Niin vili ja avara on pohjanmaa
missä lakeus usvana kesäöisin
kuiskata yön kulkijalle osaa
siellä missä on jylhyys poissa on
tylsyys tunnen vain sen kuinka
kylmyys asuu sisällä ihmisen
sieluni ahmia onnea elämää
haluaa vain muistoja haaveita
ajanrattaissa se kaluaa
sai maa joskus kokea lukea Saima
Harmajaa niitä sointuja
riimejä luin minäkin
mutten sopinut niihin kaavoihin
oman tieni runojen polut loin
melodisen rytin omille tarinoilleni
toin
olen täällä tuuliajolla ajan
armoilla taas suru tai onni
ne selkääni ruoskan lailla lyö
kapea on leipä 2000 luvullakin
harvoilla on ilona työ
milloin tyynen ratsun alleni saan
sen kuka minulle kertoa vois
ehkä vasta silloin kuin
elämän henki se liekki
on sisältäni kokonaan pois.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti