Minä taidan tietää mitä rakkaus on.
Se on vieras maailma, satua, sekä
utopiaa, joka poluille etsii
eksynyttä kulkijaa.
Etsii veräjän, ja portin avaajaa,
sekä sulkijaa. Elämän tiellä,
niin paljon on mutkia siellä,
ja vaarallisia sivuteitä,
ne usein harhaan johtavat meitä.
Vastaan tulee piruja, sekä enkeleitä.
Ihmisiä, ystäviä, rakkaita, en
koskaan unohda teitä.
Tätä samaa karmaa jakaa
joukko yksinäisten, pelottomien,
ja arkojen, sekä itsepäisten.
Heiluu tuulessa villinä neiti Kesäheinä,
syksyn tullen hän on täynnä muistoja,
sekä onnen särkemiä sirpaleita.
Jokainen meistä tahtoo palan rakkautta
omistaa, joku sitä ehkä koettaa toiselta
salaa varastaa.
Selkäni minä tuulelle käänsin,
nostin kauluksen pystyyn viimaa vastaan.
Niin silloin salaa rakkaus jostain luokseni
saapui. Kaamoksen voima jalkoihisi
kaatui, siinä huomaamattomasti
vaahteran lehdet puusta pudonneet maatuivat.
Syksyn oikulliset tuulet talveksi muuttuivat,
sisälläni voimistuivat tunteet, ne minulle
rakkaudesta sinuun suuttuivat.
Ei koskaan tarvitse aliarvioida pienuutta,
pienestä idusta voi kasvaa tunne aivan
liian suuri. Lopulta tunnelmaan voi
aivan niin kuin haljeta.
Heiluu tuulessa villinä neiti Kesäheinä,
syksyn tullen hän on täynnä muistoja,
sekä onnen särkemiä sirpaleita.
Jokainen meistä tahtoo palan rakkautta
omistaa, joku sitä ehkä koettaa toiselta
salaa varastaa.
