Hämärän hyssy hiipi lohduttamaan
lokakuun harson alle jäänyttä
ihmismassaa. Kauanko vielä
on aikaa että minä saan tulla
tipahtaa pilvistä alas huokaili
levottomasti pieni huove hiutale
tanssien polkkaa pilvien päällä
horisontissa. Liian pitkä aika
levottomalle odottaa siihen asti,
kun saisi liittyä ajolumen
suureen joukkohurmokseen.
Huurre taas iloitsi salaa siellä
täällä Suomen maan kamaralla
öisin kurkisteli ihmisten
ikkunapielistä. Se odotti aikaa
milloin saisi päästää valloilleen
taiteellisen lahjakuutensa
maalata mahtavia kuvia
ikkunoihin joita sitten kaikki
ihastelisivat aamuisin
pakkasmittaria ulos vilkaistessaan.
Kuurankukiksi ihmiset nimittivät
noita taideteoksia. Huove
oli mestari unelmoinnissa sen
mielikuvat leijuivat kuin
kirkkaat pakkaksen jäädyttämät
lumikiteet siellä täällä.
Lokakuu se on normaalisti
loskan aikaa silloin,
kun talvi aloittaa soittaa
fanfaareja saapuvan roudan
odotuksessa. Routa se on
niin hieno herra tai rouva
ei suvaitse jäädyttää millään
suloisen Suomen maamme
kamaraa sekä kallioita
ilman että sen tuloa
ei toitotettaisi suureen
ääneen. Sää ,sen vaihtelut
ovat Suomen kansalaisten
mieleinen yhdistävä juttelunaihe.
Routarouva rakastaa puuterilunta
hän tuiskuttaa sitä naamaansa
aina silloin tällöin manaillen
aina samalla: viti, nattura, utukka,
höyhkä, vuotos, riite , kohma
kähmä, hyytös. (c) tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti