoa. Sitten otimme koiran joka oli päätetty lopettaa vihaisuuden takia. Koira oli 1,5 vuotta ja vartioi lohilammikkoa. Koira kesyyntyi hyvin, eikä ollut vihainen omalle väelle. Koira eli 13-vuotiaaksi kunnes oli lopetettava sairauden vuoksi. Olen aina tykännyt käyttää käsiäni, tehdä käsilläni kaikenlaista käsitöistä alkaen. Kudoin ennen paljon mattoja, neuloin käsin ja koneella, virkkasin. Maalasin myös öljy- ja muilla väreillä, sekä ompelin vaatteita päällysvaatteitakin.
En tiedä rakastinko entistä miestäni milloinkaan, näin jälkikäteen on vaikea sanoa .Erottiin sovussa riitelemättä ja vielä nykyäänkin meillä on hyvät välit. Hän oli 19-vuotta minua vanhempi ja hänen terveytensä meni ennen aikojaan, se oli eron syy. Olin viisi vuotta Postin ja Telen palveluksessa, siivosin ja lajittelin postia. Sitten pääsin puoleksi vuodeksi työllisyystöihin Enonpesulaan, oli vuosi 1990. Ajoin sinä aikana ajokortin. Rakensimme toisen talon Pielisjoen rantaan, ero tuli talon valmistuessa. Emme riidellet oikeastaan koskaan.
Kävin laitoshuoltajan koulutuksen Joensuun Aikuiskoulutuskeskuksessa, olin päässyt myös Kotitalousoppilaitokseen valitsin mielestäni mukavimman vaihtoehdon. Opiskelu oli silloin helppoa minulle, olin luokkani paras kaikissa aineissa. Menin kihloihin opiskeluaikoinani. Tapasin tulevan mieheni ja menin uudestaan naimisiin 1991,se avioliitto oli aika riitaisa ja lyhytkestoinen.
Asuimme ensin Härkinvaaralla. Tutustuin silloin Keskituvan Merjaan, joka on yhä parhaita ystäviäni. Vuonna 1993, oli minulla keskenmeno. Vuonna 1994, syntyi Maria Karoliina Vallius.
Karoliinan ollessa puolivuotta, jouduimme velkojen takia myymään mieheni talon. Muutimme lentoasemalle vuokralle paritaloon, jossa oli homevaurio ja muurahaisia. Karoliina söi niitä. En ollut
vielä silloin saanut työpaikkaa. Sain työpaikan heti muutettuamme. Karoliinan ollessa 8 kuukautta, pääsin Joensuun Yliopistolle työhön. Siellä olin Sari- Tiia Marjatan syntymään asti 1996. Mieheni kävi lähihoitajakoulua Sarin syntyessä. Minä olin ostanut 486:sen tietokoneen jo Härkinvaaralla. Meille tuli
yhtenä päivänä yllättäen hänen luokkalaisiaan tekemään tietokoneella koulutehtäviä. Niiden joukossa oli
Jan, ihastuin ensi näkemällä.
Pyhäselkä
Pyhäselkä
Pyhäselkä on Joensuun seutukuntaan kuuluva, Suhmuran Santran ja Mulon Mantan kotikunta.
Kunnan taajamat: Reijola ja kuntakeskus Hammaslahti. Kuntakeskus Hammaslahdesta matkaa Joensuuhun on 25 km ja lentokentälle 35 km. Reijolan taajamasta matkaa Joensuuhun on n. 8 km
Kuntaa halkovat valtatie 6 ja Karjalan rata.
Täyttäessäni 14-vuotta muutimme Niittylahteen. Isä siirsi minut kysymättä minulta Pyhäselänlyseoon
koulu muuttui samalla peruskouluksi , vaikka päästötodistuksessa minulla lukeekin keskikoulutodistus.
Ei ollut yhtään hauska aloittaa taas uudessa koulussa. Olin kaikissa aineissa jäljessä, olimme lukeneet
Hitaammin samoja kirjoja edellisessä koulussa. Sain taas uusia ystäviä Irmelin, Birgitan ja Päivin joka
asuu luultavasti nykyään Polvijärvellä. Keräsimme kesän risuja polttopuiksi äidin kanssa navetan täyteen.
Myöhemmin otimme navettaan kanoja, kukon sekä kaksi vasikkaa. Jouni kirjoitti kanoille punamulta-
maalilla nimet höyheniin. Kukko oli nimeltään Roope ja se oli vihainen, en antanut sovinnolla kerätä
kananmunia navetasta. Oli kulttuuri shokki muuttaa kerrostaloelämän jälkeen maalle. Meillä oli nyt
kantovesi kaivosta ja ulkohuusi. Kissan otimme myös. Ensimmäinen kissamme metsästi villasukkia,
hiiriä se juoksi karkuun. Isä joutui lopettamaan kissan, kun neulottavat sukatkin sukkapuikoilta tuli
syödyksi. Naapurissamme asui Eskeliset ja Eskelisen Tyyne yksinään toisessa naapurissa. Jouni nimitti
Tyynen kanamummoksi, koska haimme sieltä kananmunia ennen kuin saimme omat kanat munimaan.
Jouni oli lapsena hyvin ahkera, hän kävi kolaamassa Tyyne mummon pihan. Oman pihan myös hän
puhdisti lumesta mielellään.
Koulussa Ruotsin opettaja oli joku kiukkuinen vanhapiika, hän itki minun tyhmyyttäni ruotsinkielen
opiskelussa. Huuti ja haukkui itkun välissä, että tahallaan heittäydyn niin tyhmäksi. Äidinkielessä pärjäsin hyvin, ainekirjoituksessa varsinkin. Biologiaa minulle opetti kirjailija Eeva Tikka, siitä asti minulla on ollut haaveena tulla kirjailijaksi. Eeva oli mukava opettaja, taisin olla hänen lellikkinsä.
Hänen tätinsä asui naapurissamme Niittylahdessa, jossa hän vieraili usein. Hän kävi joskus meilläkin.
Myöhemmin tultuaan enemmän kuuluisaksi Eeva Tikka lopetti kokonaan opettamisen. Hän oli hyvä
Biologianopettaja teki sen aineen mukavaksi, minäkin pärjäsin aineessa hyvin. Piirsimme kuvaamataidon
tunnilla kuvan Eeva Tikasta, kirjansa mukaan `Kuin vaahteranlehtiä iholla`. Kuva oli koulumme seinällä
näytteillä pitkään. Minä tykkäsin Juicesta silloin, kuuntelin koulussakin välitunneilla Juicea. Minulla oli
pukeutumisessa aivan oma muoti muihin nähden, eikä kukaan pahastunut siitä. Olin suosittu voimakas persoona. Tykkäsin korkeista piikkikoroista ja Marilyn Monroe –tyylisistä vaatteista. Koulussa uskalsin aina puolustaa kiusattuja ja heikompia. Otin heidän ystäväkseni samoin kuin kiusaajatkin kunnioittivat minua, eikä minua uskallettu kiusata tyttöjen taholta. Toisia tytöt polttivat tupakantumpeilla koulun wc:ssä. Liikunta tunneilla talvella pelasimme jääkiekkoa ja kesällä pesäpalloa. Sisällä ollessamme pelasimme lentopalloa ja koripalloa, sekä kaikenlaista kauheaa telinevoimistelua ja joskus kaunoluistelua. Olin kova kirjoittamaan runoja silloin, kirjoitin tuhansia runoja ja suurimman osan kerran suutuspäissäni poltin. Muutama runo on jäljellä josta kirjoitan tähän muutaman:
Tänä aamuna
Tänä aamuna, kun ylösnousin; vielä unien laineilla sousin.
Kunnes aivoihini tulvi aamun valo ja sydämeni täytti
lämmin tunne jalo.
Kohta täyttyi säteistä auringon myös koko talo.
Silloin alkoi päiväni; elämäni palo.
Sinä
Sinä lähdit; silloin ei ollut aikaa, eikä toiveikkuutta
Enää elää päivää onnellista uutta.
Oli vain onnen tuskan jättämät arvet, niin terävät kuin
härän sarvet.
Oli vain eilisen päivän suru, tosi vaikeaa oli sen puru.
Aika oli kadonnut surujen uomiin,
raskaus oli laskeutunut ennen niin virkeisiin luomiin.
Kukat eivät puhjennet enää toista kertaa tuomiin ja
minä olin kyllästynyt kaikkien muiden poikien nimiin.
Kulkuri
Minua palelee vaikka kuinka lisään puita tulipesään.
Mitenkähän jaksan tulla toimeen ensi kesään,
Jolloin lämmin olisi, eikä minua enää silloin palella voisi.
Miksi sinun täytyi lähteä juuri nyt?
Vesiämpärikin kai vain vuoksesi sinun
on eteisessä jäätynyt.
Olisit jäänyt halkoja hakkaamaan,
Etkä olisi lähtenyt matkaasi jatkamaan.
Mikset päätynyt minun vuoteeseeni vällyjeni alle?
Vaan lähdit kulkuri kevään toivossa maailmalle.
Kotikyläni
Kotikyläni on autioituva karu, kunnailla sen elää vielä moni kuoleva muinaistaru.
Minun täytyisi lähteä pois kylästä tästä, niin pääsisin eroon tuomitusta elämästä.
Kotikyläni rintaani ahdistaa en tuskalta siltä rauhaa saa.
Täällä pakettipellot niukkaa elantoa antaa. Täällä jokainen taakkanaan köyhyyttä kantaa.
Täältä pois lähteä tahdon, muuten voi, sillä toivon, että koittaisi valoisampi aamunkoi.
Toivon että vielä toivoa kotikylälläni on ja aika toisi tänne terveen kehityksen
uuden asunnon.
Pyhäselkä
Kohtapuolin jäätyvä pyhäselkä katsoo suruvaipan läpi lehdettömää rantapuistoa ja
ruskean kaislikon rippeitä. Kesällä me uitiin tuollakin rannalla ja talsittiin sen kivisellä sannalla.
Nyt vesi on jo liian kylmää , en uimareita enää rannalla nää.
Veneet vedetty on jo talviteloilleen. Vesilintujen valtakunta on lähtenyt jo etelänmatkalleen.
Ei kuulu ulapalta lokkien tirskunta eivätkä muutkaan äänet, ne kaikki ovat jo tulevan talven
jalkoihin jääneet.
Halosen Päivin kanssa opettelimme tanssimaan vanhoja tansseja kävimme usein Lemmenlavalla tanssimassa. Ajoimme pyörällä tanssimatkat, joten liikuntaa tuli paljon. Päivin kotona oli iso maatalous
heillä oli kaikenlaisia eläimiä kasvatettavaan, kävin heillä usein. Olimme Päivin kanssa lampaita keritsemässä, en muista tekikö hänen äitinsä itse lankaa silloin. Haloset asuivat Lappalaisen kaupan takana Kummussa. Päivillä oli paljon siskoja, sekä velipuoli. Kuuntelimme Virve Rostia ja meillä oli oma karaoke, vaikkei silloin ollut karaokesta tietoakaan. Kerran talvella Päivin luota tullessani hiihtämällä päätin oikaista puron yli, mutta putosinkin jäänläpi siihen. Onneksi purossa ei ollut paljoa
vettä, joten en kastunut kokonaan ja kotiin oli lyhyt matka. Päivi kävi meillä vuorostaan, milloin karjanhoidoltaan kerkisi. Luokallani koulussa oli Sorsan Merja, joka oli kova tupakoimaan. Hän oli polttanut tupakkaa 11-vuotiaasta asti. Merjan äiti oli lihavin nainen, jonka olen koskaan nähnyt.
Kävin joskus Merjan kotona naapurissamme piirakan leipomistalkoissa. Merjan äiti söi maistellessa n.40kpl karjalanpiirakoita. Merja kuoli alle 3o-vuotiaana, vatsa syöpään. Häneltä jäi pieniä lapsia. Merja oli valittanut lääkärilleen vatsakipuja pitkänaikaa, lääkäri ei tutkinut sanoi naistenvaivoiksi niitä.
Pyhäselkä on Joensuun seutukuntaan kuuluva, Suhmuran Santran ja Mulon Mantan kotikunta.
Kunnan taajamat: Reijola ja kuntakeskus Hammaslahti. Kuntakeskus Hammaslahdesta matkaa Joensuuhun on 25 km ja lentokentälle 35 km. Reijolan taajamasta matkaa Joensuuhun on n. 8 km
Kuntaa halkovat valtatie 6 ja Karjalan rata.
Täyttäessäni 14-vuotta muutimme Niittylahteen. Isä siirsi minut kysymättä minulta Pyhäselänlyseoon
koulu muuttui samalla peruskouluksi , vaikka päästötodistuksessa minulla lukeekin keskikoulutodistus.
Ei ollut yhtään hauska aloittaa taas uudessa koulussa. Olin kaikissa aineissa jäljessä, olimme lukeneet
Hitaammin samoja kirjoja edellisessä koulussa. Sain taas uusia ystäviä Irmelin, Birgitan ja Päivin joka
asuu luultavasti nykyään Polvijärvellä. Keräsimme kesän risuja polttopuiksi äidin kanssa navetan täyteen.
Myöhemmin otimme navettaan kanoja, kukon sekä kaksi vasikkaa. Jouni kirjoitti kanoille punamulta-
maalilla nimet höyheniin. Kukko oli nimeltään Roope ja se oli vihainen, en antanut sovinnolla kerätä
kananmunia navetasta. Oli kulttuuri shokki muuttaa kerrostaloelämän jälkeen maalle. Meillä oli nyt
kantovesi kaivosta ja ulkohuusi. Kissan otimme myös. Ensimmäinen kissamme metsästi villasukkia,
hiiriä se juoksi karkuun. Isä joutui lopettamaan kissan, kun neulottavat sukatkin sukkapuikoilta tuli
syödyksi. Naapurissamme asui Eskeliset ja Eskelisen Tyyne yksinään toisessa naapurissa. Jouni nimitti
Tyynen kanamummoksi, koska haimme sieltä kananmunia ennen kuin saimme omat kanat munimaan.
Jouni oli lapsena hyvin ahkera, hän kävi kolaamassa Tyyne mummon pihan. Oman pihan myös hän
puhdisti lumesta mielellään.
Koulussa Ruotsin opettaja oli joku kiukkuinen vanhapiika, hän itki minun tyhmyyttäni ruotsinkielen
opiskelussa. Huuti ja haukkui itkun välissä, että tahallaan heittäydyn niin tyhmäksi. Äidinkielessä pärjäsin hyvin, ainekirjoituksessa varsinkin. Biologiaa minulle opetti kirjailija Eeva Tikka, siitä asti minulla on ollut haaveena tulla kirjailijaksi. Eeva oli mukava opettaja, taisin olla hänen lellikkinsä.
Hänen tätinsä asui naapurissamme Niittylahdessa, jossa hän vieraili usein. Hän kävi joskus meilläkin.
Myöhemmin tultuaan enemmän kuuluisaksi Eeva Tikka lopetti kokonaan opettamisen. Hän oli hyvä
Biologianopettaja teki sen aineen mukavaksi, minäkin pärjäsin aineessa hyvin. Piirsimme kuvaamataidon
tunnilla kuvan Eeva Tikasta, kirjansa mukaan `Kuin vaahteranlehtiä iholla`. Kuva oli koulumme seinällä
näytteillä pitkään. Minä tykkäsin Juicesta silloin, kuuntelin koulussakin välitunneilla Juicea. Minulla oli
pukeutumisessa aivan oma muoti muihin nähden, eikä kukaan pahastunut siitä. Olin suosittu voimakas persoona. Tykkäsin korkeista piikkikoroista ja Marilyn Monroe –tyylisistä vaatteista. Koulussa uskalsin aina puolustaa kiusattuja ja heikompia. Otin heidän ystäväkseni samoin kuin kiusaajatkin kunnioittivat minua, eikä minua uskallettu kiusata tyttöjen taholta. Toisia tytöt polttivat tupakantumpeilla koulun wc:ssä. Liikunta tunneilla talvella pelasimme jääkiekkoa ja kesällä pesäpalloa. Sisällä ollessamme pelasimme lentopalloa ja koripalloa, sekä kaikenlaista kauheaa telinevoimistelua ja joskus kaunoluistelua. Olin kova kirjoittamaan runoja silloin, kirjoitin tuhansia runoja ja suurimman osan kerran suutuspäissäni poltin. Muutama runo on jäljellä josta kirjoitan tähän muutaman:
Tänä aamuna
Tänä aamuna, kun ylösnousin; vielä unien laineilla sousin.
Kunnes aivoihini tulvi aamun valo ja sydämeni täytti
lämmin tunne jalo.
Kohta täyttyi säteistä auringon myös koko talo.
Silloin alkoi päiväni; elämäni palo.
Sinä
Sinä lähdit; silloin ei ollut aikaa, eikä toiveikkuutta
Enää elää päivää onnellista uutta.
Oli vain onnen tuskan jättämät arvet, niin terävät kuin
härän sarvet.
Oli vain eilisen päivän suru, tosi vaikeaa oli sen puru.
Aika oli kadonnut surujen uomiin,
raskaus oli laskeutunut ennen niin virkeisiin luomiin.
Kukat eivät puhjennet enää toista kertaa tuomiin ja
minä olin kyllästynyt kaikkien muiden poikien nimiin.
Kulkuri
Minua palelee vaikka kuinka lisään puita tulipesään.
Mitenkähän jaksan tulla toimeen ensi kesään,
Jolloin lämmin olisi, eikä minua enää silloin palella voisi.
Miksi sinun täytyi lähteä juuri nyt?
Vesiämpärikin kai vain vuoksesi sinun
on eteisessä jäätynyt.
Olisit jäänyt halkoja hakkaamaan,
Etkä olisi lähtenyt matkaasi jatkamaan.
Mikset päätynyt minun vuoteeseeni vällyjeni alle?
Vaan lähdit kulkuri kevään toivossa maailmalle.
Kotikyläni
Kotikyläni on autioituva karu, kunnailla sen elää vielä moni kuoleva muinaistaru.
Minun täytyisi lähteä pois kylästä tästä, niin pääsisin eroon tuomitusta elämästä.
Kotikyläni rintaani ahdistaa en tuskalta siltä rauhaa saa.
Täällä pakettipellot niukkaa elantoa antaa. Täällä jokainen taakkanaan köyhyyttä kantaa.
Täältä pois lähteä tahdon, muuten voi, sillä toivon, että koittaisi valoisampi aamunkoi.
Toivon että vielä toivoa kotikylälläni on ja aika toisi tänne terveen kehityksen
uuden asunnon.
Pyhäselkä
Kohtapuolin jäätyvä pyhäselkä katsoo suruvaipan läpi lehdettömää rantapuistoa ja
ruskean kaislikon rippeitä. Kesällä me uitiin tuollakin rannalla ja talsittiin sen kivisellä sannalla.
Nyt vesi on jo liian kylmää , en uimareita enää rannalla nää.
Veneet vedetty on jo talviteloilleen. Vesilintujen valtakunta on lähtenyt jo etelänmatkalleen.
Ei kuulu ulapalta lokkien tirskunta eivätkä muutkaan äänet, ne kaikki ovat jo tulevan talven
jalkoihin jääneet.
Halosen Päivin kanssa opettelimme tanssimaan vanhoja tansseja kävimme usein Lemmenlavalla tanssimassa. Ajoimme pyörällä tanssimatkat, joten liikuntaa tuli paljon. Päivin kotona oli iso maatalous
heillä oli kaikenlaisia eläimiä kasvatettavaan, kävin heillä usein. Olimme Päivin kanssa lampaita keritsemässä, en muista tekikö hänen äitinsä itse lankaa silloin. Haloset asuivat Lappalaisen kaupan takana Kummussa. Päivillä oli paljon siskoja, sekä velipuoli. Kuuntelimme Virve Rostia ja meillä oli oma karaoke, vaikkei silloin ollut karaokesta tietoakaan. Kerran talvella Päivin luota tullessani hiihtämällä päätin oikaista puron yli, mutta putosinkin jäänläpi siihen. Onneksi purossa ei ollut paljoa
vettä, joten en kastunut kokonaan ja kotiin oli lyhyt matka. Päivi kävi meillä vuorostaan, milloin karjanhoidoltaan kerkisi. Luokallani koulussa oli Sorsan Merja, joka oli kova tupakoimaan. Hän oli polttanut tupakkaa 11-vuotiaasta asti. Merjan äiti oli lihavin nainen, jonka olen koskaan nähnyt.
Kävin joskus Merjan kotona naapurissamme piirakan leipomistalkoissa. Merjan äiti söi maistellessa n.40kpl karjalanpiirakoita. Merja kuoli alle 3o-vuotiaana, vatsa syöpään. Häneltä jäi pieniä lapsia. Merja oli valittanut lääkärilleen vatsakipuja pitkänaikaa, lääkäri ei tutkinut sanoi naistenvaivoiksi niitä.
Ivalo
Ivalo
Ivalo, joka aiemmin tunnettiin Kyrön kylänä, on Inarin kunnan suurin kylä ja hallinnollinen keskus. Ivalossa siis sijaitsee kunnantalo sekä suurin osa muista julkisista ja yksityisistä palveluista, esim.terveyskeskus on Ivalossa. Inari oli vielä 1900-luvun alkupuoliskolla kunnan keskus, mutta koska sodan aikana miltei kaikki Lapin rakennukset poltettiin, piti uusia alkaa rakentaa.1940- luvun lopulla suurin osa kunnan tärkeimmistä rakennuksista oli rakennettu Ivaloon ja niin Ivalosta tuli kunnan keskus.AsukkaitaIvalossaonn.3800tällähetkellä.IvaloonkasvanutIvalojoenvarteen.
Joki on 170 km pitkä ja laskee Inarijärveen. Monet muutkin kylät ovat kasvaneet vesistön läheisyyteen.
Ivalon ympäristössä korkeimpia paikkoja ovat Saarineitamovaara, joka on kylän eteläpuolella, sekä Taivalvaara ja Jänkkävaara.
Isä sai paikan Lapin rajavartiostoon kuuluvasta Ivalon rajajääkärikomppaniasta, jossa varusmiesten koulutus keskittyy rajavartiointiin ja sissitoimintaan. Rajavartiolaitos on yksi suurimmista työllistäjistä tällä alueella. Ivalon rajavartioalue käsittää koko pohjoisen Lapin. Varioitavaa rajaosuutta on yhteensä 557km, josta Venäjän vastaista rajaa on 121km ja Norjan 436km.Ivalon lähimpiä raja-asemia ovat Virtaniemi ja Raja-Jooseppi, jossa asuimme ennen Ivaloon muuttamistamme.
Rajavartiolaitos on sisäasiainministeriön alainen. Rajavartiolaitoksen tärkeimpiä tehtäviä on valtakunnan rajojen vartiointi ja maasta lähtevien ja maahan tulevien henkilöiden valvonta .Rajavartiolaitos tekee
Tekee yhteistyötä mm.poliisin ja tullin kanssa
Muutimme Ivaloon ollessani toisella luokalla koulussa, jouduin silloin sairaalaan keuhkokuumeen takia. Siellä oli yksi tuttu poika ylemmältä luokalta aasialaisen takia samaan aikaan samassa huoneessa. Eräänä yönä poika kuoli nukkuessa, olin ensimmäinen joka löysi hänet aamulla. Ravistelin häntä ylös ja tajusin ettei hän herää enää, hän oli jo täysin kylmä.
