Translate

perjantai 30. lokakuuta 2009

Jatkoa elämänkertaani

Rovaniemi

’’Ounasjoen ja Kemijoen yhtymäkohtaan muodostui taajaväkinen yhdyskunta vuonna 1901. Kauppalaksi se erotettiin ympäröivästä maalaiskunnasta 1929. Kaupunkioikeudet Rovaniemi sai 1960.
’’Rovaniemi on Lapin läänin suurin kaupunki. Asukasluku oli 35 427 henkilöä vuoden vaihteessa 2001.
’’
’’Rovaniemi on ollut Lapin läänin pääkaupunki vuodesta 1938. Rovaniemi muodostaa yhdessä Rovaniemen maalaiskunnan ja Ranuan kunnan kanssa n. 66 000 asukkaan muodostaman Rovaseudun talousalueen. ’’Rovaniemen nimelle on kaksi vaihtoehtoa: Saamenkielinen sana "roavve" tarkoittaa metsää kasvavaa harjua tai vaaraa tai vanhan metsäpalon paikkaa. Peräpohjalaismurteissa "rova" tarkoittaa kiviröykkiötä, kiveä tai kivikkoa koskessa, tai kiuasta. Nimen antajat ovat olleet suomalaisia, mutta heidän heimokannastaan ei voi sanoa varmuudella mitään.

’’

Ollessani kuusivuotta muutimme Hartolasta Rovaniemelle, siellä asuimme vain viisi kuukautta, kun isä
onnistui saamaan siirron itselleen. Isällä oli usein hankaluuksia tulla toimeen joidenkin ihmisten kanssa
joten saimme tottua usein muuttamaan paikasta toiseen. Rovaniemelle muuttaessamme oli elokuunloppu , ja poikkeuksellista oli että pysyvä lumi satoi muuttopäivänämme. Kaivoin sukset
heti muuttokuormasta. Rajavartiostossa ei ollut yhtään tyhjillään olevaa asuntoa, joten jouduimme vuokraamaan asunnon lehti-ilmoituksen perusteella. Vuokrasimme omakotitalosta yläkerran, alhaalla
asui joku ihmeellinen nainen, joka keitti yrttejä. Alakertaan ei saanut mennä, kerran uteliaisuuttani yritin
mennä alakertaan. Tarttuessani ovenkahvaan sain siitä ihmeellisen sähköiskun, jonka seurauksena
minulle tuli paha ihottuma. Äiti joutui käyttämään minua lääkärissä, eikä siitä ollut mitään apua.
Alakerran eukko sanoi että ihottuma paranee, jos lupaan etten mene enää yrittämään alakertaan menoa.
Eukko osasi lukea myös ihmisten ajatukset. Äitiä rupesi pelottamaan niin paljon, että muutimme heti pois. Pääsimme muutaman motelliyön jälkeen rajavartioston asuntoihin. Rovaniemellä kävin pyhäkoulussa ja minulla oli Pipsa Pippuri niminen kaveri. Isä ajoi siellä ollessamme ajokortin, hän osti
ensin moottoripyörän myöhemmin Fiat 600 auton, jossa oli kolme penkkiriviä. Niitä autoja myytiin
suomeen vain yhdeksän kappaletta. Auto oli leppäkertun mallinen, siinä ei ollut keulaa ollenkaan.
Rovaniemellä aloitin koulun vuotta aiemmin, kuin olisi pitänyt. Jouduin kuitenkin keskeyttämään sen
sairastuessani.

