Rehellisyyttä

Oi vallan, oivallan,

sen sisälläni soivan

sointujen, riimien vallan.

Polkujani taivallan,

läpi lumen, ja hallan.

Joulun alla, maailmalla

tunteiden tulkkina,

helisyttämässä

omantunnon tiukuja.

Rehellisyydellä menetin

jotain, jonka olisin

halunnut pitää.

Se saattoi olla

kalleinta, mitä

olla voi. Rehellisyydelleni

en vain mahda mitään.

Loppumaton on avaruus

Tahdon levätä hetken

sylissä rakkaani.

Tiedän kuinka virkistävää

voi olla virkistävä hymysi.

Se on tie minun sydämeeni,

siihen jäin syvästi kiinni,

sisälle unelmiini.

Katsomalla silmiisi tummansinisiin,

saan tunteesta

kiinni mitenkä syvä, ja

loppumaton on avaruus.

Tahdon tanssia kanssasi

joukossa muiden,

maistaa elämän lasista

viinin sen helmeilevän.

Mikä sekoittaa pään,

ja sulattaa sydämestäni

roudan, jään.

Tahdon yhtyä yhteiseen

lauluun elämän,

laulaa yhdessä sen

falsetissa. Minä ja hän,

se maaliskuun aidalla

mouruava kissa.

Tunteita

Tunteiden suuri tulkki, ihmisarvonsa

alta salaa vaivihkaa kurkki.

Tunsi olonsa arvottomaksi,

lastuksi laineiden, virran vietävänä.

Kaipauksen sisällänsä,

ikuisena ikävänä.

Terve mies, surullinen, ikinuori,

puolikkaasti poikanen.

Sydämessäni ajan kanssa

painia lyöt, päivä päivän

jälkeen järkeäni pois syöt.

Olen liehuva liekinvarsi,

antaa virran viedä.

En sano koskaan sinulle

hyvästi, vain näkemiin.

Sinut sydämeeni akanaksi

joskus suljettiin,

siellä tuskaa aikaan saat.

Sä olet komea mies, sen silmäni

heti ensikatseellani sinuun ties.

Alkoi sisälläni perhosien tanssi,

vuosia kestänyt päättymätön

pasianssi. Kekäleitä keräsit

minun sisälleni, kipunoiva

ajankehdon keinuttava valssi.

Sinut nähdä, kun saan

jalkojeni alla maa keinuttaa.

Katseellasi saat liian löysälle

mun ruuvit, katseesi voimasta

olen kuin grillissä pyörivä broileri.

Yö riimejänsä sisälläni viritti,

sanojeni kanssa painin,

olen uneton

kohta on taas aamuyö.

Jouluruno

Vierelleni riennä ystäväin,

joulu joutuu kohta luokseni.

Se huoneeseeni sytyttää

niin monta kynttilää,

ne hetken lämmittää.

Silti sydämeni on joskus

hetken lohduton.

Luokseni jos hetkeksi

jäät, tuot rauhan suloisen.

Niin monta runoa sinusta

kai salaa kirjoitin.

Vain yhden jouluksi

sinulle lähetin.

Elämässä lujasti tänään

kiinni olen, katson aamuaurinkoon.

Yön pimeys, huoneestani

pois väistyköön.

Sua odotin turhaan niin,

sinut kätkin runoihin

eilisiin. Ne sanat kätken

sisälleni sydämeen,

ne sanat on tie rakkauteen.

Niin paljon aina täällä oivallan,

aisteillani läpi elämän taivallan.

Sinulle en koskaan sano hyvästi,

sanon vain näkemiin.

Sinä

Sinä olet se maanalainen maahinen,

sisälläni sielussani asustelet.

Sydämeni lyönnit kuuntelet,

huuliani öisin nukkuessani suutelet.

Minä musiikin virran annan

ajatukseni pimeät viedä, yli

virran Olavin.

Ajatusteni kanssa painia lyön,

läpi synkän pitkän yön.

Mistä sen hulluuden heikon hetken

sulkemiseen tarvittavan riimin

löytää osaan.

Järjetön rakkaus sisälläni

yhä roihuaa, en sitä millään

sammutetuksi saa.

Vaikenen, olen hiljaa,

en jaksa enää edes valittaa.

Voin nämä tunteeni vain

kyynelten helminauhaksi

pujottaa.

Ujouteni murtuessa

Ujouteni muurin sortuessa,

olen puhunut kaiken tärkeimmän

kertonut ketä rakastan.

Raastanut sydämeni riekaleiksi.

Polttanut viuluni

taiteiden alttarilla

uhrilahjaksi elämän.

Palanein sormin,

tuhotuin sydämin.

Minä haaksirikkoinen elämän

paikallani emmin.

Suru silmissäni asuu,

joukossa ilon, sekä rakkauden.

Rinnakkain kulkevat melankolia,

ja rakkaus käsikkäin.

Ajan rattaiden väliin yksinäni jäin?

Otanko sinut kulkemaan vierelläin,

osaanko olla sinulle se

luotettava turvallinen ihminen.

Mieleni

Mieleni on unelmilla täyteen lastattu.

Ei kaikkiin kysymyksiini

milloinkaan vastattu,

hiljaisuus sulki huulesi.

Minä korvani höristin,

kuullakseni pienimmänkin kuiskaukseen.

Sielusi sylissä valveunta näen,

olen öisillä retkillä,

näillä ajatusten herkillä hetkillä.

Oinaat sarvistaan voi jäädä,

toisiinsa roikkumaan,

kun vallasta taistellaan.

Yhdessä kohta kevätilmaa haistellaan.

Matahari on matkallaan,

öisillä vakoiluretkillään.

Me kuinka toisiamme tuomitaan,

virheitä toisistamme suomitaan.

Me Suomalaiset, ja Suomen

yksinäisten ihmisten nukkuva maa.

Meillä on kansamme, joskus

äänekkäästi puhuvat huulet ihmisten.

Joskus toivon kuulevani

tärkeän kuiskauksen.

Ylläni avaruus tänä yönä vain humisee,

oudot revontulien äänet korvissani

muistoissani Raja-joosepin raunioilla kumisee.

Lauluaan laulaa yö, sekä avaruus.