Elämän mittainen matka,
rakkaus raippana piiskaa selkää.
Se ei täysillä voi elää, joka elämää
liikaa pelkää.
Yksinäisyyttä kuin lapsivettä
ympärilläni, sekä avaruuden suuri syli.
Se kantaa minua unelmieni yli.
Kristallin kirkasta tai heikkoa voimaa,
sieluni pintaan ankkuroimaa.
Talvista pimeää, keväinen kirkashanki.
Olen elämänmittaisten tunteideni vanki.
Vaniljan tuoksua, tai niittyvillan
kesäyönkastetta, usvaa yön.
Teen runojen luojana rakkaimman työn.
Tämä matka kehdosta hautaan,
lyö joskus nauloja lautaan.
Kehittää draamoja jatkuvaan,
elämän rattaaseen ruostuvaan.
Vieläkö virtaa suonissani lämpö,
sekä tuska. Sieluni suitsuttaa pelastusta.
Olen matkalla virralle viimeisen
lautturin matkaan, sinne ei
pääse mukaani saattajakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti