Karoliinalle Keravalle

Nalle meni asemalle

eikä jäänyt junan alle

määränpää oli Keravalle

Saviolle sinne tahtoi

santaa luomaan jonkun

lapsen hellään huomaan

illan tullen unta tuomaan

halittavaksi lellittäväksi

aivan varmaan nuhanenän

hellittäväksi

nalle monen lapsen kaveri

sille tuli pieni haveri

hiekkaa tarttui varpaisiin

pian siitä selvittiin

varpaat vallan lakaistiin

niin illan tullen pääsi nalle

Karoliinan peiton alle.

Suru on in

Niin vili ja avara on pohjanmaa

missä lakeus usvana kesäöisin

kuiskata yön kulkijalle osaa

siellä missä on jylhyys poissa on

tylsyys tunnen vain sen kuinka

kylmyys asuu sisällä ihmisen

sieluni ahmia onnea elämää

haluaa vain muistoja haaveita

ajanrattaissa se kaluaa

sai maa joskus kokea lukea Saima

Harmajaa niitä sointuja 

riimejä luin minäkin

mutten sopinut niihin kaavoihin

oman tieni runojen polut loin

melodisen rytin omille tarinoilleni

toin

olen täällä tuuliajolla ajan

armoilla taas suru tai onni

ne selkääni ruoskan lailla lyö

kapea on leipä 2000 luvullakin

harvoilla on ilona työ

milloin tyynen ratsun alleni saan

sen kuka minulle kertoa vois

ehkä vasta silloin kuin

elämän henki se liekki

on sisältäni kokonaan pois.

Helmikuu heläyttää

Tulkitsijan tuska

nouseva kesäyön usva

tai pakkasen höyryt

taivut sekä nöyrryt

kumaraan ryhtisi painuu

maata kohti on ikuinen matka

hengitä elä sinnepäin jatka

jaossa kohtalon arvat

harvenee hapset vähenee karvat

lumossa alla sateenkaaren

iltaisin matka jatkuu höyhensaareen

helmikuu heläyttää soivat

pakkasen urut valittaa viimasta

vuoret sekä kurut

vieläkö sukellan ovesta ulos

viiman mukaan kaulahuiviin

kääriydyn kadulla tunteeko

minua kukaan 

Aika on

Kun aika on, soi taika sammumaton

läpi lumisen kaupungin kulkee

askeleet ihmisten

tasangot jäivät talojen alle

joen kosket valjastettin

ihmisen vallan alle

jollain on paikka sydämessään

julmalle Jumalalle

olen silloin tällöin levoton

missä järjen ääni silloin on ?

Tänään tunnen ilman kosketuksen

puiden kuiskaukset sylissä

tuulen kylmän värinä on

minä palaan sanojen syliin,

kun aika on.

Keskellä kirkkokatua kotini on

Minä katselen maailman menoa

silmin kirkkain tai samein

aika on mustaakin mustempi

vaikka jossain lumivaippa

kevyttä kantaa

pilvet harmaat

ovat Joensuussa lunta täynnä

kuulen katuja jyräävien

tiekarhujen äänet ne kilpaa

kiljuvat lumiaurojen kanssa

uudet äänet ovat kirkkokadun

kiihkeässä sylissä korviini syntynyt

aika sitoo minut elämään kiinni

sieluuni sidotaan kiinni merirosvojen

viiri ja ympärilläni kasvaa

ystävien piiri se sidotaan

kiinni ajan verkkoon minä

en ole mielipuoli minulla

on ainoastaan lipevä villi kieli.

Tammikuun ajatuksia

Valmiin tien vangit

eivät kulje siitä

missä saa käyttää

luovuuden vapisevia siipiä

minä olen joskus hiljainen

hiipijä toisinaan kuljen

ukset räiskyen paukkuen

sitten ovat ne hetket kun

silmiini syttyy äityyden

tai rakastetun tuike

Hyvää Uutta Vuotta

Tänään kirjoitan sydämeni laulun

maalan sielun purppuravärein

elämän kaaren taulun

levoton maisema huokaa

revontulien tanssi taivaalle tuokaa

joikaa jouten Pohjolan kansa

Kalevalan kankaille on viritetty

ajan paula sieville Seireeneille

merelle ansa elämän ankkuri

heiluu myrskyn vietävänä

luonto äiti polkee jalkaa

tanner tömisee tuuli puhaltamaan

alkaa Pohjolan puhurit soivat

peikot noidat haltijat piirissä

ilakoivat

soittaa Seita taikarumpuaan

Sampo Lappalainen käy

moottorikelkan satulaan

hytkyy sohjon alla suot sekä

rimmet itkee kosteudesta

kauniit neidot sekä immet

terhakka tuuli käy kiinni

hiuksiin Uutta Vuotta kohden

ajan aalloilla taas soudettiin

vanhan vuoden muistot

mukaan noudettiin uusien

tuulien matkaan hyvin joudettiin

vanha vuosi väistyä saa

huominen eteenpäin ajanratsulla

laukkaa.