Ne saapuivat hiiren hiljaa
katselivat mullasta versoavaa viljaa
kuiskivat kera tuulen
heittivät laupiaan huulen
niistä maan hiljaisista
onkaloiden asujista
minä en ollut yksi niistä
sitä ei kukaan kiistä
vaikka olin niille turvallinen
sekä tuttu niillä monella
oli pörröinen untuvanuttu
punainen pyöreä nenä
risuja puupaloja tukijäsenenä
silti kukivat he horjumatta
toisten epatiaa torjumatta
oli joku joukossa Ilman Impi
toinen suon ruhtinas Raili Rimpi
oli keijua menninkäistä kukaan
ei koskaan lukua pitänyt näistä
maahisia maa kuhisi valtoimenaan
niin kuin muurahaisia niitä
vilisi siellä sekä täällä
karvapalleroita untuvapaidoissaan
kelkkaili talvella järven jäällä
sitten olivat myös ne haltijat
hallitsijasuvut toimeliaat tontut
joista joskus joku salaa laski
osittaisten määrien luvut
ne kaikki viihtyivät navetoissa
ulkorakennuksissa kanaloissa
oli joskus joku pienin niistä
kellunut porstuan komerossa
pienessä purnukassa oli
ilakoinut voissa
niin makeaa ne rakastivat
monen piparin pienet hampaanjäljet
ihmiset hiirien rottien syyksi
laittoivat kissankynsistä
monella menninkäisistä olivat
jääneet lähtemättömät arvet
en tässä enempää kerro niistä
satujen tarinoiden sankareista
niitä nykyaikana näkee aivan
liian vähän ihmisten silmiin
ei mielikuvitusta tarpeeksi riitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti