En tahdo olla sankari,
en yksin maailmaa pelastaa.
En osaa Jeesuksen lailla
sieluja verkoillani kalastaa.
Silti Sirius, kirkas tähti,
kuiskaa minulle yön hiljaisuudessa:
"Anna maan päällä kaikki se valo,
jonka sydämeesi olet saanut."
Ja tiedän, kun aikani täällä päättyy,
on Andromedan tähtitarhoissa paikkani.
Sinne kulkee sieluni polku
tähtisumujen sinisillä silloilla.
Kun sydämeni kerran särkyy
ja on aika lähteä pois,
sanon hiljaa:
"Näkemiin, Maapallo.
Lyhyt oli aika, kun kohtasimme."
Elämän virta jatkaa kulkuaan,
vaikka minun lauluni vaimenee.
Maailma pyörii radallaan,
vaikka yksi tähti sammuu näkyvistä.
En jaksa enää kannatella
koko maailman energiaa olkapäilläni.
Tahdon laskea taakkani maahan
ja hengittää hetken vapaana.
En myöskään pelkää päivää,
jolloin uraani halkeaa,
sillä jokaisen tähden sydämessä
asuu uuden alun valo.
Ja kun uusien galaksien portit avautuvat,
kuljen niitä kohti rauhallisin askelin,
tähtipöly hiuksissani,
ikuisuus silmissäni.
© Satu Tanninen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti