Vuoden viimeinen Karjalan Heili

Me murramme leivän,
sen viimeisen palan vei hän,
joka hitaimmin ehti.

Jo varisee joulukuun viimeinen lehti,
Karjalan Heili se postiluukusta tippua ehti.

Rakettimainokset ,niitä tuijottaa kansa,
rivi-ilmoitukset hakee armastansa.

Jaakko-Teppo pakinoi,
ovikello viimein soi,
uutta vuotta odottaa kansa,
pakina pistää parastansa.

Mikä ansa, mikä loukko
piiritetty ihmisjoukko
lumisissa kodeissaan
i-podit korvissaan
pakkanen vaan paukkuu,
ja oma akka haukkuu.
Älä ota sitä naukkuu.

Nukkuva maa

Ruususen untaan nukkuu maa,
Sofiaa myös nukuttaa.
Naivit runot,
vanhat aatteet,
nukuttaa nyt univaatteet.

Nukkunut olen päivää kaksi,
unikeko vallan sai,
nyt on jo maanantai.

Uuden vuoden paukkeeseen,
sille uneen tilaa teen.
Toivottavasti joskus herään,
runon rippeet jostain kerään,
lauseiksi loihdin,
soinnuiksi soliseviksi,
ikikansan itkuvirsiksi.

Paha maailma

Maailma on muuttunut pahaksi,
hyvyys kovettunut vahaksi.
En itse parempi muita,
...pahuus kalvaa luita.

Rasisti basisti,
kaljaa kittaa,
ottaa Kiinalaisista miehistä mittaa,
pienet miehet potuttaa,
kun ne niin paljon jälkikasvua saa.

En ole rasisti,
en sitä kannata,
Suomalainen kansa pistää parastansa,
kituu voi huonosti,
rahattomuutta valittaa.
Elintason alariman kevyesti alittaa.

Naisen mitta

Mikä on naisen mitta,
sitä ei voi tietää mittaritta.
Verenpaine ,rasvaisuus,
kilogrammat ; karvaisuus.

Vyötäröllä makkarat,
unelmissa päivänkakkarat,
vilistävät pienet jalat;
vauvan syöttöjakkarat.

Aikuiseksi kasvaa nainen,
siitä taival vasta alkaa,
usein huutaa, polkee jalkaa.

Äksyää ja kiukkuaa,
sitten hymy vallan saa.

Viimeinen tuomio

Valmiina viimeiseen henkäykseen kumarrun,
on aika niittää, on aika kylvää,
on aika tullut luovuttaa.
Suruhuntuun piiloudun,
sen alle tukehdun.

Luo vuorikristallien,
ja taivaan revontulien,
sieluni kurkistaa,
kun maassa pakastaa.

Aukeana avaruus,
sen kylmä todellisuus,
kutsuu maista matkaajaa.

Viimeinen majakka jossain kaukana
hehkuu himmeten,
viimeinen lyhty kädessäni
palaa heiketen.

Tahtoisin jo luovuttaa,
ja lentää kauas jonnekin,
tai palata onnen aikaan
vielä kerran takaisin.

Taistelua päin

Tuulimyllyä kohti syöksyn vastaan,
rattaaseen nyt tartun,
kierroksen pyörivän nyt vartun.
Putoan, ruhje uusi ranne poikki,
jänis äsken ohi loikki.
Tontut ovat piilosilla,
pakasteessa jouluhilla.

Kysyn tuleeko meille joulu,
vaikka loppuu lasten koulu?
Kela otti hampaisiinsa,
Pam manifestin lähetti,
puuttuu yksi lappunen,
kela päättäköön nyt sen.

Huomenna nyt syöksyn juoksuun,
mukaan pakokaasun tuoksuun.
Virastoissa kilpajuoksu,
että saadaan jouluntuoksu,
kotiin pieneen Marjalaan;
tänne Pohjois-karjalaan.

Tänään lennän

Tänään lennän, runoratsu laukkaa,
varon saalistavaa muuttohaukkaa.
Sointu kasvaa suureten,
luo runoon laulun sävelen.

Kaikuu avaruus, on uusi tilaisuus,
kasvattaa elämää,
jota silmin ei kukaan nää.