Jatkoa elämänkertaani

Hartola

Suomen ainoa Kuningaskunta on vanhaa kulttuuriseutua, jossa on ollut asutusta jo kivikaudella lähes 5000 vuotta sitten.
Nykyäänkin Etelä-Suomen parhaisiin kalastuskohteisiin kuuluva Tainionvirta, joka virtaa myös aivan kirkonkylän tuntumassa, oli puolestaan erämiehille tuttu jo viikinkiaikana. Viljelysmaita Hartolaan raivattiin jo tuhat vuotta sitten. Hartola oli myöhemmin myös tunnettua kartanoseutua. Pitäjän suurimpaan kartanoon Koskipäähän, missä tällähetkellä toimii Itä-Hämeen museo kuului 25000 hehtaaria maata ja parisataa torpparia.
Ensimmäisen kerran Hartola mainitaan kirjallisissa lähteissä keskiajalla v. 1398, jolloin paavi kirjeessään lupasi synninpäästön Hartolan kirkossa kävijöille.
Itsenäinen kirkkoherrakunta Hartolasta tuli v. 1784. Tuolloin Ruotsin kuningas Kustaa III määräsi silloiselle valtakunnan itärajalle perustettavaksi uuden seurakunnan, jonka nimeksi tuli Gustav Adolfs Socken. Nimensä Hartola sai kruununprinssin nimen mukaan. Kuninkaaksi tultuaan Kustaa IV Adolf vieraili 1800-luvun alussa nimikkopitäjässään matkallaan Suomenlahden rannikolta Kuopioon, johon nykyäänkin on Hartolan kautta suorin tie. Vierailun muistona on Itä-Hämeen museossa kuninkaan tuoli. Itsenäisenä Hartola on kehittynyt elinvoimaiseksi kunnaksi hyvien tieyhteyksiensä ansiosta. Historiaansa kunnioittaen kunnanvaltuusto päätti v. 1987 julistaa Hartolan kuningaskunnaksi.


Ollessani noin lähempänä neljää vuotta muutimme äidin syntymäpitäjään Hartolaan, isä aloitti
silloin 3,5 vuotta kestävän kadettikoulun hän asui Haminassa. Hartolassa sain olla serkkujeni Nurmisten
lasten kanssa joista samanikäinen Kaija oli aikuiseksi asti parhaita ystäviäni. Hartolassa opin pyöräilemään ja uimaan jollakin tavalla, sekä perkaamaan ahvenia ja paistamaan nuotion hiilloksessa
perunoita. Ensin asuimme vanhassa kaupparakennuksessa jonka omisti huoltoasemanomistaja
Tiitinen. Siinä talossa sain opetella halolla tappamaan rottia, äiti kiipesi pöydälle kiljumaan. Tiitisellä oli
Punatukkainen Paavo niminen poika, joka pelasti kerran minun hengen, kun jäin sortuneen lumilinnan alle. Ihmettelin kun Paavo kehtasi leikkiä kanssani vaikka oli jo koulussa. Paavo säikäytti kerran minut pahanpäiväisesti, esiintymällä kouluntonttuasussa meidän ikkunan takana, siinä vaiheessa uskoin vielä joulupukkiin.

Myöhemmin asuimme joen varrella ja alempana joenrannassa asui äitini serkku Maila lapsineen. Laskin
jokea pitkin kellumalla heidän laituriin etsimään heidän pellosta perunoita paistettavaksi nuotiossa. Muistan siltä ajalta jatkuvan nälän sekä puristavat kengät. Ruokavalostani pääosa oli tuolloin
vihannekset, näkkileipä ja sinappi sekä paistoin itse onkimiani ahvenia. Siitä oli seurauksena lapamatokuuri, jonka muistan liiankin hyvin. Sain lapamatolääkkeet pakkasen aikaan ja luulin kuolevani,
kun madot poistuivat kummastakin päästä yhtä aikaa. Näkkileivästä ja sinapista taas seurasi, että jouduin
lääkäriin suolet olivat menossa solmuun, olin niin nälkäinen ja aneeminen. Äiti paistoi itselleen läskiä
pannulla, enkä oikein välittänyt syödä sitä. Kaurapuuro oli herkkua, jos sitä vaan sai.