Äiti oli raskaana silloin ja odotti pikkuveljeäni Jounia. Pääsin sairaalasta vähän ennen kuin Jouni syntyi. Mummolle ja ukille Nurmeksessa oli vauvan syntymä täysiyllätys, he eivät tienneet lainkaan äidin vauvan odotuksesta. Laitoimme purjelaivakortin Nurmekseen vauvan syntymästä. Veljeni sai nimensä sillä
tavalla, että jokainen perheenjäsen antoi yhden oman ehdotuksensa ja vedimme hatusta arpalapun
tavoin missä järjestyksessä nimet olivat. Ne ovat Jouni Tapio Tapani Tanninen. Ristiäisiin saapuivat mummo ukki Paavo ja Sirkka-Liisa perheineen. Vierailimme usein Paavon perheen luona Yli-Torniossa
Muoniossa ja Kalmankaltiossa sekä Kittilässä. Mieleeni on parhaiten jäänyt KalmanKaltio siellä oli jotain kammottavaa, setäni asunnossa oli päivälläkin polttergaist ilmiöitä tavarat liikkuivat itsestään.
Uunin pellit aukesivat itsestään kovalla pakkasella, vaikka kukaan ei ollut edes kotona. Ulko-ovi ei pysynyt pakkasella kiinni. Setä vaihtoi ulko-oveen lukkoja monesti, siitä ei ollut apua. Siellä pelotti niin
paljon että he muuttivat toiseen taloon heti kun vain pääsivät.
Äitini oli 43-vuotias saadessaan Jounin hän oli turhan ankara mielestäni ja on yhä vielä. Muistan vielä
mummo tuli yllättäen ristiäisiin, olin viemässä mattoja ulos mummon saapuessa. Olisin halannut mummoa äiti suuttui hirveästi ja tukisti. Täytyi lähteä kiireellä viemään mattoja ulos. Uskon ettei äitini
pitänyt mummosta lainkaan ja varmaan tunne oli molemmin puolista. Äitini on kauhean vanhanaikainen en usko että sellaisia naisia löytyy enää kovinkaan paljon. Ivalossa ollessani näin unen
Eedla tädistä, hänellä oli päällä surupuku harsoineen ja hän oli enolassa täydessä ruokapöydässä. Unessa
Täti kiersi pöydän ympäri syöden ruoat kaikkien lautasilta ja kaatui sitten maahan, uni loppui siihen. Seuraavan päivänä tuli meille suruviesti täti oli kuollut.
Ivalosta muistan kaamosajan koulua käydessä, yhtä pimeää. Koulukaverini oli Rapakon Liisa , sekä
Voutilaisen Tytti oli niitä muitakin kaikkia en muista enää. Koulussa olin ylivilkas en pärjännyt kuin
kohtalaisesti, vaikka olin oppinut lukemaan jo 5-vuotiaana. Luistimet sain Ivalossa asuessani, isä opetti
minut luistelemaan. Isot tytöt kiusasivat ja opettivat miten rintaliivit luistellaan. Potkukelkka oli hyvänä
apuna luistelemaan opetellessa. Kävin talvella jäätä pitkin Rapakon Liisan luona, sudet seurasivat usein
laumana. Liisan isä antoi kotiinpäin mentäessä minulle ladatun pyssyn mukaan tai vei autolla kotiin
rajavartiostoon. Meitä alettiin kuljettamaan linja-autolla kouluun susivaaran takia. Rajavartiostosta muistan Liukkosen perheen, jossa oli paljon lapsia vanhin oli Jouni.
Liukkosen Jouni hoiti usein meidän Jounia, hän oli sen verran isopoika ja oli tottunut hoitamaan pienempiä sisaruksiaan. Kavereitani olivat myös Martiskaisen tytöt, sekä Valmun Jaana. Jaanan kanssa
leikimme jatkuvasti barpeilla, sekä leikkimökissä. Keräilin myös pienoismalliautoja ja leikin niillä enemmän kuin nukeilla. Meidän Jouni oli kova tekemään hiekkakakkuja.
Vira rajakoira muutti myös Ivaloon. Isä opetti Viraa hakemaan sotilaskodista eväitä itselleen, meni pitkään ennen kuin se oppi olemaan syömättä paperipussiin laitettuja eväitä. Vira pärjäsi hyvin Suomen-
rajakoirakilpailussa. Toinen kilpailija oli kateellinen omankoiransa huonosta menestyksestä, joten syötti
Viralle myrkkyä. Vira heikkeni vähitellen myrkyn ansiosta, turkki meni harmaaksi. En muista miten se kuoli. Rajavartioston lääkärin koira oli lapsille vihainen, minulta se puri kädestä valtimon poikki vaikka
omistaja seisoi vieressä Onneksi oli lääkäri lähellä. Ivalossa asuessamme ruokavaliomme muuttui syötiin
paljon lenkkimakkaraa, sekä jogurtti tuli muotisyötäväksi kauppoihin.
Isä joutui joksikin aikaa jonnekin lisäkoulutukseen, en kyllä muista minne. Minä menin Murakkaan
enon luokse ja kävin siellä jonkin aikaa koulua, kesken vuoden. Enolassa syntyi lammas ,jonka emo
kuoli synnytyksessä. Syötimme sitä tuttipullosta, joten se kiintyi meihin ja seurasi aina salaa kouluun.
Ei auttanut joskus vaikka sen laittoi navettaan karsinaan jossa oli haka, se karkasi siitä huolimatta.
Enolassa oli myös possu jonka syötimme tuttipullolla, koska sen emä söi muut porsaat. Saimme vain yhden pelastettua. Porsas oli myös meidän lemmikkimme, koulutimme siitä aitahyppääjää. Pelkäsimme
sen joutuvan joulukinkuksi siksi treenasimme sitä Täti teki joskus viiniä ja käski heittää viinistä siivilöidyt marjat likakaivoon, ettei eläimet syö niitä. Surimme hyvien marjojen joutumista hukkaan, kyselimme miksei niitä saa antaa eläimille. Täti ei vastannut millään, joten annoimme ne kanoille ja possulle. Kanat pyörtyivät minne sattuivat sekä kukko myös. Lemmikkipossumme tuli niin vihaiseksi, että alkoi ajaa meitä takaa. Kiipesimme turvaan omenapuuhun. Lopulta possu väsähti ja nukahti.
Eno uhkasi aina ennen joulua laittaa lemmikkipossumme kinkuksi, mutta se sai kuolla syömättä.
Aloimme itkeä kanoja ja kukkoa, sekä tulossa olevaa selkäsaunaa. Eno saapui ja ihmetteli kaikkea, hän
lähti hakemaan kirvestä, katkaistakseen kukolta kaulan. Hän otti kukon ja alkoi lyödä kirveellä, mutta
ennen kuin kirves katkaisi kukon kaulan, se kiekaisi hädissään ja kanatkin alkoivat siitä heräillä.
Seuraavana päivänä varastimme uusia tiiliskiviä .jotka olivat tarkoitettu navettaa varten. Vähitellen sai aina yksi tiili jalat alleen ja hävisi metsään. Rakensimme niistä savella muuraten saunan puron varteen, josta löysimme vanhan kiukaan. Helteellä oli hauska räpiköidä purossa, sekä kylpeä leikkisaunassa.
Seuraavana päivänä halusin opetella ajamaan traktorilla, ajoin sen navetan seinään. Onneksi ei käynyt
kuinkaan traktori sammui.
Joskus kävin tuomiojalla Taimitätini luona, hänellä oli kesy varis joka ei pitänyt minusta yhtään.
Isä ja varis olivat parhaimmat ystävät, varis istui isän lierihatulla ja he kävivät yhdessä ongella.
Hänellä on kaksi lasta Pentti, joka on minua paljon vanhempi ja Päivi viisi vuotta nuorempi minua.
Taimitädillä oli savusauna, jossa oli maalattia. Siinä saunassa en tainnut pahemmin puhdistua, varpaat
olivat mudassa saunan jälkeen ja nokea siellä täällä. Taimi täti oli maailman paras pullan leipoja, mielestäni kukaan muu ei osaa tehdä vieläkään yhtä hyvää pullaa. Taimitäti ei enää jaksa paistaa pullaa
hän on äitiä vanhempi ja huonossa kunnossa.
Ivalossa ollessani Jounin syntyessä olin yhdeksän vuotta. Täyttäessäni kymmenen vuotta muutimme
takaisin Onttolaan. Menin siellä kolmannelle luokalle opettajani nimi oli Mooses, hän ei pitänyt minusta
lainkaan. Muutettuani lapista minulla oli pitkään hassu murre ja toisilla oppilailla oli hauskaa kun puhuin. Se ei haitannut minua liikaa. Sain takaisin vanhoja kavereitani Sailan, Merjan ja Maaritin sekä
uusia monia paras niistä taisi olla Heinon Jaana ja Parviaisen Kaija, jonka olin jotenkin tuntenut jo ennestään. Minulla oli ollut vauvana lainassa Kaijan entiset rattaat, jotka palautettiin takaisin Jukan syntyessä. Mooseksen tytön nimi oli Sirkku, joskus leikin hänenkin kanssaan. Hän oli enemmän innostunut pojista, leikki seksileikkejä kaikkien poikien kanssa siihen asti kunnes tuli raskaaksi ja joutui
menemään naimisiin. Yritimme meikata koulussa jo silloin, mutta huonolla menestyksellä Mooses tarttui niskasta kiinni ja pesi naaman kovakouraisesti. Siihen aikaan täytyi pyrkiä keskikouluun, sain Moosekselta sellaiset suositukset etten tulisi millään pärjäämään keskikoulussa. Pääsin silti sinne, vaikka
pääsykokeissa tulikin sekaannusta serkkuni oli samanniminen sekä meidän isät myös. Minulle ilmoitettiin ensin etten ole päässyt kouluun, vaikka pääsinkin. Siihen aikaan leikimme jatkuvasti Kaijan ja Jukan
kanssa salapoliisia. Kävin yhdenvuoden keskikoulua Kontiolahdella. Siellä tutustuin Juvosen Eijaan ja
Malisen Eineen kävimme monta vuotta kirjeenvaihtoa heidän kanssaan. Eineä olen nähnyt aikuisenakin. Hän toimi viimeksi kuultuani hänestä Paiholan päiväkodissa siivoojana.
Toiselle luokalle keskikouluun vaihdoin Joensuun Normaalilyseoon, siellä oli rehtorina sama opettaja
joka oli opettanut joskus isäänikin. Joensuussa kirjat täytyi ostaa itse, sekä maksaa koulumaksu. Kontiolahdella ne olivat olleet ilmaisia. Minusta oli jännää ostaa kirjakaupasta ihania koulutarvikkeita.
Norssissa tutustuin taas uusiin ihmisiin. Parhain tuttuni oli sieltä Kaijan ystävä Asta, jonka äiti oli siellä
koululla keittäjänä. Astan äiti kuoli syöpään, se oli yksi lapsuuteni surullisempia kokemuksia, pidin hänestä paljon. Minulle tuli anoreksia, lakkasin melkein syömästä kokonaan. Söin paripalaa näkkileipää
vuorokaudessa useamman kuukauden ajan. Koulussa pärjäsin silti hyvin. Astan äiti yritti saada minua
syömään enemmän. Lopulta olin niin huonossa kunnossa, että pystyin syömään vain sulatettua jäätelöä
ja limsaa. Siitä sitten vähitellen rupesin syömään enemmän. Anoreksiani oli vuoden pahimmillaan.
Marimekon vaatteet olivat silloin parhainta muotia, sekä leveälahkeiset housut pillifarkkujen jälkeen.
Kolmetoistavuotiaana murrosikä oli pahimmillaan, isä oli kanssa tosi hankala. Isä jahtasi pyssyjen kanssa
meitä kotona. Muistiini on jäänyt ladattu pistooli ohimolla. Olisin halunnut muuttaa lastenkotiin asumaan, mutta jostakin syystä en päässyt sinne.
Hector lauloi 1973 Ake Make Pera ja mä. Tuli kokeiltua ensi kännit keralla rommin. Jouduttiin kotiarestiin kiljun keitosta, piilotettiin pönikkä muurahaispesään. Sailakin oli mukana meidän jengissä.
