Sanaton aamu

Sanaton aamu sateen yllä,
maailmalle vastaan viimein kyllä.
Enää ei tänne kesä yllä,
pakkanen vaanii syleilyllä.

Marraskuun aikaa,
joulun hiipivää taikaa.
Metsissä kohta raikaa,
ja kaikaa.
Routa valtaa maan,
luo pohjan talveen saapuvaan.

Hauta on kaivettu,
seppele ostettu,
syövälle tuskin mitään kostettu.
Ystävä lähti,
tyhjeni koti,
otetaan muistolle kuuma toti.

Jyrkkää

Jyrkkääkin jyrkempi Juurakon Hulda
katselee maailmaa rappusilta.
Paketoitu pellot avaranlaiset,
vapaita kahleista uudenajan naiset.
Sohvi ja Sofia sanoja laukoo,
siinä naiset suutansa aukoo.

Maailma on siirretty sähköiseen aikaan,
luotamme enää virtuaalitaikaan.
Sanoja lauon yksi tai kaksi,
sitten muutun sanattomaksi.

Aika on aivan uudenlaisen itkuvirren,
unohdettu taika Juurakon hirren.
Laki ja nainen, arkiset hetket
aloitamme nousevan päivän retket.

Hiljaisuus

Minä hiljaisuudesta maan
voimaa saan.
Kiireeseen, meluun
usein tukehdun.
Ei aivoilla ajattelemisen tuskaa,
puolikuollut ihminen,
viimein tajusin sen.
Kirjoittaa jos voisin,
niin ilmoille soisin,
ajatukset avarat.
On aivan turhaa monet maalliset tavarat.

Runoilijan ruukku sisälläni,
täynnä sekalaisia sanoja,
vailla oikeaa paikkaa.

Hiljaisuus; ja suuri tuska,
vailla uutta ajatusta.
Menetetty ystävä
matkalla toiseen maailmaan,
kivuttomaan parempaan.

Syöpä niittää suurta viljaa,
vaikenen ja olen hiljaa.

Marraskuun aamu

Kadonnut sukka, ja takussa tukka.
Kuihtunut syksyn viimeinenkin kukka.
Hiljeni talo, ja sydämen palo,
kouluun lähti porukka.
Marraskuun aamu,
ja halloween haamu takana selän,
ehkä vielä hetkisen elän.

Auto on rikki, ja selässä tikki.
Soita röngteniin aika,
ja unohda viimeinkin lumo ,ja taika.

Kirjoitin lauseen, ja kirjoitin kaksi
marraskuu tulkoon lokakuuta paremmaksi.

Tuonen enkeli

Tuonen enkeli varjostaa
sairaalan sänkyä kapeaa.
Ystävä matkan päässä nyt on,
syöpä on päättävä matkan kohtalon.

Sanojen arkku tyhjä on
kaipaus jälkeen jää lohduton.

Raunioista rakkauden

Raunioista rakkauden,
kaarisillan meille teen.
Vaikein polku aina on,
kivinen ja mahdoton.
Tuskaisin on onnen tie,
joka läpi karikoiden vie.

Suunnaton on avaruus,
siellä uusi tilaisuus,
lentää lailla enkelin,
jonka kauas kadotin.

Maille noille autuaille,
utopian taikamaille,
sadun keijut vaeltaa.
Eeva maistoi omenaa,
syntyi tämä maailma,
synnin paikka katkera.

Käärmeet uhka katalin,
taasko syntiin lankesin?

Jotenkin oudolta tuntuu

Jotenkin oudolta tuntuu tänään maailma tää,
enää en arkeen usko, kun syksy jäljelle jää.
Taivastenvaltakunta on ainut,
joka jotakin merkitsee.

Jumalan tahtoon, kun taivut
se tahtosi murtanee.
Ihmisen mieli on kova,
nöyrrytä mielesi,
se paremmin palkitsee.

Usko, ja toivo kädessä
herran, kun kuoleman
portista käyt viimeisen kerran.

Enkelin kirkkaus elämän tiellä,
varjelus suurin mitä tunnemme siellä.
Päivien hehku,
ja iltojen kajo,
poissa on nuoruuden into,
käy elämänkaaren alas ajo.

Siunaus kirkkain sateenkaaren,
siunasi pappi ystävän kalliin
alle hautapaaden.