Atomien aikakausi,
tiedemiesten tilaisuus,
keksiä uusi salaisuus,
mutta rakkautta pysty eivät
oikein analysoimaan,
uskon yhä sen salaisuuden
voimaan.

Kadotettu joulu

Kadotettu joulun aika,
särjetty lumo, taika.
Lapsuuden kultamailla,
joulu oli hyvä aina.

Lahjat kaikkein runsaimmat,
joululaulut ihanat.

Kuu

Kuu kurkistaa kaukaisuuteen
,luo kelmeän valon keittiön ikkunaan.
Avaruuden aikataulut, suistuvat radaltaan
...mustaan aukkoon.
Kuuleeko maa,
joka kohta katoaa,
silloin sanattomuus vallan saa,
pimeys alla pilvien.

Tyhjääkin tyhjempi pää,
sielu pois häviää,
ei yhtään maankamaralla kävijää.

Kaiken peittää jää,
ei missään elämää,
tuhottu kaikki on
Jumala jätti jäljelle ainoastaan kuutamon.

See more

Sinä Lähdit

Sinä lähdit, silloin ei ollut enää tulevaisuudelle aikaa.
Oli vain eilisen muistot; ja arvet,
niin terävät kuin härän sarvet.
...
Aika oli kadonnut surujen uomiin,
ja kuoleman raskaus painunut ennen niin eloisiin luomiin

Kivi sydämen päällä

Kivi päällä sydämen,
raskaammaksi kasvaa,
verenpaine melkoinen
suoniani rassaa.

Koskee viiltää kiristää,
tuskin mikään piristää,
loputonta tuskaa.

Tuska pahin päälle lyö,
niin pimenee myös tähtivyö.
Sammunut nyt valo on
sielun oman auringon.
Vyöryy päälle tsunami,
tuskan aallot voimistuu,
kaiken pois altaan pyyhkii.

Hetken nainen kaikkein surullisin
lohduttomasti nyyhkii.
Sitten sammuu kyynelien
loppumaton virta,
pimeyttäkin mustempi on
elon kankaan pirta.

Kivi rinnan päällä painaa,
onni maailman on vain lainaa,
tahtoisi hän olla vain vainaa.

Olemme lapsia Marjalan

toivomme äänemme kaikuvan kauniina sointuina taivaisiin.
lailla enkelin äänen me laulamme.
Laululla Luojamme kiitämme.

On monta ihmettä uutta suurta,
on aihetta laulun juurta.
On juttua tavatonta,
on monta laulajaa nuorta.

Me laulamme innolla nuoren,
nousemme päälle vuoren,
joka äänemme kauas kantaa.
Ilon monelle kuulijalle antaa.
Aurinko äänemme kultaa,
hopeoi äänemme soinnun.

On kuoromme nouseva voima;
soittomme haparoiva,
kauniisti silti se kantaa;
ilon monelle laulumme antaa.

Mustat lesket

Sofia haudalle kumartuu hiljaa
hyväilee hellästi sinistä liljaa.
Itsenäisyys, itsepäisyys
veteraani Suomen;
vain siksi meille koitti valoisampi huomen.

Alla tuomen makaa isoisä arkussansa,
hän pystypäin puolusti omaa Suomeansa.

Sotalesket Suomenkansan jäivät alle uhriansan.
Lottana mummoni rintamalla,
hänkin lepää jo nurmen alla.

Revontulet

Revontulten lailla mieli levoton,
leiskuavat värit öisen auringon.
Runoilijan sielu peilaa elämää,
lapin taian kutsu sitä ei toiset koskaan
nähdä saa.

Ajatuksen lento joskus katkeaa,
kyynel kovin hento posken kostuttaa.
Aava kaira kutsuu öistä kulkijaa,
kaamosaika kutsuu , sielu vaeltaa
öistä raja-aitaa susi kiertää saa.

Taivaan myrskyt nousee kuu, kun pilkistää
revontulten leikki unet hävittää.
Lapin taika joskus sydämeni vei,
loputtoman muiston lapsuudesta tuosta,
annan niiden juosta avaruuteen lentää
lailla tähti vyön.
Lumo; outo taika iskee päälle taas,
revontulia katsellen valvon tämän yön.