Tutustuin niihin aikoihin Monosen Riittaan, hän oli paljon vanhempi minua ja kävi Kansalaiskoulua
Kontiolahdessa. Riitta oli lastenvahtina naapurissamme. Aikuisenakin olen käynyt joskus Riitan luona.
Hän on ison maatilan emäntänä Enossa. Diskoissa pääsimme käymään Kaijan ja Riitan kanssa.
Norssissa pidimme ensimmäisen oman diskomme, se taisi jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Paikalle
saapui ylimääräistä jengiä kuokkimaan. Nakki joutui tappelun takia sairaalan. Olin tutustunut Poikalyseolaiseen Nenosen Yrjöön olimme parhaat kaverit varmaan vuoden. Ystävyytemme katkesi noiden diskotapahtumien jälkeen Yrjön mustasukkaisuuteen. Sain matematiikasta ehdot kävin Poikalyseolla ehtolaiskokeissa siellä taisin tutustua Yrjöön. Kaija oli mustasukkainen Yrjölle ja oli mielissään meidän ystävyyden katkeamisesta. Joku Matti jahtasi minua hän oli jotain 18-20vuotias, Kaija
piti huolen siitä että pääsin hänestä eroon. Minut valittiin Normaalilyseossa teiniprinsessaksi ollessani 13vuotta, jouduin sen takia meidän luokan sihteeriksi. Pidettiin paljon kokouksia sekä vaalit, valittiin kouluun oppilasneuvosto. Kaijan kanssa touhusimme paljon kahdestaan, kerran ajoimme pyörällä talvella suojasäällä, istuin tarakalla. Kaaduimme vesirapakkon ja meidän täytyi kuivattaa vaatteemme talomme pyörävajassa ,kun emme muuten uskaltaneet mennä kotiin. Onttolassa oli silloin vielä rajavartiossa hevosia, kävimme usein katselemassa niitä hevostallilla. Pesäpalloa pelasimme pihan lasten kanssa usein, pelasimme myös Joensuun Karmassa. Meillä oli Kanervalan koululla usein pesäpalloharjoituksia.
Ivalo, joka aiemmin tunnettiin Kyrön kylänä, on Inarin kunnan suurin kylä ja hallinnollinen keskus. Ivalossa siis sijaitsee kunnantalo sekä suurin osa muista julkisista ja yksityisistä palveluista, esim.terveyskeskus on Ivalossa. Inari oli vielä 1900-luvun alkupuoliskolla kunnan keskus, mutta koska sodan aikana miltei kaikki Lapin rakennukset poltettiin, piti uusia alkaa rakentaa.1940- luvun lopulla suurin osa kunnan tärkeimmistä rakennuksista oli rakennettu Ivaloon ja niin Ivalosta tuli kunnan keskus.AsukkaitaIvalossaonn.3800tällähetkellä.IvaloonkasvanutIvalojoenvarteen.
Joki on 170 km pitkä ja laskee Inarijärveen. Monet muutkin kylät ovat kasvaneet vesistön läheisyyteen.
Ivalon ympäristössä korkeimpia paikkoja ovat Saarineitamovaara, joka on kylän eteläpuolella, sekä Taivalvaara ja Jänkkävaara.
Isä sai paikan Lapin rajavartiostoon kuuluvasta Ivalon rajajääkärikomppaniasta, jossa varusmiesten koulutus keskittyy rajavartiointiin ja sissitoimintaan. Rajavartiolaitos on yksi suurimmista työllistäjistä tällä alueella. Ivalon rajavartioalue käsittää koko pohjoisen Lapin. Varioitavaa rajaosuutta on yhteensä 557km, josta Venäjän vastaista rajaa on 121km ja Norjan 436km.Ivalon lähimpiä raja-asemia ovat Virtaniemi ja Raja-Jooseppi, jossa asuimme ennen Ivaloon muuttamistamme.
Rajavartiolaitos on sisäasiainministeriön alainen. Rajavartiolaitoksen tärkeimpiä tehtäviä on valtakunnan rajojen vartiointi ja maasta lähtevien ja maahan tulevien henkilöiden valvonta .Rajavartiolaitos tekee
Tekee yhteistyötä mm.poliisin ja tullin kanssa
Muutimme Ivaloon ollessani toisella luokalla koulussa, jouduin silloin sairaalaan keuhkokuumeen takia. Siellä oli yksi tuttu poika ylemmältä luokalta aasialaisen takia samaan aikaan samassa huoneessa. Eräänä yönä poika kuoli nukkuessa, olin ensimmäinen joka löysi hänet aamulla. Ravistelin häntä ylös ja tajusin ettei hän herää enää, hän oli jo täysin kylmä.
Äiti oli raskaana silloin ja odotti pikkuveljeäni Jounia. Pääsin sairaalasta vähän ennen kuin Jouni syntyi. Mummolle ja ukille Nurmeksessa oli vauvan syntymä täysiyllätys, he eivät tienneet lainkaan äidin vauvan odotuksesta. Laitoimme purjelaivakortin Nurmekseen vauvan syntymästä. Veljeni sai nimensä sillä
tavalla, että jokainen perheenjäsen antoi yhden oman ehdotuksensa ja vedimme hatusta arpalapun
tavoin missä järjestyksessä nimet olivat. Ne ovat Jouni Tapio Tapani Tanninen. Ristiäisiin saapuivat mummo ukki Paavo ja Sirkka-Liisa perheineen. Vierailimme usein Paavon perheen luona Yli-Torniossa
Muoniossa ja Kalmankaltiossa sekä Kittilässä. Mieleeni on parhaiten jäänyt KalmanKaltio siellä oli jotain kammottavaa, setäni asunnossa oli päivälläkin polttergaist ilmiöitä tavarat liikkuivat itsestään.
Uunin pellit aukesivat itsestään kovalla pakkasella, vaikka kukaan ei ollut edes kotona. Ulko-ovi ei pysynyt pakkasella kiinni. Setä vaihtoi ulko-oveen lukkoja monesti, siitä ei ollut apua. Siellä pelotti niin
paljon että he muuttivat toiseen taloon heti kun vain pääsivät.
Äitini oli 43-vuotias saadessaan Jounin hän oli turhan ankara mielestäni ja on yhä vielä. Muistan vielä
mummo tuli yllättäen ristiäisiin, olin viemässä mattoja ulos mummon saapuessa. Olisin halannut mummoa äiti suuttui hirveästi ja tukisti. Täytyi lähteä kiireellä viemään mattoja ulos. Uskon ettei äitini
pitänyt mummosta lainkaan ja varmaan tunne oli molemmin puolista. Äitini on kauhean vanhanaikainen en usko että sellaisia naisia löytyy enää kovinkaan paljon. Ivalossa ollessani näin unen
Eedla tädistä, hänellä oli päällä surupuku harsoineen ja hän oli enolassa täydessä ruokapöydässä. Unessa
Täti kiersi pöydän ympäri syöden ruoat kaikkien lautasilta ja kaatui sitten maahan, uni loppui siihen. Seuraavan päivänä tuli meille suruviesti täti oli kuollut.
Ivalosta muistan kaamosajan koulua käydessä, yhtä pimeää. Koulukaverini oli Rapakon Liisa , sekä
Voutilaisen Tytti oli niitä muitakin kaikkia en muista enää. Koulussa olin ylivilkas en pärjännyt kuin
kohtalaisesti, vaikka olin oppinut lukemaan jo 5-vuotiaana. Luistimet sain Ivalossa asuessani, isä opetti
minut luistelemaan. Isot tytöt kiusasivat ja opettivat miten rintaliivit luistellaan. Potkukelkka oli hyvänä
apuna luistelemaan opetellessa. Kävin talvella jäätä pitkin Rapakon Liisan luona, sudet seurasivat usein
laumana. Liisan isä antoi kotiinpäin mentäessä minulle ladatun pyssyn mukaan tai vei autolla kotiin
rajavartiostoon. Meitä alettiin kuljettamaan linja-autolla kouluun susivaaran takia. Rajavartiostosta muistan Liukkosen perheen, jossa oli paljon lapsia vanhin oli Jouni.
Liukkosen Jouni hoiti usein meidän Jounia, hän oli sen verran isopoika ja oli tottunut hoitamaan pienempiä sisaruksiaan. Kavereitani olivat myös Martiskaisen tytöt, sekä Valmun Jaana. Jaanan kanssa
leikimme jatkuvasti barpeilla, sekä leikkimökissä. Keräilin myös pienoismalliautoja ja leikin niillä enemmän kuin nukeilla. Meidän Jouni oli kova tekemään hiekkakakkuja.
Vira rajakoira muutti myös Ivaloon. Isä opetti Viraa hakemaan sotilaskodista eväitä itselleen, meni pitkään ennen kuin se oppi olemaan syömättä paperipussiin laitettuja eväitä. Vira pärjäsi hyvin Suomen-
rajakoirakilpailussa. Toinen kilpailija oli kateellinen omankoiransa huonosta menestyksestä, joten syötti
Viralle myrkkyä. Vira heikkeni vähitellen myrkyn ansiosta, turkki meni harmaaksi. En muista miten se kuoli. Rajavartioston lääkärin koira oli lapsille vihainen, minulta se puri kädestä valtimon poikki vaikka
omistaja seisoi vieressä Onneksi oli lääkäri lähellä. Ivalossa asuessamme ruokavaliomme muuttui syötiin
paljon lenkkimakkaraa, sekä jogurtti tuli muotisyötäväksi kauppoihin.
Isä joutui joksikin aikaa jonnekin lisäkoulutukseen, en kyllä muista minne. Minä menin Murakkaan
enon luokse ja kävin siellä jonkin aikaa koulua, kesken vuoden. Enolassa syntyi lammas ,jonka emo
kuoli synnytyksessä. Syötimme sitä tuttipullosta, joten se kiintyi meihin ja seurasi aina salaa kouluun.
Ei auttanut joskus vaikka sen laittoi navettaan karsinaan jossa oli haka, se karkasi siitä huolimatta.
Enolassa oli myös possu jonka syötimme tuttipullolla, koska sen emä söi muut porsaat. Saimme vain yhden pelastettua. Porsas oli myös meidän lemmikkimme, koulutimme siitä aitahyppääjää. Pelkäsimme
sen joutuvan joulukinkuksi siksi treenasimme sitä Täti teki joskus viiniä ja käski heittää viinistä siivilöidyt marjat likakaivoon, ettei eläimet syö niitä. Surimme hyvien marjojen joutumista hukkaan, kyselimme miksei niitä saa antaa eläimille. Täti ei vastannut millään, joten annoimme ne kanoille ja possulle. Kanat pyörtyivät minne sattuivat sekä kukko myös. Lemmikkipossumme tuli niin vihaiseksi, että alkoi ajaa meitä takaa. Kiipesimme turvaan omenapuuhun. Lopulta possu väsähti ja nukahti.
Eno uhkasi aina ennen joulua laittaa lemmikkipossumme kinkuksi, mutta se sai kuolla syömättä.
Aloimme itkeä kanoja ja kukkoa, sekä tulossa olevaa selkäsaunaa. Eno saapui ja ihmetteli kaikkea, hän
lähti hakemaan kirvestä, katkaistakseen kukolta kaulan. Hän otti kukon ja alkoi lyödä kirveellä, mutta
ennen kuin kirves katkaisi kukon kaulan, se kiekaisi hädissään ja kanatkin alkoivat siitä heräillä.
Seuraavana päivänä varastimme uusia tiiliskiviä .jotka olivat tarkoitettu navettaa varten. Vähitellen sai aina yksi tiili jalat alleen ja hävisi metsään. Rakensimme niistä savella muuraten saunan puron varteen, josta löysimme vanhan kiukaan. Helteellä oli hauska räpiköidä purossa, sekä kylpeä leikkisaunassa.
Seuraavana päivänä halusin opetella ajamaan traktorilla, ajoin sen navetan seinään. Onneksi ei käynyt
kuinkaan traktori sammui.
Joskus kävin tuomiojalla Taimitätini luona, hänellä oli kesy varis joka ei pitänyt minusta yhtään.
Isä ja varis olivat parhaimmat ystävät, varis istui isän lierihatulla ja he kävivät yhdessä ongella.
Hänellä on kaksi lasta Pentti, joka on minua paljon vanhempi ja Päivi viisi vuotta nuorempi minua.
Taimitädillä oli savusauna, jossa oli maalattia. Siinä saunassa en tainnut pahemmin puhdistua, varpaat
olivat mudassa saunan jälkeen ja nokea siellä täällä. Taimi täti oli maailman paras pullan leipoja, mielestäni kukaan muu ei osaa tehdä vieläkään yhtä hyvää pullaa. Taimitäti ei enää jaksa paistaa pullaa
hän on äitiä vanhempi ja huonossa kunnossa.
Ivalossa ollessani Jounin syntyessä olin yhdeksän vuotta. Täyttäessäni kymmenen vuotta muutimme
takaisin Onttolaan. Menin siellä kolmannelle luokalle opettajani nimi oli Mooses, hän ei pitänyt minusta
lainkaan. Muutettuani lapista minulla oli pitkään hassu murre ja toisilla oppilailla oli hauskaa kun puhuin. Se ei haitannut minua liikaa. Sain takaisin vanhoja kavereitani Sailan, Merjan ja Maaritin sekä
uusia monia paras niistä taisi olla Heinon Jaana ja Parviaisen Kaija, jonka olin jotenkin tuntenut jo ennestään. Minulla oli ollut vauvana lainassa Kaijan entiset rattaat, jotka palautettiin takaisin Jukan syntyessä. Mooseksen tytön nimi oli Sirkku, joskus leikin hänenkin kanssaan. Hän oli enemmän innostunut pojista, leikki seksileikkejä kaikkien poikien kanssa siihen asti kunnes tuli raskaaksi ja joutui
menemään naimisiin. Yritimme meikata koulussa jo silloin, mutta huonolla menestyksellä Mooses tarttui niskasta kiinni ja pesi naaman kovakouraisesti. Siihen aikaan täytyi pyrkiä keskikouluun, sain Moosekselta sellaiset suositukset etten tulisi millään pärjäämään keskikoulussa. Pääsin silti sinne, vaikka
pääsykokeissa tulikin sekaannusta serkkuni oli samanniminen sekä meidän isät myös. Minulle ilmoitettiin ensin etten ole päässyt kouluun, vaikka pääsinkin. Siihen aikaan leikimme jatkuvasti Kaijan ja Jukan
kanssa salapoliisia. Kävin yhdenvuoden keskikoulua Kontiolahdella. Siellä tutustuin Juvosen Eijaan ja
Malisen Eineen kävimme monta vuotta kirjeenvaihtoa heidän kanssaan. Eineä olen nähnyt aikuisenakin. Hän toimi viimeksi kuultuani hänestä Paiholan päiväkodissa siivoojana.
Toiselle luokalle keskikouluun vaihdoin Joensuun Normaalilyseoon, siellä oli rehtorina sama opettaja
joka oli opettanut joskus isäänikin. Joensuussa kirjat täytyi ostaa itse, sekä maksaa koulumaksu. Kontiolahdella ne olivat olleet ilmaisia. Minusta oli jännää ostaa kirjakaupasta ihania koulutarvikkeita.
Norssissa tutustuin taas uusiin ihmisiin. Parhain tuttuni oli sieltä Kaijan ystävä Asta, jonka äiti oli siellä
koululla keittäjänä. Astan äiti kuoli syöpään, se oli yksi lapsuuteni surullisempia kokemuksia, pidin hänestä paljon. Minulle tuli anoreksia, lakkasin melkein syömästä kokonaan. Söin paripalaa näkkileipää
vuorokaudessa useamman kuukauden ajan. Koulussa pärjäsin silti hyvin. Astan äiti yritti saada minua
syömään enemmän. Lopulta olin niin huonossa kunnossa, että pystyin syömään vain sulatettua jäätelöä
ja limsaa. Siitä sitten vähitellen rupesin syömään enemmän. Anoreksiani oli vuoden pahimmillaan.
Marimekon vaatteet olivat silloin parhainta muotia, sekä leveälahkeiset housut pillifarkkujen jälkeen.
Kolmetoistavuotiaana murrosikä oli pahimmillaan, isä oli kanssa tosi hankala. Isä jahtasi pyssyjen kanssa
meitä kotona. Muistiini on jäänyt ladattu pistooli ohimolla. Olisin halunnut muuttaa lastenkotiin asumaan, mutta jostakin syystä en päässyt sinne.
Hector lauloi 1973 Ake Make Pera ja mä. Tuli kokeiltua ensi kännit keralla rommin. Jouduttiin kotiarestiin kiljun keitosta, piilotettiin pönikkä muurahaispesään. Sailakin oli mukana meidän jengissä.
Tutustuin niihin aikoihin Monosen Riittaan, hän oli paljon vanhempi minua ja kävi Kansalaiskoulua
Kontiolahdessa. Riitta oli lastenvahtina naapurissamme. Aikuisenakin olen käynyt joskus Riitan luona.
Hän on ison maatilan emäntänä Enossa. Diskoissa pääsimme käymään Kaijan ja Riitan kanssa.
Norssissa pidimme ensimmäisen oman diskomme, se taisi jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi. Paikalle
saapui ylimääräistä jengiä kuokkimaan. Nakki joutui tappelun takia sairaalan. Olin tutustunut Poikalyseolaiseen Nenosen Yrjöön olimme parhaat kaverit varmaan vuoden. Ystävyytemme katkesi noiden diskotapahtumien jälkeen Yrjön mustasukkaisuuteen. Sain matematiikasta ehdot kävin Poikalyseolla ehtolaiskokeissa siellä taisin tutustua Yrjöön. Kaija oli mustasukkainen Yrjölle ja oli mielissään meidän ystävyyden katkeamisesta. Joku Matti jahtasi minua hän oli jotain 18-20vuotias, Kaija
piti huolen siitä että pääsin hänestä eroon. Minut valittiin Normaalilyseossa teiniprinsessaksi ollessani 13vuotta, jouduin sen takia meidän luokan sihteeriksi. Pidettiin paljon kokouksia sekä vaalit, valittiin kouluun oppilasneuvosto. Kaijan kanssa touhusimme paljon kahdestaan, kerran ajoimme pyörällä talvella suojasäällä, istuin tarakalla. Kaaduimme vesirapakkon ja meidän täytyi kuivattaa vaatteemme talomme pyörävajassa ,kun emme muuten uskaltaneet mennä kotiin. Onttolassa oli silloin vielä rajavartiossa hevosia, kävimme usein katselemassa niitä hevostallilla. Pesäpalloa pelasimme pihan lasten kanssa usein, pelasimme myös Joensuun Karmassa. Meillä oli Kanervalan koululla usein pesäpalloharjoituksia.
Raja-Jooseppi
Raja-jooseppi
Joosef-Juhon poika Sallila : (*1877 –1946)
Raja-Jooseppi syntyi Parkanossa Kuivasjärven kylässä. Raja-Jooseppi kulkeutui Pohjois-Ruotsin malmikenttien, Amerikan, Kittilän, Kolarin ja Ruijan kautta Luttojoen rannalle, jonne hän asettui tulevan vaimonsa Tiltan kanssa syksyllä 1914. Paikka sopi hyvin Joosepin suunnitelmiin, joihin kuului mm. perunanviljely. Amerikassa ollessaan Jooseppi opiskeli maataloutta ja "lääketiedettä" siinä määrin, että saattoi käyttää taitojaan niin omaksi kuin erämaassa asuvien hyväksi.
Raja-Jooseppi syntyi Parkanossa Kuivasjärven kylässä. Raja-Jooseppi kulkeutui Pohjois-Ruotsin malmikenttien, Amerikan, Kittilän, Kolarin ja Ruijan kautta Luttojoen rannalle, jonne hän asettui tulevan vaimonsa Tiltan kanssa syksyllä 1914. Paikka sopi hyvin Joosepin suunnitelmiin, joihin kuului mm. perunanviljely. Amerikassa ollessaan Jooseppi opiskeli maataloutta ja "lääketiedettä" siinä määrin, että saattoi käyttää taitojaan niin omaksi kuin erämaassa asuvien hyväksi.
Raja-Joosepista tuli kolttien keskuudessa suurmies. Raja-Jooseppi tiesi keinot miten pitää pedot poissa porotokasta. Hän voiteli kenkiensä ja suksiensa pohjat öljyllä ja kiersi kolttien porotokkia. Koltat maksoivat Joosepille "petorahaa" poroina. Raja-Jooseppi piti aitassaan monipuolista tarvekauppaa seudulla porotokkien kanssa liikkuville koltille. Asiakkaat maksoivat ostoksensa joko poronlihalla tai tuomalla vuonnelon tai urakan Joosepin taloon.
Raja-Jooseppi tohtoroi ahkerasti kulkijoita. Joosepilla oli monipuolinen lääkevarasto mm. kasvislääkkeitä, joita hän valmisti itsekin. Jooseppi paransi seitsemän kuukauden hoidolla erään potilaansa paleltuneet jalat, jotka lääkäri oli määrännyt amputoitavaksi.
Raja-Jooseppi tohtoroi ahkerasti kulkijoita. Joosepilla oli monipuolinen lääkevarasto mm. kasvislääkkeitä, joita hän valmisti itsekin. Jooseppi paransi seitsemän kuukauden hoidolla erään potilaansa paleltuneet jalat, jotka lääkäri oli määrännyt amputoitavaksi.
Vauraudestaan huolimatta Jooseppi oli vaatimaton mies. Hän ei antanut muuttaa edes pirtissään olevaa maalattiaa. Talvisodan syttyessä Osasto Pennasen joukkoja ryhmittyi Raja-Joosepin alueelle. Jooseppi toimi oppaana ja piti pirtissään suojaa ja lämmitti saunaa. Raja-Joosepin Tilta-vaimo kuoli 1944 ja Jooseppi itse toukokuussa 1946. Nykyinen, sotien jälkeen rakennettu, rajavartioasema on saanut nimensä Raja-Joosepin mukaan. Olen leikkinyt lapsena useasti Joosepin majalla, kuvittelin leikeissäni millaista siellä oli Joosepin eläessä. Kirjailija Joni Skiftesvik on kirjoittanut näytelmän Raja-Jooseppi ja Tilta sitä on esitetty Rovaniemen kaupungin teatterissa.
Olin täyttänyt seitsemän vuotta, kun muutimme Raja-Jooseppiin. Aloitin siellä koulun uudestaan. Opiskelin vähän aikaa ensin kotoa käsin, en mennyt Akujärvelle asuntolaan asumaan. En viihtynyt pitkään kotona, koska kaverini Reija Eloranta Raja-Joosepista asui siellä asuntolassa. Minäkin lähdin asuntolaan asumaan. Asuntolassa puhuivat että siellä kummitteli, en kyllä nähnyt siellä yhtään kummitusta. Isommat tytöt kiusasivat minua, koska minulla oli muodinmukaisia vaatteita. Joskus he olivat kilttejäkin ja ompelivat nukeilleni vaatteita. Silloin toivoin joululahjaksi ensimmäisen barbienuken, en tiedä mistä vanhempani saivat siihen rahat, se oli silloin tosikallis lelu. Koulussa olin aina arestissa. silloin piti olla tuppisuuna luokassa, ei saanut edes käsityötunneilla kuiskailla. Opettajamme nimi oli Hertta Räty , jolla luulin silloin olevan eläkevuodet ihan lähellä. Laitoin usein nastoja opettajan tuolille.
