Syksyn sylissä

Joskus sulkeutuvat ne puheliaammat suutkin.

Varisevat lehdet haapojen, niin hiljainen

on ääni kyynelten. Elin liiankovaa, kuljin

kohti umpikujaa. Jotain arvokasta särkyi

sisälläni, syksynsade niin kuin ratsupiiska

kasvoilleni lyö. Viha rakkaudeksi voi muuttua

milloin vaan, tai toisinpäin kun tunteitamme

täällä edestakaisin kelataan.

Elämä ei minulta mitään kysele, en toivo

suuria, koskaan mitään toiveita en voi kuitenkaan

haudata pois kokonaan.

Syksyn sylissä lämmin halaus, jonka tarkoitusta

en ymmärrä, tai en halua käsittää.

Pienitoive, ilmassa sanoja lausumattomia,

niin kuin höyhen sen ilmaan tuulen mukaan puhallan.

Porttisi edessä minä nöyränä seison,

jos lukisit ajatukseni, päästäisit sisälle sydämeesi.

Sananvapaudenkansa

Me ollaan se sananvapaudenkansa,

siihen on viritettynä moraalin, itsekritiikin

pohjaton ansa. Moni meistä koettaa

sanoilla, lauseilla ilmaista parastansa.

Sanon joskus ahaa, se on yhtä suurta

piilomarkkinointia luovaa rahaa.

Haamukirjailija, keskellä yön, sanat

miekkanaan, ne niin kuin tatamille harjoituksin lyön.

Tai karatessa hankin jonkin värisen vyön.

Tässä, ja nyt olen hiljaisuudessa kuin tähti

tämän yön, ja tuskin näitä katkeranvivahduksen

saaneita sanojani, elämännälkääni syön.

Avoin mieli

Tämä kehoni on minulle pelkkä kahle,

pelkkä sieluni ympärille rakennettu vankila.

Minä tahtoisin siitä olla villi ja vapaa,

en antaisi minkään kivun ajatusteni lentoa hallita.

Tahtoisin vapaana, villinä lentää aalloilla utopian,

tai avaruuden galaksilla kuunnella säveliä ajattomuuden sinfonian.


http://www.bod.fi/index.php?id=1257&objk_id=1074801

Sunnuntaina

Silmät kirvellen nauran kera enkelten.

Taivaalle salaa vilkuilen.

Nyt ymmärtää minä yritän

tätä kiertokulkua elämän.

On aika kylvää, sekä niittää pois,

ilman katkeruutta nämä

kasvuvuodet, jos elää vois.

En koskaan tyyntä toivonut,

vain purjeeseeni tuulta

edespäin kantavaa.

Merenulapalla tahdoin

vain kuin tuulispää

purjeveneellä matkustaa.

On myrsky pois, vedenpinta tyyni niin.

Nyt saapui jälleen sunnuntai.

Lepään hetkisen, ja rauha sijan sisälläni sai.

Päivä parittoman

Tuoksut aamun heräävän, usva, sekä vaniljayön.

Aurinko, se taivaalla on kuin nouseva kerä vaan.

Niin paljon jää sanomatta, alku, ja loppu yhtä parkumista.

Syksyksi kesä vaihtui taas, minä melkein tyytyväinen olen.

Tämä parittomuus ei vain haihdu minnekään,

ei lennä syksytuuliin, se tarttunut on kiinni huuliin.

Niiden suudelmaa ei kaipaa kukaan mies,

ja päivä parittoman se on tie umpikujaan kukaties.

Turtunutta tunnetta

Se tunne, kun maksaa sydänverellään

omat virheensä kentillä rakkauden.

Tunne siitä miltä tuntuu olla, kasa sirpaleita,

ruukku viallinen.

Kaikki ne eleet, vaatimattomat, ja itsepäiset.

Niistä syntyvät vain riimit jäiset, riutuneet.

Nurmikolle ovat pudonneet jo, syksynlehdet yksittäiset.

Sielussani vain leijumassa riimit, soinnut jäiset.

Turtunutta tunnetta, sisällä runoilijan,

siitä aikaan saa vain ummehtuneen tarinan.

Uutisissa, otsikot, ne ovat uhrit sotien.

Tähän ympäristöön sopeudu koskaan kai en.

Minä kirjailijanmaailmaan sanojen taakse pakenen.

Viitaten komiteamietintöön

Kohderyhmälle on luotava kulutustavaraa.

Muuten et voi luoda sitä hyvää elämänuraa.

Syyskuu tuo mukana sateita, sitä kuraa.

Sieluni on kuin peltiä, tai rumpukalvoa,

kokouksessa, ryhmässä lujaa huudamme hurraa.

Missä on se poika pellavapäinen,

hän on nykyään, mies vatsakas, kaljupäinen.

Tässäpä on arkinen tarina, poissa on jo

se vuosikymmenten takainen hetekannarina.

Mitä puuhaavat tyypit itsekkäät, ne leivän köyhän suusta ryöstää voi.

Viitaten komiteamietintöön, tämä laki kumottakoon.

Leikkaamme kodinhoitotukia, siitä iltasanomista tavaa lukija.

Niin ollaan napit vastakkain, rikkaat kaivavat rovot taskustain.

Maailma se päiväpäivältä huonompaan suuntaa muuttaa meitä.

Se on enempi täynnä piruja, kuin suojelevia enkeleitä.

@ tanninen satu