Liekki

Liekki palaa polttaa; koskee,
kaiken polttaa karrelle.
Yksin yössä valvon,
odotan aamun palaavan.
Ei ole ketään rinnallani kulkijaa,
on yön haamut ainoat jotka minua rakastaa.
En koskaan ole ollut kenenkään rakastettu ystävä.

Valvon, taas runoilija sielussani
sai tuskan palaamaan.
Ei hetkeä tyyntä, ei rauhan satamaa.
On sisälläni myrsky ei tyyntä poukamaa.

Kirjoitan, teksti valuu ulos hiljaa liukuen,
se sisältä pursuu yli äyräitten.
Ei alkua, ei loppua se yhä jatkuu vaan,
se ruudulleni leviää omalla painollaan.

Taas valvon ei unesta tietoakaan,
oli kello paljon, kun menin nukkumaan.
Kuka runoilijan sielun sisälleni asetti?
Kuka kirjoittamaan minut pakotti?