Ahosten talossa asuessamme, olin ensimmäisen kerran töissä, kävin läheisellä sokerijuurikaspellolla kitkemässä ja harventamassa. Tuntipalkka oli lapsille joitakin pennejä. Karamelliaski maksoi silloin 10-penniä ja pennillä sai nalle irtokarkkeja. Hartolassa kasvoi pähkinäpensaita, joista oravat olivat oikein mielissään. Syötin lituja, lintulaudalla vieraili paljon käpylintuja, jotka olivat kauniinvärisiä ja papukaijan näköisiä. Naapurin lasten kanssa teimme hernekeittopurkeista golfradan nurmikolle ja pelasimme omaa golfiamme.

Harrastin marjankeruuta ahkerasti, myin osan niistä läheiseen kauppaan. Kauppias ei meinannut millään uskoa, että olen niin ahkera marjankerääjä. Ulkomailla oli silloin menossa Vietnamin sota, pelkäsin sodan tuloa myös Suomeen. Talomme yli lenteli usein lentokoneita ja heittäydyin aina maahan niiden lennettyä ylitseni. Ennemmin opittuani juuri puhumaan selvästi, pelkäsin myös lentokoneita. Kerroin kaikille, että olin kuollut edellisessä elämässäni lentopommituksessa. Muistan pelänneeni lentokoneita niin paljon että, heittäydyin jopa kurarapakkoon mahalleen, jos kuulin koneen tulevan.

Yhtenä päivänä puhaltelin saippuakuplia avoimesta ikkunasta Ahosen yläkerrassa, ja aloin pudota pää alaspäin ikkunasta alas kirkasvaloilmiö otti minut kiinni, eikä käynyt kuinkaan. Talossa oli kolme kerrosta , kellarikerroksessa oli sauna yms. Äiti vei minut heti lääkäriin, lääkäri ei uskonut että
olin pudonnut mistään.

Usein kuljin äidin mukana pyörän tarakalla, kun äiti kävi työssä. Joskus olin päivähoidossa lestadiolaisessa perheessä, jossa oli aikuiset lapset. Mies oli metsänhoitaja ja vaimo kotona.
Siellä oli pakko pitää sukkanauhaliivejä ja esiliinaa, muualla käytettiin yleensä jo sukkahousuja.
Kuri oli muutenkin toista luokkaa kuin nykyään, piti istua hiljaa paikallaan ja piirtää. Perheen tytär tuli
kotiinsa synnytystä odottamaan, minun käskettiin katsella taivaalta milloin haikara tuo vauvan.
En muista minkä ikäisenä loppui uskoni haikaraan. Joulupukkiin lakkasin uskomasta noin viisivuotiaana
Asuttiin samassa talossa isä oli lomalla, kun vietettiin joulua. Hän meni olevinaan saunaan joulupukin
saapuessa. Joulupukilla oli päällään talonisännältä lainattu turkki ja jokin naamari, tunsin heti isän.

Vanhin tätini täytti 50vuotta ollessani 5-vuotta, hän sai rannekellon. Tätini on vanhapiika, hän hoiti
silloin Eino enoni taloutta, kun heillä oli paljon karjaa ja lapsia. Täti hoiti minua myös usein ollessani sairas. Olin kuulemma sairaana tosi kauhea lapsi. Pääsin enolaan lihotuskuurille lääkärin kehotuksesta
siellä oli pakko syöttöä, eivät uskoneet laktoosi -intereolanssiin oli pakko juoda maitoa. Enon luona suurin
osa ajasta tuntui kuluvan ulkohuussissa istuessa. Vanhin serkku edesauttoi sitä asiaa, laittamalla oven
haan ulkopuolelta kiinni. Usein jäätiin ilman ruokaa sen takia. Enon luona lapsetkin tekivät töistä oman
osuutensa, me pienimmät keräsimme lampaille kerppuja, kuljetimme lehmiä ja veimme ruokaa pellolla
työskenteleville. Minusta oli mukava pienenä työntää varpaat kuumaan lehmän kakkaan, se teki hyvää
variksensaappaille jotka sai kun käytti kenkiä harvoin.

