Silloin kun mykkä
taluttaa sokeaa
tehtaiden shiluetit
taivaanrannan savupiipuillaan
nokeaa kaupunki pakkasen
kourissa valittaa
sydän ihmisen rinnassa
tuntuu kuin olisi se
kylmä kalikka
sinä ukonköriläs
joskus olet kuin pahainen
nulikka kohta koittaa kevät
taas ja ruumiisi kohmettunut
auringon paisteessa notkeutuu
silloin taas aika jotenkin
silkkilakanoihin sotkeutuu (c) tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti