Aamu nousee

Aamu nousee, minä

taas laulujani teen.

Ne virittyvät melankoliseen

säveleen.

Hurmaavampaa charmia

en tietää voi,

kun hahmo surullisen

cowboyn.

Hänen kitaransa syksyisin

vain mollissa soi.

Kieliltä sen, auringonsäteet,

ja pimeys paikasta

sävelien taistelee.

Hän kumaraan painuvilla

harteillaan kantaa,

taakkaa pimenevän

kylmenevän routaisen maan.

Viimein musiikin päättyvässä,

tunnen kevään lämmön

alla jalkojen.

Olit rakkain minulle silloinkin,

kun maailmani särkyi palasiin.

Minä laulujani teen,

lähetän ne matkalle

avaruuteen. Siellä ne

kaikukoot vain tyhjyyteen.

Laulu vain

Aamu saapui helisytti tiukujaan,

minä siihen heräsin.

Tahtoisin jo niin löytää

sen hallan kohmettaman maan.

Ikuisesti sielustani virtaa

päivänvalo läpi, pois.

Olen niin mahdoton,

nainen vallantahdoton.

Minä laulujani teen,

lähetän lautturille,

virran viimeisen.

Nyt päivänvalo ryömii

laaksoissa pimeyden.

Minä löydä sille

nimeä en, mitä

tässä marraskuussa

pakenen.

Olen niin levoton, tytär

äitimaan, ja kummilapsi

kuutamon. Minun osani

on olla aivan mahdoton.

Sieluni huutaa vapautta,

uutta tilaisuutta olla

onnellinen nainen

omassa paratiisissaan.

On kahleenani levottomuuteeni,

ikuisesti lentää rakkaus luotani pois.

Onnellisuus, se tunne on

minulle aivan mahdoton.

Olen se tähti joka kiertää

suurta kiintotähteä.

Kaipaan rakkautta, joka

sydämeni kahlitsee.

Olen ehkä luovuttanut kokonaan,

en usko enää rakkautta saavani.

Särkyminen sydämen, se on

ainut laskukaavani.

Vuotavat vielä sielun haavani.

Sielussani on piilotettuna

jotain suurta salattua.

Pyörin vain kehää

ympärilläsi, toivon

ettet sitä huomaisi.

En halua menettää

ystävyyttäsi, se minulle

merkitsee täällä

maailmassa eniten.

Siksi tämän lauluni

taas teen.

Tummaa valoa

Tehdään meille laulu uusi,

sisälläni vain tummaa

valoa kannan.

Kyynelvirran ulos joskus

salaa annan.

Elämä se sulki minut

jostain pois,

jos joku sen

kadonneen minulle

voisi ojentaa.

Niin tummaa valoa

saisi marraskuussa

kanssani ammentaa.

Jos katsot oikein tarkkaan

silmiini, niin näet sielun

kirkkaan. Ajatusten lennon

vilkkaan, sinne jonnekin

valoisiin atmosfääreihin.

Enkelin nilkkoja kohti,

ajatukseni, lensi ja pohti.

Odotan lunta niin puhtaan

valkeaa. En tahdo

sen koskaan siitä

likaantuvan, kun

urani atomipommissa

halkeaa.

Realisti melankolian pauloissa

Joskus olin hän,

ruma, palanut

nokisulkainen enkeli.

Joka päin kapakan

ikkunoita lenteli.

Lensin niin kauan,

kunnes taitoin

siipeni.

Mä en jaksanut

pitää selässäni

niitä mustia siipiä.

Sitten saapui hän,

itsekäs paha kiipijä.

Hän repi irti minun

mustat siipeni.

Minusta kasvoi se

villi, sekä vapaa

vaarallinen tiikeri.

Realisti, aidosti

vaarallinen kissa.

Aatteet joskus

kovin kadoksissa.

Eiliseen liikaa

sidoksissa.

Tahtoisi jo niin

kahlata kinoksissa.

En aina jaksa näitä,

kirjoittaa kuvitteellisia

tähkäpäitä.

Eiköhän se riimien

riepottelu jo riitä.

Elämä sinulle nöyrryn,

kuolema tulla voit

milloin haluat.

Pois minut niitä.

Nostalgiaa

Ne arvet jotka minulle jäivät,

särkevät tänään jaloissani.

Olen sielultani se lapsi

kylmän joenkaupungin.

Nostalgiaa runoihini

tänään tuhlailen.

Suolaa hieron varovasti

vanhoihin haavoihin.

Kyllä täällä liian tylsää

elämä ois, jos ei

välillä räjäytettäisi

muistoista pölyjä pois.

Jokohan tänään on se

päivä, jolloin saan

maailmansyrjästä kiinni?

Marraskuuta lakaiskoon

nyt suuri luuta,

kaipaan romantiikkaa,

taivaan kuuta.

Toivon verkon viritän

päiviemme ylle.

Olen valmiina maailma,

lohduttavalle syleilylle.

Muistoistani kaivan

kauniitkin muistot.

Kauniit päivät ne

ovat kuin, keväisin kirsikankukat

Japanin.

En nouse lasiseen lentokoneeseen.

En tarvitse sen pullonhengen

illuusiota humalluttavaa.

Toivon vain tähän pimeyteen

lunta puhtaan valkeaa.

Marssi joulukuuta kohti

Marssi joulukuuta kohti

 

Kalpeana kangastaa keskiviikkoaamu,
pelistäni kurkistaa joku outo haamu.
Joulukuuta marssimme jo kohti.

Moni kiivaaksi kiireeksi
aikoo joulunajan luoda.

Stressihormonin joka paikkaan taikoo.

Äidit kotikoloissansa joulun lumon, saada aikoo.
Paista äiti viimeinkin pipareista jono,
pukinlahjapussista, puuttuu vielä pipo se mono.

Kiire turha toimi on, joulurauha meille suokaa.
Hössötys, ja vauhti pois, kyllä äidit Saarioisten 
tekee hyvää jouluruokaa. Kermaa loraus

sinne tänne, Saarioisten jouluruokaan.

Silloin kiire poissa on,

kun muukin hössötys pois jätetään.

Lahjalista mahdoton,

pois mielestämme jätetään.

Paras joulun lahja se on,

rauhallinen aika kera perheen,

taikka ystävien.

Niin minä luonnonlapsi tänä

jouluna teen.

HYMY

Niin kauan minä

kylvin melankolian

riemuissa.

Hän, ystävä

siinä vieressä

sanoitti

surullisia lauluja.

Toinen valitti

pimeyttä, kolmas

kolkkoutta.

Lopulta tulin

siihen pisteeseen,

etten muuta

voinut,

kuin hymyillä.

Sen hymyn sai

aikaan uusi

Suomennos

vanhasta kappaleesta.

Sekä kitaran basso.