Välitunneilla vaihtelimme kiiltokuvia ja hyppäsimme narua. Akujärvi sijaitsee Lapin läänissä Inarin kunnassa Ivalosta 6 kilometriä itäänpäin vanhan Petsamontien varrella, Raja-Joosepintien risteyksessä. Ennen tietä Akujärven kautta kulki vanha Inari-Sompio polku. Niinpä sinne kalaisan järven rannalle asettuivat ensimmäiset asukkaat asumaan jo 1700-luvulla.
Koulu Akujärvelle perustettiin 1947. Se toimi aluksi vuokratiloissa. Vuonna 1958 saatiin uusi koulurakennus ja 55 paikkainen asuntola. Asuntola lakkautettiin vuonna 1969. Nykyään koulunvieressä sijaitsee metsikkö, jossa on hyvä retkeillä ja liikkua oppitunneilla. Pihaan kylätoimikunta on pystyttänyt kodan, jonne voimme mennä tulistelemaan. Parin sadan metrin päässä sijaitsee Akujärvi ja sen toisella puolella on lintutorni, jossa voi käydä keväisin katsomassa muuttomatkalla olevia lintuja. Viikonlopuksi menimme kotiin linja-autolla tai Eräjärvi haki meidät Wolgswaagenillaan, usein olimme porokolarissa osallisena, mutta vaikka auto meni joskus korjauskelvottomaksikin. Meillä taisi olla suojelusenkeli mukana, kun meille lapsille ei käynyt koskaan kuinkaan, selvisimme mustelmilla. Muistan talvella tehneeni lumiukkoja ja jotkut lapset särkivät ne aina, silloin isä teki minulle talomme korkuisen lumiukon, ylimmät pallot piti nostaa traktorin kauhalla. Isä kielsi lapsia rikkomasta lumiukkoa ja se sai jäätyä kovaksi pakkasen tullessa. revontulet, lat. aurora borealis tai aurora australis, pohj. ja et. napaseuduilla näkyvät öisen taivaan valoilmiöt. Revontulia esiintyy useimmin Maan magneettisia napoja n. 2 000 km:n etäisyydellä kiertävillä revontulivyöhykkeillä. Ne alkavat n. 100 km:n korkeudesta, ja niiden pystysuora ulottuvuus on tav. 20–100 km, joskus jopa 1 000 km. Revontulisäteiden pituus voi olla useita satoja kilometrejä. Revontulet syntyvät, kun Maan magneettikenttä kääntää Auringon lähettämien elektronien ja protonien ratoja niin, että ne kaartuvat kentän suunnassa. Hiukkasten törmääminen ilmakehän yläkerrosten kaasuatomeihin ja -molekyyleihin virittää ne säteilemään valoa, joka näkyy revontulina. Viheltelin ulkona usein revontulille jotka näkyivät kauniina ja pelottavina taivaalla, kaikki kielsivät viheltämisen. Koska on olemassa sellainen taikausko, ettei revontulille saa viheltää, tapahtuu kai jotakin kauheaa silloin.
Raja-Joosepissa pakkanen yltyi yli –40C , silti piti päästä hiihtämään joksikin aikaa. Sudet ulvoivat siellä, Vira koira oli minulla turvana hiihtoretkillä, se oli nähtävästi Suomen ensimmäisiä huumekoiraksi koulutettuja koiria. Sain olla joskus Viran kanssa rajanpinnassa tullissa. Revontulet olivat mahtavia siellä, silloin kuulin ettei revontulille saa viheltää. Toiset rajamiehet pelkäsivät revontulia paljon. Vira oli kiero koira, kun olimme kahdestaan. Isä käski Viran vetää minua koirapulkassa, Vira ajoi aina tahallaan isoon töyssyyn, että putosin. Sitten se juoksi ahkion kanssa karkuun, eikä suostunut ottamaan minua enää kyytiin ollenkaan. Kerran Vira pelasti minun hengen, lähdin hiihtämään tuli lumipyry vaikka oli kova pakkanen. Latu meni umpeen, etsintäpartio ei löytänyt minua, Vira löysi kumminkin ja veti kotiin suksisauvasta kiskoen. Sähkötekniikan kirjat kiinnostivat minua heti, kun opin lukemaan. Vartiorakennuksessa oli yksi hajonnut televisio, jota kukaan ei kehdannut korjata. Olin tietysti utelias ja avasin television takakannen ja rupesin tutkimaan mitä se oli syönyt. Löysin jostakin lasisulake putkia ja sain rauhassa kokeilla vaihtaa niitä kenenkään häiritsemättä, ihme ja kumma televisio rupesi toimimaan ja otettiin käyttöön.
Irwinin laulut olivat silloin pop, lauloin joskus ryysyrantaa ruokapöydässä, meillä oli vieraita ja jouduin tietysti nurkkaan. Olin kova lukemaan kummitusjuttuja taskulampulla peiton alla. Sähköt olivat silloin agrikaatilla, joka katkaistiin 21.00 illalla. Isäni oli ollut karhunmetsästyksessä mukana ja olivat kaataneet uroskarhun, jolla oli ihmeellisesti ollut mukana karhunpentuja kolme kappaletta. Karhunpennut otettiin mukaan ja niitä pidettiin aitassa, meillä keittiössä isä syötti niitä. Yhtenä iltana luin taas kummitusjuttuja, ja ikkunan takaa alkoi kuulua kauhea murina. Menin katsomaan ja joku irvisti ja murisi minulle sain sydänkohtauksen. Myöhemmin sydämeni tutkittiin, eikä siitä löytynyt mitään vikaa.
Irwinin laulut olivat silloin pop, lauloin joskus ryysyrantaa ruokapöydässä, meillä oli vieraita ja jouduin tietysti nurkkaan. Olin kova lukemaan kummitusjuttuja taskulampulla peiton alla. Sähköt olivat silloin agrikaatilla, joka katkaistiin 21.00 illalla. Isäni oli ollut karhunmetsästyksessä mukana ja olivat kaataneet uroskarhun, jolla oli ihmeellisesti ollut mukana karhunpentuja kolme kappaletta. Karhunpennut otettiin mukaan ja niitä pidettiin aitassa, meillä keittiössä isä syötti niitä. Yhtenä iltana luin taas kummitusjuttuja, ja ikkunan takaa alkoi kuulua kauhea murina. Menin katsomaan ja joku irvisti ja murisi minulle sain sydänkohtauksen. Myöhemmin sydämeni tutkittiin, eikä siitä löytynyt mitään vikaa.
Pihamaalla oli koirankoppi, jossa asui kesykettu jonka joku rajamies oli kesyttänyt. Vira ei tykännyt siitä lainkaan. Minulla oli kolme lemmikkiä koira poro ja temppuja osaava kirjava maatiaiskissa, jonka isä oli tuonut jostakin lappalaisperheestä partiointimatkaltaan tullessa. Kissa ja koira pelasivat palloa yhdessä. Pihamaallamme kulki kuuro poro, sain sen lemmikiksi eräältä poromieheltä. Sitä ruokittiin vartioston keittiön ruoantähteillä. Poro vaelsi irrallaan vartioston ja tulliaseman väliä. Autot saivat soittaa sille jatkuvasti äänimerkki, kun se seisoi keskellä tietä eikä väistänyt ohikulkijoita. Harrastin talvisin isän kanssa avantouintia, siihen asti kunnes sain keuhkokuumeen ja selkäytimestäni löytyi tuberkuloosibakteereita. Pääsin isän kanssa joskus pitkillekin vaelluksille, kerran lähdimme autolla kalaan jonnekin Lemmenjoelle. Tie oli huono ja savinen. Ollessamme kalassa isän uistin tarttui johonkin joenpohjaan. Joki oli matala joten hän lähti kahlaamalla ottamaan uistinta irti pohjasta. Silloin hänen kimppuunsa hyökkäsi suuri hauki, joka puraisi häntä pohkeesta. Lähdimme kiireellä jonkin ajan
kuluttua ajamaan kotiinpäin, isän olisi päästävä Ivaloon lääkäriin. Alkoi sataa kaatamalla ja savinen tie muuttui hankalaksi ajaa. Isän jalkaan koski kovasti, joten hän ajoi vahingossa johonkin pahaan saviuraan, juutuimme siihen kiinni. Yritin työntää autoa, mutta eihän minulla ollut voimia. Isä rupesi työntämään ja pääsimme irti. Minun oli pakolla opeteltava siinä tilanteessa ajamaan autoa. Jäimme vähän väliä jonnekin kiinni, yhdenkerran kun isä oli työntämässä auto irtosikin kuin raketti ja
ajoin lähimpään puuhun. Onneksi ei särkynyt kuin yksi umpio. Pääsimme joskus viimeinkin kotiin, ja Eräjärvi lähti viemään isää Ivaloon lääkäriin. Kalanpuremaan tuli myöhemmin vyöruusu isä sairasti sitä jalkaa vuoden. Lääkäri määräsi jalan välillä jo amputoitavaksi, koska siitä hävisi märkimällä koko pohjelihas. Isä ei mennyt sairaalaan, söi vain penisiliniä. Tulehdus hellitti lopulta ilman jalan amputoimista. Kerran kevät-talvella pääsin isän mukaan hiihtämään, aurinko paistoi kauniisti. Törmäsimme talviuniltaan heränneeseen karhuperheeseen, jotka kellivät riehakkaina
keväthangilla. Onneksi emme olleet liian lähellä niitä, että pääsimme jotenkin karkuun.
Äidin kanssa lähdimme mustikkaan syksyllä, siltä reissulta tuli kiire pyörällä karkuun puussa olleen ahman takia Yhdellä pyöräilyreissulla törmäsimme hirveen, jolla oli vasa. Hirvi lähti takaa ajamaan meitä. Poljimme minkä kintuista pääsi karkuun, silloin pelotti tosikovasti.
Meidän asuessamme siellä Raja-Jooseppiin vedettiin oikeat sähkölinjat, olisiko ollut 1968 vuonna. Jouduimme väliaikaisesti asumaan rajanpintaan, tullien asuntovaunukoppeihin. Siellä leikin Viran kanssa juoksuhaudoissa ja löysin sodanaikaisen pommin. Yritin näyttää sitä aikuisille, mutta kaikilla oli niin kiire. Työnsin pommia nukenvaunuissa aikuiset kyselivät mitä minulla on niissä kyydissä! Vastasin en tiedä, siellä oli nukke pommin kaverina. Vira oli levoton ja yritti kokoajan ottaa pommia minulta pois siinä onnistumatta. Viimein menin sotilaskotiin ja joku kerkisi katsomaan mitä vaunuissani oli. Tuli kiire sotilaskoti evakuoitiin Rovaniemeltä tai Ivalosta tilattiin pommiryhmä hakemaan pommi pois. Jälkeenpäin lehdissä Kirjoitettiin kauhukakarasta , jolla oli pommi. Raja-Joosepissa oli lampi talon lähellä sekä sauna rannan lähistössä. Vira odotti innokkaana milloin se pääsisi kylpemään. Se rakasti saunomista ja piti jopa pesemisestäkin. Saunassa oli takka ja paistoimme siinä joskus makkaraa. Kerran meillä oli Eräjärven pariskunta kylässä ja isä innostui kertomaan erään tarinan. Isä kertoi Kittilän Hanhimaasta eräkämpästä: Yövyimme setäsi kanssa pimeän yllättäessä eräässä pienessä poromieskämpässä jossakin Aakenus- ja Yllästunturin välissä. Oli jo pilkkopimeä, ja tunturikuru oli jokseenkin kolkonoloinen ympäristö.