Milloin oli aikaa leikkiä leikimme isolla kivellä, jonne nousi rappuset. Leikimme siellä kotileikkiä. Aikuisena kivi näyttää tosi pieneltä, lapsena se tuntui vuoren kokoiselta. Yksi leikki oli kulkea kapean laudan päältä navetan lantalan virtsaojan yli. Siihen tuli pudottua joskus. Myöhemmin pelastin pikkuveljen siihen hukkumasta. Leikkimme myös urheilukilpailuja, olin hyvä pituushypyssä. Kissat saivat usein olla nuken korvikkeina, puimme niille vaatteet ja työnsimme nukenvaunuissa. Aitassa leikimme aina sateen yllättäessä, nukahdimme joka kerta sateen ropinaan. Meitä etsittiin aina pitkin kyliä
ikinä eivät älynneet katsoa aitasta. Teurastusaikaan oli naapureilla hauskaa, kun eno lähetti meidät jaloista pois hakemaan naapurista saparoveistä. Eno selitti veitsen olevan erikoislaatuisen, muunlaisella ei pystyisi millään katkaisemaan porsaan saparoa. Meistä oli kiusallista naapurissa odotella saparoveistä
niillä ei tuntunut olevan aikaa etsiä veistä. Emme tajunneet naapureiden tahallaan viivyttelevän veitsen etsimisessä, koska tiesivät enolassa teurastettavan. Enolla oli parhaimmillaan kaksi hevosta, toinen kiihkeä ori kovajuoksija ja toinen säyseä vanha suomenhevonen. Saimme Kaijan ja Karin kanssa ajaa
kummallakin hevosella, ori ei vaan tahtonut totella millään. Kävimme orilla viemässä sukulaisillemme
Strengeille aina jotakin tärkeää. Perunapellolla oli hauskaa vanhan hevosen kanssa, syötimme vanhalle
hevoselle porkkanoita jotta saimme sen kulkemaan vakoa ylöspäin ja vetämään keräämiämme perunakoppia. Kerran olimme heinäpellolla keräämässä heiniä vanhan hevosen kanssa. Yllättäen se tuli
kovin vauhkoksi, emmekä saaneet sitä tottelemaan millään. Taivas oli musta ja pilvinen, pelkäsimme ukonilman puhkeavan millä hetkellä tahansa. Yht`äkkiä tuli kauhea tuulenpyörre trompi joka alkoi paiskomaan heinäseipäitä minne sattuu; se oli pelottava kokemus meille kaikille.

Kerran äiti halusi mennä markkinoille, en olisi halunnut lähteä millään. Heittäydyin maahan veteläksi ja kiukkusin: "en lähde markkinoille, mustalaiset puukottavat miestä", lopulta lähdin äidin mukaan. Siellähän sattui, että mustalaiset puukottivat miestä. En myöskään pitänyt rokottamisesta, karkasin 5-vuotiaana neuvolasta ennen rokottamista, juoksin suoraan kotia. Äiti juoksi perästä, eikä saanut kiinni.
Tiesin muutenkin lapsena asioita ennakkoon ihmeellisesti, äiti uskoi niihin mustalaispuukotuksen jälkeen.

Lapsuudessa rakkaita henkilöitäni oli Helmi ja Hilma äidin tädit. Omat tätini ja Eino eno. Kaikista rakkaimpia olivat mummo ja ukki isäni puolelta, jotka asuivat Nurmeksessa. Heihin kerkisin tutustua kunnolla. Äitini vanhempia en nähnyt ukkia koskaan, oli kuollut ennen syntymääni. Äidinäiti kuoli kun olin kolmevuotias. Isäni isän nimi oli Veikko Tanninen, hän oli Nurmeksen kaupungilla muurarina.
Hän oli hiljainen pieni mies, mummoa vain olkapäähän. Ida Maria oli kookas(196 cm) ja komea ihminen ja niin minun oli hyvin helppo ihailla ja kunnioittaa isovanhempiani. Koskaan he eivät meitä lapsia turhaan komennellet, pikemminkin he pitivät kaikessa meidän pienimpien puolta jos jotain sattui menemään vikaan tai pois raiteilta isompien lasten tai vanhempiemme taholta. Pappa piti erikoisesti minusta, minulle jäi mielikuva että olin lapsenlapsista papan lemmikki. Niin taisin olla mummonkin.

