Kylmä kuin jää

Kylmä kuin jää,viiltävää;
kuuntele en.
Siivissä tuhkaa,
polttavaa uhkaa.
Surujen kaivo,
murheiden ruukku,
pimeä suljettu
painava luukku.

Usko ja toivo
ainoastaan,
joskus lohduttavat
synkkää lastaan.
Aika on tullut sateenkaaren,
aika satujen kauhusaaren.

Armoa anoin,
kitkerin sanoin,
saanut en mitään;
katselen itään
Moskovaan suuntaan.
Liekkien meri,
viaton veri,
maahan vuotaa.

Jumala niittää
elon viljaa,
syntinen valittaa
aivan hiljaa.
Usko ja tuska
kuuluvat yhteen,
Ruuth sitoo kansojen
lyhteen.

Aika lähenee
viimeisen elonkorjuun,
trombin iskiessä
jalkani horjuu.

En uskoani kiellä,
aika on tullut kyyneleet niellä,
armoa anon,
sammuessa viimeisenkin elämän janon.