Kahvit keitettyämme nukahdimme heti väsyneenä patikoinnista. Yöllä heräsimme joskus kahden aikaan. Olimme yhtä`äkkiä täysin hereillä. Olin herännyt johonkin ulkopuolelta kuuluvaan ääneen. Kuulimme Setäsi kanssa kuinka joku kiersi kämppää ympäri. Kulkija pysähtyi aina välillä ikään kuin kuuntelemaan. Sytytin tulitikun. Näimme ikään kuin tummana hahmona jonkun ulkona pienen ikkunan kohdalla. Katsoimme toisiamme pelokkaina jonkun aikaa, kunnes setäsi nousi ylös, otti luodikon seinän viereltä. Hän työnsi oven auki ja katsoi pimeään yöhön karjaisi samalla:” Jos siellä on joku, tule paikalla tänne kädet ylhäällä!” Silloin näimme jonkun hämärän hahmon liikahtavan ja katoavan pimeään ja synkkään korpikuusikkoon. Kuulimme vielä jonkin aikaa loittonevien askelten äänet. Emme luulleet että pystyisimme nukahtamaan enää sinä yönä, mutta jonkin ajan kuluttua nukahdimme. Taas heräsimme äkkiä, tällä kertaa sisältä kuuluviin ääniin. Halot pomppivat kämpässä, sekä pesuvati pyöri pitkin lattialautoja. Sytytin valon taskulamppuun, laitoimme tulen uuniin. Naulasin vadin pohjasta läpi pitkällä Naulalla lattialankkuun kiinni. Yritimme nukahtaa vielä ja juuri kun olin nukahtamassa. Setäsi kuorsasi jo. Halot alkoivat lennellä pitkin kämppää ja vati oli irronnut lattiasta ja pyöri taas. Niskavillani nousivat uudestaan pystyyn. Oli olo kuin joku olisi kulkenut hautani päältä. Setäsi heräsi kolinaan, aamu alkoi jo hämärtyä. Olisi ollut nälkä, mutta emme uskaltaneet jäädä kämppään aamupalalle. Päätimme syödä matkalla myöhemmin. Lähdimme kiireellä pois paikalla. Katsellen samalla kämpän ympäristöä, mutta emme havainneet mitään jälkiä pehmeässä sammalikossa. Minulle jäi se täysin mysteeriksi. Mutta en usko mihinkään yliluonnolliseen ikäni, toisin kuin setäsi. Yritin sedällesi vakuuttaa ulkonaliikkujan olleen hirvi tai karhu, mitään jälkiä ei näkynyt. Sisällä sattuneet tapahtumat yritin unohtaa ja laittaa painajaisunien aiheuttamiksi. Kämpän lähellä oli tapahtunut eräs murheellinen tragedia joitakin vuosia aikaisemmin. Lähettyvillä asui silloin joku metsään erakoitunut mies. Hän ampui itsensä ison korpikuusen alle. Hän oli tehnyt itselleen ikään kuin jonkinlaisen hautakammion peittelemällä itsensä ikikuusen tyvelle oksilla naamioiden niin, ettei mitään näkynyt ulkopuolelle. Mutta luonto kaikessa viisaudessaan joskus järjestelee asioita, niin joku metsänelävä oli kiskonut miehen kengän näkyville, ja ruumis löytyi. Setäsi on taipuvainen yhdistämään erakon kohtalon jotenkin yöllisiin ääniin. Väittää onnettoman kummittelevan, se siitä tarinasta. Se kämppä josta isäni kertoi on Karvaselän kämppä . Se sijaitsee Hanhimaasta Ivaloon menevän tien varrella noin 50 m tienlaidasta Mukavia muistoja on kun sain käydä isän kanssa joskus Nellimissä Inarijärven rannalla, vaarojen ja järvien kainalossa sijaitsevassa monikulttuurisessa kylässä kohtaavat suomalaisuus, inarinsaamelaisuus ja kolttasaamelaisuus. Asukkaat, joita on n. 250, ovat
Inarinsaamelaisia, kolttasaamelaisia ja suomalaisia. Elinkeinoista tärkeimmät ovat poronhoito, metsätalous. Nykyisin myös matkailu tuo lisäansioita. Kylässä on kauppa .Nellimin aluella on Virtaniemen rajavartioasema. Raja Venäjälle ei ole auki. Tie kuitenkin jatkuu rajan yli aina Petsamoon saakka.
kuluttua ajamaan kotiinpäin, isän olisi päästävä Ivaloon lääkäriin. Alkoi sataa kaatamalla ja savinen tie muuttui hankalaksi ajaa. Isän jalkaan koski kovasti, joten hän ajoi vahingossa johonkin pahaan saviuraan, juutuimme siihen kiinni. Yritin työntää autoa, mutta eihän minulla ollut voimia. Isä rupesi työntämään ja pääsimme irti. Minun oli pakolla opeteltava siinä tilanteessa ajamaan autoa. Jäimme vähän väliä jonnekin kiinni, yhdenkerran kun isä oli työntämässä auto irtosikin kuin raketti ja
ajoin lähimpään puuhun. Onneksi ei särkynyt kuin yksi umpio. Pääsimme joskus viimeinkin kotiin, ja Eräjärvi lähti viemään isää Ivaloon lääkäriin. Kalanpuremaan tuli myöhemmin vyöruusu isä sairasti sitä jalkaa vuoden. Lääkäri määräsi jalan välillä jo amputoitavaksi, koska siitä hävisi märkimällä koko pohjelihas. Isä ei mennyt sairaalaan, söi vain penisiliniä. Tulehdus hellitti lopulta ilman jalan amputoimista. Kerran kevät-talvella pääsin isän mukaan hiihtämään, aurinko paistoi kauniisti. Törmäsimme talviuniltaan heränneeseen karhuperheeseen, jotka kellivät riehakkaina
keväthangilla. Onneksi emme olleet liian lähellä niitä, että pääsimme jotenkin karkuun.
Äidin kanssa lähdimme mustikkaan syksyllä, siltä reissulta tuli kiire pyörällä karkuun puussa olleen ahman takia Yhdellä pyöräilyreissulla törmäsimme hirveen, jolla oli vasa. Hirvi lähti takaa ajamaan meitä. Poljimme minkä kintuista pääsi karkuun, silloin pelotti tosikovasti.
Meidän asuessamme siellä Raja-Jooseppiin vedettiin oikeat sähkölinjat, olisiko ollut 1968 vuonna. Jouduimme väliaikaisesti asumaan rajanpintaan, tullien asuntovaunukoppeihin. Siellä leikin Viran kanssa juoksuhaudoissa ja löysin sodanaikaisen pommin. Yritin näyttää sitä aikuisille, mutta kaikilla oli niin kiire. Työnsin pommia nukenvaunuissa aikuiset kyselivät mitä minulla on niissä kyydissä! Vastasin en tiedä, siellä oli nukke pommin kaverina. Vira oli levoton ja yritti kokoajan ottaa pommia minulta pois siinä onnistumatta. Viimein menin sotilaskotiin ja joku kerkisi katsomaan mitä vaunuissani oli. Tuli kiire sotilaskoti evakuoitiin Rovaniemeltä tai Ivalosta tilattiin pommiryhmä hakemaan pommi pois. Jälkeenpäin lehdissä Kirjoitettiin kauhukakarasta , jolla oli pommi. Raja-Joosepissa oli lampi talon lähellä sekä sauna rannan lähistössä. Vira odotti innokkaana milloin se pääsisi kylpemään. Se rakasti saunomista ja piti jopa pesemisestäkin. Saunassa oli takka ja paistoimme siinä joskus makkaraa. Kerran meillä oli Eräjärven pariskunta kylässä ja isä innostui kertomaan erään tarinan. Isä kertoi Kittilän Hanhimaasta eräkämpästä: Yövyimme setäsi kanssa pimeän yllättäessä eräässä pienessä poromieskämpässä jossakin Aakenus- ja Yllästunturin välissä. Oli jo pilkkopimeä, ja tunturikuru oli jokseenkin kolkonoloinen ympäristö.
Kahvit keitettyämme nukahdimme heti väsyneenä patikoinnista. Yöllä heräsimme joskus kahden aikaan. Olimme yhtä`äkkiä täysin hereillä. Olin herännyt johonkin ulkopuolelta kuuluvaan ääneen. Kuulimme Setäsi kanssa kuinka joku kiersi kämppää ympäri. Kulkija pysähtyi aina välillä ikään kuin kuuntelemaan. Sytytin tulitikun. Näimme ikään kuin tummana hahmona jonkun ulkona pienen ikkunan kohdalla. Katsoimme toisiamme pelokkaina jonkun aikaa, kunnes setäsi nousi ylös, otti luodikon seinän viereltä. Hän työnsi oven auki ja katsoi pimeään yöhön karjaisi samalla:” Jos siellä on joku, tule paikalla tänne kädet ylhäällä!” Silloin näimme jonkun hämärän hahmon liikahtavan ja katoavan pimeään ja synkkään korpikuusikkoon. Kuulimme vielä jonkin aikaa loittonevien askelten äänet. Emme luulleet että pystyisimme nukahtamaan enää sinä yönä, mutta jonkin ajan kuluttua nukahdimme. Taas heräsimme äkkiä, tällä kertaa sisältä kuuluviin ääniin. Halot pomppivat kämpässä, sekä pesuvati pyöri pitkin lattialautoja. Sytytin valon taskulamppuun, laitoimme tulen uuniin. Naulasin vadin pohjasta läpi pitkällä Naulalla lattialankkuun kiinni. Yritimme nukahtaa vielä ja juuri kun olin nukahtamassa. Setäsi kuorsasi jo. Halot alkoivat lennellä pitkin kämppää ja vati oli irronnut lattiasta ja pyöri taas. Niskavillani nousivat uudestaan pystyyn. Oli olo kuin joku olisi kulkenut hautani päältä. Setäsi heräsi kolinaan, aamu alkoi jo hämärtyä. Olisi ollut nälkä, mutta emme uskaltaneet jäädä kämppään aamupalalle. Päätimme syödä matkalla myöhemmin. Lähdimme kiireellä pois paikalla. Katsellen samalla kämpän ympäristöä, mutta emme havainneet mitään jälkiä pehmeässä sammalikossa. Minulle jäi se täysin mysteeriksi. Mutta en usko mihinkään yliluonnolliseen ikäni, toisin kuin setäsi. Yritin sedällesi vakuuttaa ulkonaliikkujan olleen hirvi tai karhu, mitään jälkiä ei näkynyt. Sisällä sattuneet tapahtumat yritin unohtaa ja laittaa painajaisunien aiheuttamiksi. Kämpän lähellä oli tapahtunut eräs murheellinen tragedia joitakin vuosia aikaisemmin. Lähettyvillä asui silloin joku metsään erakoitunut mies. Hän ampui itsensä ison korpikuusen alle. Hän oli tehnyt itselleen ikään kuin jonkinlaisen hautakammion peittelemällä itsensä ikikuusen tyvelle oksilla naamioiden niin, ettei mitään näkynyt ulkopuolelle. Mutta luonto kaikessa viisaudessaan joskus järjestelee asioita, niin joku metsänelävä oli kiskonut miehen kengän näkyville, ja ruumis löytyi. Setäsi on taipuvainen yhdistämään erakon kohtalon jotenkin yöllisiin ääniin. Väittää onnettoman kummittelevan, se siitä tarinasta. Se kämppä josta isäni kertoi on Karvaselän kämppä . Se sijaitsee Hanhimaasta Ivaloon menevän tien varrella noin 50 m tienlaidasta Mukavia muistoja on kun sain käydä isän kanssa joskus Nellimissä Inarijärven rannalla, vaarojen ja järvien kainalossa sijaitsevassa monikulttuurisessa kylässä kohtaavat suomalaisuus, inarinsaamelaisuus ja kolttasaamelaisuus. Asukkaat, joita on n. 250, ovat
Inarinsaamelaisia, kolttasaamelaisia ja suomalaisia. Elinkeinoista tärkeimmät ovat poronhoito, metsätalous. Nykyisin myös matkailu tuo lisäansioita. Kylässä on kauppa .Nellimin aluella on Virtaniemen rajavartioasema. Raja Venäjälle ei ole auki. Tie kuitenkin jatkuu rajan yli aina Petsamoon saakka.
Joulu tulee
Joulu tulee
Joulu tulla jolkuttaa,
tonttu oveen kolkuttaa.
Lahjasäkki selässänsä,
tonttulakki silmillänsä.
