Hyvästi huhtikuu

Huhtikuussa hulluttelen,
talven vallan taltuttelen,
odottelen toukokuuta,
tuijottelen taivaan kuuta.

Toukokuussa juhlat alkaa,
kevät nostaa maasta jalkaa.
Kesäkuussa keinuu järvet veet,
Juhannuksena saunaan ehkä meet.
Keskikesän karkeloista ,
malta olla en mä poissa.

Kaihomielin Suomalainen,
ota vielä samanlainen.
Juhannuksen jälkeen kesä mennyt on.
Kansa juro murjottaa, ja tunnelma on
synkkä onneton.

Lyhyt ompi Suomen suvi,
siitä vielä viedään huvi
ikuisella ininällä
kaihoisalla kininällä.
Lyhyydestä suomen kesän,
onnesta kotipesän.

Vappu

Vappuna vaaputaan siltojen alle,
talutushihnassa mäyräkoira tai nalle.
Sillan alla taivasalla,
olo on kuin apinalla,
joku siinä vitsin heittää,
joku kuran alle natsan peittää.

Minusta ei mukavaa,
joku siitä ilon hetkeksi saa,
istua nyt sillan alla,
viinalasti tarakalla.

Puliukot puistot täyttää,
puliämmät hymyn näyttää
hampailla niin harvaksilla,
tukka niin kuin takkuvilla.
Siinä oiva rotunainen,
Suomalainen ihanainen,
monen miehen silmä heittää,
kun aivot alko juoma peittää.

Parempi on tossun alla,
kuin alkon kanssi taivasalla

Vappuna Raahessa terassilla

Vappuna Raahessa terassilla

Joskus Vappuna Raahessa terassilla,
juotiin vappusimaa, oli kylmä ja lunta.
Lunta täynnä koko valtakunta,
hiljaisin paikka päällä maan
Raahesta mieleeni muiston saan.

Raahessa parasta oli liikennepuisto lasten,
sekä rauha ja rakkaus,
nukuttiin kylki kylkeä vasteen.
Paljon on aikaa vierinyt,
paljon on tuuli pyörinyt,
tuulenpesiä uusia puihin;
kylmää viimaa ytimiin ja luihin

Paljon kyyneleitä

Niin paljon kyyneleitä mä vuokses vuodatin,
niistä täyttynyt ois varmaan järvi Inarin.
Niin paljon loukkauksia suustas kuuntelin,
että niihin aloin uskomaan jo ehkä itsekin.

Niin paljon katkeruutta, on isäs antanut
niin paljon tunteettomuutta on äitis kantanut.
Äksyä ja vihaa, huutoa pitkin pihaa,
korvat minulla sitä kestänyt ei,
huutos kaikki onnen elämästä vei.

Naista lyödään

Naista lyödään petetään , ja potkitaan.
Mustelmat ja arvet huivein peitellään,
selitykset oudonlaiset muille heitellään.
Kaapinovi kavala nyt silmän pamahti,
nyrkinisku miehen kun siihen nasahti.

Sieluun iskut kovemmat ne usein annetaan,
petokset ja valheet niistä vaietaan.
Aidan takana ruoho vihreämpää usein aina on,
oma vaimo kotona on täysin arvoton.

Sisaret nuo kavalat, miestäsi metsästää,
tekstiviestein ilkein särkee elämää.

Päivän taas lähempänä kuolemaa

Päivän taas lähempänä kuolemaa,
tuska riipii pohjamutiin sieluani tuskan riivaamaan.
On aivan sama rupeisinko arkkuun makaamaan,
en järkeä, en iloa saa mistään kuitenkaan.
On tuskanviitta hartiani painanut alas kumaraan,
ei auta sekään tuskaan et uskon isä Jumalaan.

Shokkihoito elämän taas minua ravistaa,
kaiken pistää murskaksi ja surun vahvistaa.
Toivoisin vain lepoa ja rauhaa maailmaan.
Tuhkapilvet taivaan peittää,
linnut karkoittaa.
Lopun aika lähestyy ja valmistaudun kohta luopumaan.

Se käy päälle

Se käy päälle iskuin armottomin,
takatalvi, kuin nainen ilkein kavalin.
Ilkein nainen päällä maan,
uskoo isä Jumalaan.
Uskoo, toivoo rukoilee,
itkee, nauraa hyräilee.
Synnitön hän ole ei,
tuska surun järjen vei.

Ei oikeutta hetkeen onnelliseen,
murtuu alla taakan sen nainen
paha kyyninen.
Pilkkaa aina kuulla saa,
kun uskoansa rakastaa.
Miten uskovainen olla voit,
kun yhden viinimaljan joit?

Ihmiset vain lokeroon,
uskonto ja isänmaa, kantaa
laihaa omenaa.
Eeva sitä puraisi, Aatamille ojensi

Hautajaiset

Lohduton lohtu,
maailman kohtu kantaa lastaan
hetkisen pienen ainoastaan.
Luojan armo, suunnaton tarmo
hetkisen kestää,
sitten sammuu kirkkainkin tähti.

Ystävä kallein,
riippuvin allein,
viimeinkin lähti.
Suljettiin arkkuun,
laulettiin laulut,
itkettiin itkut,
juotiin muistoksi kahvin litkut.
pyyhittiin kastuneet
naamataulut.

Usko ja toivo, suru ja armo
siinä voi loppua tahto ja tarmo.
Kitui ja kitui ystävä kallis,
valitti tuskaa, kipua poti
hetkisen helpotti kuuma toti.
Syöpä vei ystävän hyvän,
muistot kauniit jätti, ja toivon jyvän.

