HEINÄKUU

Minä runojani teen putoo riimit paikoilleen.

Kesällä taas Jokiasemalla istutaan.

Mä tykkään elämästä näin,

istua auringossa, kanssa ystäväin.

Kerran kesään minut vie,

tämä vuodenaikojen tie.

Olen nähnyt rakkauden,

sekä tuskan, kurkistanut helvettiin.

Päivä seuraa toisiaan,

viikot,vierii verkkaisesti.

Vuodet tekee uusia polkujaan.

Minä silti sinua kaipaan,

kaipaan rakkaudenmääräaikaisen

sopimuksen aikaan.

Sopimus irtisanottiin,

joo, joo tahdon rakastaa,

kaikkea minkä kiinni saan.

Suru vain minun purttani kuljettaa,

tuuliajolla pitkin kanavaa.

Tahdon tarttua Otavaan

Minä lämmöksi muutun,

sinuun kietoudun.

Telepatian aalloilla

sinulle sanoman lähetän.

Yö yllä kattojen

pimeyttä kumartaa.

Kastehelmiin tihkuviin,

saa aamuyö nyt ratsastaa.

Tähtitaivas peittonain,

Otavaa rakastan ain.

Se suurin runoja kustantaa,

taivaaltakin alas heijastaa.

Me rakastelemme hetken

Me rakastelemme hetken
 kiihkeästi äännellen,

 en silloin enää ole ihminen
 Niin kuin suurin kiihko voisi
 maailman suistaa radaltaan.

 Sun kätes etsii rakkautta
 haparoiden ihoani pehmeää.
 Minä niin kuin pelkäämättä,
 autan sua tien nirvanaan löytämään

Kertosäe:
Kuinka paljon täytyy ihmisen rakastaan.

että maailma voisi kantaa kahta ihmistä

omalla radallaan.

Vasten tummaa rakkauden uumaa,
tahdon tämän hetken ponnistaa,.
Niin kuin huuto teurastetun oinaan,

kevään huutoon vastaa minun huutoni.


Niin ovat vuodet lyöneet
tatuoinnit meidän kasvoihin.
Melkein huomaamatta myöneet
uskon murheisiin.

Silti kaikin voimin
sua rakastaa tahtoisin.

Sinä minut äänelläsi lumosit,

olit minun oma seireeni.

Kertosäe:
Kuinka paljon täytyy ihmisen rakastaan.

että maailma voisi kantaa kahta ihmistä

omalla radallaan.

Vasten tummaa rakkauden uumaa,
tahdon tämän hetken ponnistaa,.
Niin kuin huuto teurastetun oinaan,

kevään huutoon vastaa minun huutoni.

Arvostan

Arvostan sinua juuri sellaisena kuin olet.

Tahdon olla ystäväsi niin kauan kuin elän,

ja tarkoitan sitä.

Silti olen vain nimetön saari sinun

kartallasi.

Olen etsinyt turhaan,

tietä sinun luoksesi.

Aamulla huomaan,

virran mukanaan tuoneen

vain tuoksun suomaan.

Olen kulkenut samaa ympyrää,

kiertänyt kehää,

sinun nimesi ympärillä.

Seilannut sieluni valtamerta

rikkinäisellä ämpärillä.

Hannu ja Kerttu

Hannuja ja Kerttuja yksin yössä vaeltaa,

kaivaten vain sitä yhtä oikeaa

käsivarteen tarttumaan.

Yksi Hannu sormuksen minulle  tahtoi antaa,

toinen palavasta talosta ulos kantaa.

Kolmas Hannu kolkutti sydämeni ovea

vilpillisin mielin,

valehteli korvat heiluen

lirkuttavin kielin.

Yhden niistä olisin omakseni halunnut ottaa,

juuri sen joka ei koskaan puhunut totta.

Kadotettujen laivojan satamassa

Lahdessa myrskyää,

tuuli aallot lyö korkeuksiin.

Unen aavoilla ulapoilla taas tavattiin.

Epätoivo kelmein eväin

aallokossa lyö,

kalalokki niemenpäässä

suurta kalaa lyö.

Laivani seisoo kadotettujen

laivojen ratamassa,

myrskyäväsää poukamassa.

Mykkyys iskee päälle nyt,

taistelun olen hävinnyt.

Huonot eväät mielenrauhani nyt syö,

tyyni mielenrauha se on nyt mahdoton työ.

Aamu ja yö suutelevat toisiaan

Silloin, kun aamu ja yö

suutelevat toisiaan.

Silloin me unenrajamailla

kohdataan.

Unessani olet vierelläni,

kättä pidät kädelläni,

Tarjoat minulle pisaroita huuliltasi

suudeltavaksi pois.

Silloin aamu empii

viipyy, vielä varjot

jossain unen maassa.

Vihdoin kunnes harmaa väistyy

valon tieltä.

Herään, nousen unenmaasta,

en tahtoisi millään herätä.

Hytisen kylmästä,

pelko peiton alle pujahtaa.

En voi sitä millään käsittää,

etten koskaan enää sinua mä nää.