Nenässä on sillä suuri känsä,
leukaparta lepattaa.
Kerran tonttua säikähdin,
muistan sen vieläkin.
Olin silloin vuotta viis,
pikkuruinen tyttö siis.
Joulupukkiin uskoin silloin,
joulu se oli viimeinen milloin.
Pukki viimein hävisi,
miten lapsen uskon kävisi.
Enkeleihin uskon vielä,
törmään niihin unen tiellä.
Suojelevat lapsiansa,
silittävät kulta hapsiansa.
Laulu enkelin, soi vieläkin.
Kirkkain sävelin;
kuulen musiikin.
Joulu tulla jolkuttaa,
tonttu oveen kolkuttaa.
Lahjasäkki selässänsä,
tonttulakki silmillänsä.
Nenässä on sillä suuri känsä,
leukaparta lepattaa.
Kerran tonttua säikähdin,
muistan sen vieläkin.
Olin silloin vuotta viis,
pikkuruinen tyttö siis.
Joulupukkiin uskoin silloin,
joulu se oli viimeinen milloin.
Pukki viimein hävisi,
miten lapsen uskon kävisi.
Enkeleihin uskon vielä,
törmään niihin unen tiellä.
Suojelevat lapsiansa,
silittävät kulta hapsiansa.
Laulu enkelin, soi vieläkin.
Kirkkain sävelin;
kuulen musiikin.
Siivet enkelin
Siivet enkelin
Siivet enkelin,
mä kerran menetin.
Arvet lapoihin, jäi kuitenkin.
Joskus kasvamaan kai uudet siivet saan.
Väri niiden onko nyt musta kokonaan,
vai saanko värin niiden valkenemaan.
Jos luoja suo, kasvaa siivet valkeat,
ja vie minut enkelkuoron luo.
Korkealta katselen, sieltä muita suojelen.
Kielin sointuvin,
soi laulu enkelin.
Siivet enkelin,
mä kerran menetin.
Arvet lapoihin, jäi kuitenkin.
Joskus kasvamaan kai uudet siivet saan.
Väri niiden onko nyt musta kokonaan,
vai saanko värin niiden valkenemaan.
Jos luoja suo, kasvaa siivet valkeat,
ja vie minut enkelkuoron luo.
Korkealta katselen, sieltä muita suojelen.
Kielin sointuvin,
soi laulu enkelin.
lauantai 5. joulukuuta 2009
Runotyttö
Runotyttö
Tuli runotyttö talohon,
joutenpuhuja tupahan.
Otti kätehensä kantelon,
viritti vipusen villipojalle.
Soitti sormin sorjin sävelen,
lauloi sanat soreat sovitellen.
Pisti pelihin kaikkensa,
lumosi äänellään äijätkin.
Lauloi aikojen alusta,
tarun meren kansasta.
Viritti verkot vetehen,
vienolla lumoäänellään.
Kannel soi ja valitti,
synnystä Suomen kansan.
Väinämöisen tarinan lauloi.
Kertoi Ainosta ja muista
urhoista partasuista.
Tyttö oli pohjolan noita,
kanteleen äänen voit kuulla vielläkin,
kun kuljet josku pitkin soita.
Tuuli sen korviisi tuo,
kun kutsuu seita sieluja tuonelan luo.
Tuli runotyttö talohon,
joutenpuhuja tupahan.
Otti kätehensä kantelon,
viritti vipusen villipojalle.
Soitti sormin sorjin sävelen,
lauloi sanat soreat sovitellen.
Pisti pelihin kaikkensa,
lumosi äänellään äijätkin.
Lauloi aikojen alusta,
tarun meren kansasta.
Viritti verkot vetehen,
vienolla lumoäänellään.
Kannel soi ja valitti,
synnystä Suomen kansan.
Väinämöisen tarinan lauloi.
Kertoi Ainosta ja muista
urhoista partasuista.
Tyttö oli pohjolan noita,
kanteleen äänen voit kuulla vielläkin,
kun kuljet josku pitkin soita.
Tuuli sen korviisi tuo,
kun kutsuu seita sieluja tuonelan luo.
Öiseen pimeään
Öiseen pimeään
Öiseen pimeään, hän huutaa nimeään.
Hetken uskon, että selviän.
Varjoon kumaraan,
luon valokiilan.
Sinun sanasi on niin julmia.
Kierrän ympyrää ja varon lähikulmia.
En haluaisi olla, näin pihalla,
pois kaikesta; kuutamolla.
Sun on niin hyvä olla,
nauttia siitä, kun oon lataamolla.
Et armoa anna,
et särkyvää kanna,
tahtoisit panna, lyödä lyötyä.
Polkea maan matosta matalammaksi,
muutut vaan päivä päivältä katalammaksi.
Julma oot, nautit siitä,
ei sitä julmuutta kertomaan sanat riitä.
Öiseen pimeään, hän huutaa nimeään.
Hetken uskon, että selviän.
Varjoon kumaraan,
luon valokiilan.
Sinun sanasi on niin julmia.
Kierrän ympyrää ja varon lähikulmia.
En haluaisi olla, näin pihalla,
pois kaikesta; kuutamolla.
Sun on niin hyvä olla,
nauttia siitä, kun oon lataamolla.
Et armoa anna,
et särkyvää kanna,
tahtoisit panna, lyödä lyötyä.
Polkea maan matosta matalammaksi,
muutut vaan päivä päivältä katalammaksi.
Julma oot, nautit siitä,
ei sitä julmuutta kertomaan sanat riitä.
Aallot
Aallot
Aallot rakkauden sydämemme ankkuroi,
myrskynäänet pauhaavat meidät saartoi.
Ei paikkaa onnellista päällä maan,
ei pilveä kaunista joka värjäisi taivaan purppuraan.
Jään kylmyyteen murtuu sydän paikalleen.
Järven selällä nään höyryävän avoveen.
Lauseet ikevät nää, riennän kaikille kertomaan.
Ainoa ajatukseni on saada tuska katoamaan.
Uskon salaa päivään parempaan,
se utopiaa haihtuvaa onko vaan.
Tyhjä sydän rinnassain, lyö rytmiin
hakkaavaan.
Koskee , kaikki murtuu, kylmä on päivä tänään.
Ei vieläkään näe lämpöä missään.
Pakkasta , tuulta kylmää viiltävää.
Vastatuulta raatavaa,
kaulaliinaan kietoudun se hetken lämmittää.
Aallot rakkauden sydämemme ankkuroi,
myrskynäänet pauhaavat meidät saartoi.
Ei paikkaa onnellista päällä maan,
ei pilveä kaunista joka värjäisi taivaan purppuraan.
Jään kylmyyteen murtuu sydän paikalleen.
Järven selällä nään höyryävän avoveen.
Lauseet ikevät nää, riennän kaikille kertomaan.
Ainoa ajatukseni on saada tuska katoamaan.
Uskon salaa päivään parempaan,
se utopiaa haihtuvaa onko vaan.
Tyhjä sydän rinnassain, lyö rytmiin
hakkaavaan.
Koskee , kaikki murtuu, kylmä on päivä tänään.
Ei vieläkään näe lämpöä missään.
Pakkasta , tuulta kylmää viiltävää.
Vastatuulta raatavaa,
kaulaliinaan kietoudun se hetken lämmittää.
Myrskyn kourissa
Myrskyn kourissa,
valvon yksin.
Syksy mukanaan lämmön vei.
Talven viimoissa sylityksin,
nyt kanssasi sun olla en voi.
Pakkasukko armoton,
sydämeni lämmöton.
Kaipuu kesään lämpöiseen,
iskee mieleen surulliseen.
Tuulen ulvoessa,
kaipuu mieletön
armoa anna ei.
Meni syksy meni syyskuu,
myrsyn keskellä valvon
; katson utuisin silmin en näe
minnekkään.
valvon yksin.
Syksy mukanaan lämmön vei.
Talven viimoissa sylityksin,
nyt kanssasi sun olla en voi.
Pakkasukko armoton,
sydämeni lämmöton.
Kaipuu kesään lämpöiseen,
iskee mieleen surulliseen.
Tuulen ulvoessa,
kaipuu mieletön
armoa anna ei.
Meni syksy meni syyskuu,
myrsyn keskellä valvon
; katson utuisin silmin en näe
minnekkään.
perjantai 4. joulukuuta 2009
Sofian joululaulu
Sofian joululaulu
Kirjoitan lauseen, joka kantaa yli synkän veen.
Kyyneleistä kirkkaista hauraan helminauhan teen.
Joulun enkeliltä siivet katkenneet, höyhenet valkeat
kovin ryvettyneet.
Torvet totuuden nyt törähtää,
enkelikello jossakin helähtää.
Heleä on ääni sen, se kuuluu läpi pimeyden.
Joulu tullut on, juhla pojan Jumalan.
Joulukirkkoon kellot kaikaa,
muistakaa nyt joulun taikaa.
Muistan aamun lapsuuden,
alla lampaan taljan pehmoisen.
Kirkkoon reellä ajoimme;
kyydissä ruskean hevosen.
Joulun uusi laulu kaikaa,
muistan hyvää vanhaa aikaa.
Lapsuutta ihanaa, muistojen
kultaamaa.
Maa päällensä saa,
lumipeitteen valkoisen.
Torvet totuuden nyt törähtää,
enkelikello jossakin helähtää.
Heleä on ääni sen, se kuuluu läpi pimeyden.
Joulu tullut on, juhla pojan Jumalan.
Joulukirkkoon kellot kaikaa,
muistakaa nyt joulun taikaa.
Kirjoitan lauseen, joka kantaa yli synkän veen.
Kyyneleistä kirkkaista hauraan helminauhan teen.
Joulun enkeliltä siivet katkenneet, höyhenet valkeat
kovin ryvettyneet.
Torvet totuuden nyt törähtää,
enkelikello jossakin helähtää.
Heleä on ääni sen, se kuuluu läpi pimeyden.
Joulu tullut on, juhla pojan Jumalan.
Joulukirkkoon kellot kaikaa,
muistakaa nyt joulun taikaa.
Muistan aamun lapsuuden,
alla lampaan taljan pehmoisen.
Kirkkoon reellä ajoimme;
kyydissä ruskean hevosen.
Joulun uusi laulu kaikaa,
muistan hyvää vanhaa aikaa.
Lapsuutta ihanaa, muistojen
kultaamaa.
Maa päällensä saa,
lumipeitteen valkoisen.
Torvet totuuden nyt törähtää,
enkelikello jossakin helähtää.
Heleä on ääni sen, se kuuluu läpi pimeyden.
Joulu tullut on, juhla pojan Jumalan.
Joulukirkkoon kellot kaikaa,
muistakaa nyt joulun taikaa.
tiistai 1. joulukuuta 2009
Valon leikki
Valon leikki
Valo hiljaa hiipii
keskeltä pimeyden.
Kajo heikko kasvaa,
luo kajastuksen.
Ystävät on voima,
arvo kullan sen.
Minkä kätki pimeys,
varjoon unohduksen.
Ajatus ei kulje,
mieli , muistot sulje.
Kätke tämä kaipuu,
toisen ihmisen,
ryhti alas taipuu.
Vallo mulle anna,
pimeyden yli kanna.
Kohta syttyy liekki,
joka vielä kytee
pinnan alla.
Lyhty kirkas tuo,
että jaksan valon luo
Valo hiljaa hiipii
keskeltä pimeyden.
Kajo heikko kasvaa,
luo kajastuksen.
Ystävät on voima,
arvo kullan sen.
Minkä kätki pimeys,
varjoon unohduksen.
Ajatus ei kulje,
mieli , muistot sulje.
Kätke tämä kaipuu,
toisen ihmisen,
ryhti alas taipuu.
Vallo mulle anna,
pimeyden yli kanna.
Kohta syttyy liekki,
joka vielä kytee
pinnan alla.
Lyhty kirkas tuo,
että jaksan valon luo
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Patajätkä
Patajätkä