Rakkaus

Jos tahdot tietää rakastan sinua,
kasvoin kiinni tunteettomaan ihmiseen,
ja hellyyttä hylkiviin käsiin.
Tavoitan hetkeksi tunteet,
minä tunnen totisen mielen,
ja sanojen loukkaavan kielen.

Näen taakse harmaan,
sinua ajattelen, sinua kaipaan.
Pidän sinua sydämellä,
sillä särkyneellä,
vaikea on siinä ketään kantaa.
Vaikea rakkautta osata antaa.

Kiitos kommentistasi arminsound

Kiitos kommentistasi arminsound, tämä bogini ei ole kuukausiin antanut kommentoida noihin kommentteihin.

Hetken vielä nukkuu puoli maailmaa

Hetken vielä nukkuu puoli maailmaa,
hetken vielä sataa lunta valkeaa.
Pienen hetken saan unelmissani
leijuvissa levähtää.
Kaikki syvää untaan valvoo,
unettomat unta palvoo.
Marraskuinen yö,
pilvien peitossa on Otavan tähtivyö.

Niin viikot vierii ja pian on täällä kevät taas,
joulu välistä, kun pois eletään.
Mä sua odotin yksin päivää kaksi
ja kyselin ystäviltä, maailma vain muuttui pahemmaksi.
Ne ystävät vain näytti sääliviltä,
luihuilta koirilta,
joilta luu varastettu on.
Yksinäisyyttä nyt soi
ääni vebaston.

Kadunvarret automerta kasvattaa,
likaista on lumi,
varpaita taas paleltaa.
Kansa kaamoksessa, kumarassa
aamuun vaeltaa.
Himo tuntemattomaan
kutsuu meitä tänäänkin,
päiväkirjan välissä
on kuva enkelin.

Helliä sanoja

Helliä sanoja vain,
mä sinulta, odotin; hain.
Löysin vain sinun itsesäälisi lain,
se ravisti orpoa sydäntäin.
Sirpaleet, ne kuka liimaisi taas kohdalleen,
saisi korjattua palapelin särkyneen.
On pelissäni vain haamut eilisen,
se sinun pelikuvasi on tuskanhuuto
eilisen.
Sinun itsesäälisi,
se raapaisi mun sieluain,
ja arvet eilen taas aukeamaan sain.
On ajatusten yksinäisien nyt joukko,
suuri surunvankilan mustaloukko.
Jos ystävyyttä odotan,
ja kaiken kauneimman taas pois
karkotan.
On sammuneet kirkkaat lyhdyt silmistäni mun,
usko, toivo, rakkaus,
ei jäljelle nyt jää,
kuin kylmä säälimätön tunne tää.

Nosta siivet ylös,
nyt ilmaan nousu alkaa saa,
kiitorata huomisen,
taas sua odottaa.
Jätä pois jo itsesääli,
sekä haamut eilisen,
ja siipesi kantaa ylös ilmaan
nostaen.

Ilo surun sylissä

Ilo istuu surun sylissä,
harmaata, pimeää ovat päiväni minun.
Vieraat kasvot päivääni
kelmeän katseen luo,
saavun läpi pimeyden illan varjon luo.
Yön koittaessa, pilvet mustuuden ,
unen rauhan sieluuni suo.
Unenvarjot ovat punaista samettia.
Malttamaton maailma,
muistanko vielä,
kuinka tunteillani voi leikkiä.
Loukata luottavaista mieltä,
pois tasapainon, sekä rauhantieltä.

Olen oppinut kuuntelemisen taidon,
oppinut puhumaan kuuroille korville.
Oppinut olemaan kynnysmatto,
eteisen oven edessä.
Suuret surunsaappaat,
jättävät likaiset jäljet.
Routa porsaan kotiin tuo,
johtaa kynnysmaton luo.

Kahden kodin Katri sekä Tiina

Kahden kodin Katri sekä Tiina

Pieni Katri oli nähnyt jo elämässä
paljon erilaisia asioita.
Äiti sekä isäkin olivat eronneet,
kun Katri oli ollut pienempi tyttö.
Ukki muuttanut mummon kanssa enkeliksi
taivaaseen, niin ainakin hänelle oli kerrottu.

Tiina tiesi , että johonkin aikaan vuodesta oli syksy,
hyytävän kylmä syksy.
Sitten saapui marraskuu, ja maa alkoi valmistautumaan
talvea varten. Maahan synty routaa, niin oli
opettaja koulussa kertonut kaikille.

Marraskuun aikana alettiin innokkaana odottamaan lunta,
puhdasta valkoista lunta.
Siitä pumpulimaisesta valkoisesta unelmasta,
pieni Katri usein öisin näki ihanaa unta.
Katri oli saanut uuden siskopuolen, jonka nimi oli Inka,
sekä äitipuolen.
Marraskuussa kaksosille oli syntymässä pikkuveli

Joulukuu, jo saavu jälleen taas,
nyt on jo lumi maas.
Joulupukkia kaksoset odottivat aina innolla.

Jotkut päivät olivat aina parempia kuin toiset,
vuoroviikoin kaksoset asuivat äidin luona,
sitten taas isän luona.
Tytöt kävivät Marjalan koulua,
joka oli melkein yhtä lähellä kumpaakin kotia.

Tänä syksynä olivat tytöt aloittaneet pianonsoiton
Joensuun konservatoriossa.


Kahden talon tarinoita,
Rovaniemellä oli ehkä noita,
piilotteli tavaroita.
Taisi olla paha noita,
satukirjan salamoita.
Kerro äiti siitä
mihin ei sanat riitä
abrakakapra uusia loitsuloita.

Meidän äiti kirjoittaa,
silloin riittää tarinaa.
Papukaija tytär on,
sisko melkein sanaton.

Apteekissa asui kissa,
joka viihtyi turkiksissa,
oli aivan outo kissa aina hyvin fiiliksissä.
Savuketta poltteli,
sitä hiiret totteli,
silkkihanskoin otteli.
Rotat pisti pihalle,
koirat sai se vihalle.

Apteekkarin oli kissa,
joka viihtyi turkiksissa.
Kissa oli krumeluun jälkeeen
oikein kuuluisuus,
siihen syynä apteekkarin hyväntuulisuus.
Huomenna taas juttu uus,
kello onkin puoli kuus,
huomiseen on ikuisuus.

Syysmyrskynlaulu

”Olet sammuttanut palavan liekin,
käry vain siitä jäljelle jäi.
Minne mun kulkuni viekin,
ei valoa varjoista näy.” (kertosäe)
Nyt sytytän kynttilän yksin,
se valonsa seinille antaa,
ja suru on huoneessa läsnä,
sen sydän vain mukana kantaa.

On särkynyt sieluni kannel,
ja hävinneet palaset sen,
vielä joskus kai tömisee tanner,
alla jalkojen iloisten ihmisten.

Nyt laulun sävellän,
soinut laivan laineille laitan.
Se kaunisti aalloille nousee
päin myrskyä nousevaa,
ja viritän viuluni jousen,
meren aaltoja tuudittamaan.

Valittaa ääni viulun,
kuin myrskyyn eksynyt lokki,
joka laivan repeävää purjetta
hetken vihaisena nokki.

”Olet sammuttanut palavan liekin,
käry vain siitä jäljelle jäi.
Minne mun kulkuni viekin,
ei valoa varjoista näy.” (kertosäe)
Nyt sytytän kynttilän yksin,
se valonsa seinille antaa,
ja suru on huoneessa läsnä,
sen sydän vain mukana kantaa.