Aamu

Mä en tahdo nousta yksin päivään nousevaan,
kun mä tiedän että tuskin iloa siitä päivästä saan
kun yksinäisyys lyö lukkoon sielun kokonaan
tuskan sisälle lukkoon jään.

Nämä polut Joensuun kaupungin
olen kävellyt mä ristiin rastiin sekaisin;
ja mä tunnen että lyijyn raskas
askeleeni nousu on

Hän on mies mustissaan,mun sydämeni on hän
saanut särkymään. On pakko tunnustaa
sirpaleita kokoilen, niitä liimatuksi saa en.

Sinut kadotin, ja sieluni tuhosin,
mä katoan ,märkää maata tuijotan.
Takatalvi vielä jatkuu,
kaipaus painaa kippuraan.
Aamuun ei tämä kaipaus jää,
se seuraa koko elämää.
Ei missään rauhan poukamaa,
ei paikkaa onnen satamaa.

Runo kaksosilleni 7v

Kahden talon tarinoita

Kahden talon tarinoita,
Rovaniemellä oli ehkä noita,
piilotteli tavaroita.
Taisi olla paha noita,
satukirjan salamoita.
Kerro äiti siitä
mihin ei sanat riitä
abrakakapra uusia loitsuloita.

Meidän äiti kirjoittaa,
silloin riittää tarinaa.
Papukaija tytär on,
sisko melkein sanaton.

Apteekissa asui kissa,
joka viihtyi turkiksissa,
oli aivan outo kissa aina hyvin fiiliksissä.
Savuketta poltteli,
sitä hiiret totteli,
silkkihanskoin otteli.
Rotat pisti pihalle,
koirat sai se vihalle.

Apteekkarin oli kissa,
joka viihtyi turkiksissa.
Kissa oli krumeluun jälkeeen
oikein kuuluisuus,
siihen syynä apteekkarin hyväntuulisuus.
Huomenna taas juttu uus,
kello onkin puoli kuus,

huomiseen on ikuisuus.

Taivaan tähdet

Taivaan tähdet loistaa vielä hetkisen,
aikaan revontulien.
Kuunnellen susien ulvontaa lapsuuttani vietin
keskellä kaamoksen.
Raja-joosepin raunioilla leikkien.
Et viheltää sä saa,
pelkäätkö Seitaa ;lapin jumalaa.
Kylmää jäätä,
pakkassäätä, kairalla
ei montaa kulkijaa.
Rajamies vain koiraa kuljettaa.
Taruja vain kuulla sain
jängällä, kuljin taivaltain.
Karhunkin mä nähdä sain,
nenät aivan vastakkain.

Nyt on kevät,
kesä saapuu,
lumiaidat kohta kaatuu
odottamaan uutta aikaa
lapin talven kylmää taikaa.
Kesällä ei tähdet loista,
yö pysyy pois karkeloista,
aurinko vaan, peittää valollaan
alleen lapinkansan maan

Ne lentävät takaisin

Ne lentävät takaisin

Ne lentävät takaisin
siivin hyvin kantavin.
Tänne kylmään pohjolaan,
pesiänsä rakentamaan.

Minä herneen nenääni vetäisin,
siellä se on yhä vieläkin.
Puhisen kiukusta vihasta,
en voi pois pysyä pihasta.

Kesykyyhky ystäväni,
olit talven ilonani.
Lintulaudaltani söit,
lauloit ja kuhersit
nyt on kevät jälleen.
Sydämessäni kaipuu kesään,
kuin muuttolinnuilla uuteen pesään.

Liekki

Liekki palaa polttaa; koskee,
kaiken polttaa karrelle.
Yksin yössä valvon,
odotan aamun palaavan.
Ei ole ketään rinnallani kulkijaa,
on yön haamut ainoat jotka minua rakastaa.
En koskaan ole ollut kenenkään rakastettu ystävä.

Valvon, taas runoilija sielussani
sai tuskan palaamaan.
Ei hetkeä tyyntä, ei rauhan satamaa.
On sisälläni myrsky ei tyyntä poukamaa.

Kirjoitan, teksti valuu ulos hiljaa liukuen,
se sisältä pursuu yli äyräitten.
Ei alkua, ei loppua se yhä jatkuu vaan,
se ruudulleni leviää omalla painollaan.

Taas valvon ei unesta tietoakaan,
oli kello paljon, kun menin nukkumaan.
Kuka runoilijan sielun sisälleni asetti?
Kuka kirjoittamaan minut pakotti?

Marjalan Aurinkoiset

Olemme lapsia Marjalan,
toivomme äänemme kaikuvan kauniina sointuina taivaisiin.
lailla enkelin äänen me laulamme.
Laululla Luojamme kiitämme,
kädet yhteen kuorossa liitämme.
Laululla kauniisti kiitämme
koulumme henkeä kaunista
oppipaikkaamme lämmintä aulista.

On monta ihmettä uutta suurta,
on aihetta laulun juurta.
On juttua tavatonta,
on monta laulajaa nuorta.

Me laulamme innolla nuoren,
nousemme päälle vuoren,
joka äänemme kauas kantaa.
Ilon monelle kuulijalle antaa.
Aurinko äänemme kultaa,
hopeoi äänemme soinnun.

On kuoromme nouseva voima;
soittomme haparoiva,
kauniisti silti se kantaa;
ilon monelle laulumme antaa.