Isä ei tykännyt isästään, sanoi että ukki oli ollut nuoruudessaan laiska, ankara ja juoppo. Tiedä sitä sitten,
kun en itse elänyt silloin. Ukin veli oli ollut ainakin kiero huijari, ukki oli vaihtanut mökin enosta ja metsätilan pullolliseen viinaa humalapäissään. Kaikenlaisia veljiäkin voi olla olemassa. Mummo osti mökin Nurmeksesta omilla perintörahoillaan, ukki joi sen myöhemmin. Siitäkin huolimatta mummo rakasti ukkia paljon, se näkyi jokapäiväisessä elämässä aina.

Lapsuudessa suurin haaveeni olisi ollut oppia pianoa soittamaan, mutta siihen ei ollut mitään mahdollisuuksia. En tiedä miten ihmiset yleensä ottaen aikuisena ollessaan kokevat oman lapsuutensa olleen. Itse koen nyt aikuisena sen olleen kohtalaisen, en ollut kovinkaan onnellinen silloin. Useimmat
asiat tuntuivat lapsena pelottavilta. Äidin ja isän keskinäinen suhde oli huono, isä oli pelottava ja väkivaltainen. Pelkäsin isääni 17-vuotiaaksi asti, jolloin viimeisenkerran jouduin hänen pahoinpitelynsä
kohteeksi. Äiti on nykyään 75-vuden iässä unohtanut kaikki pahat asiat ja näkee menneisyyden vaaleanpunaisten silmälasien läpi.

keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Sydän pois paikaltaan

Hän sai maailmasi kaatumaan.
Sai kallion murtumaan alla jalkani mun.
Hän sai mun uskomaan tilaisuuteen,
mä jätin sun vuoksi jonkun muun

Minulla on tapana kerrasta toiseen
,saada sydämiä särkymään.
Matkaan lähteä vaaralliseen,
vain palatakseni lähtöpisteeseen.

Sillä jos nyt onkin niin,
että järkeni lähti viimeinenkin.

Sydän pois paikaltaan ,
Sitä korjataan,tuskin osataan.
En jaksa odottaa
Sitä tyyntä satamaa.
Meri vaahtoaa ,sydän myrskyää .
Laiva odottaa uutta matkaajaa.


Minulla on vapaus nousta ja lentää.
Enkelin siivillä täältä pois
Onko oikeus mennä ja löytää
paikkaan parempaan,
missä kohdataan ?

Sillä jos nyt onkin niin
,että loppu tullut on.

Sydän pois paikaltaan minulla on.
Mä missä lienenkin,
katoavaa on voima sydämen.
En ole vahva en,yön varjoja pakenen.

Jaksaisinko vai en,vielä yrittää.
Talvi saapuu aikanaan.

Kallis hinta

Piti maksaa kallis hinta elämässä kerran,
myrskyinen on järven pinta, monennenko kerran?
Myrskyä myrskyä, sitä aina riittää,
tyyntä hetkeä osaan hetken kiittää.

Sinä sanot " sitä saa mitä niittää",
katkeruus nyt taas vallan saa, nyt riittää.
Ei koskaan kultaa purppuraa saa niittää.
Tyyni hetki harvinainen ompi veden pinnan,
katkerana eileiseen maksan kovan hinnan.

Tuuli myrsky ikuinen sydäntäni riivaa,
kädet isken taikinaan lisään siihen hiivaa.
Pullavuori hirmuinen pakastinta piinaa.

Leivon isken taikinaa vihoissani kerran,
tuskan toivon haihtuvan edes hetken verran.

Karaokeilta Mantassa

Me mentiin karaolelle
,siellä hänet tapasin
mä olin Koppolasta karannut ,
hän katsoi minuun silmin hehkuvin.

Tuo laulu liian kauan päässä soinut
on varmaan imeytynyt tajuntaan
mä tätä ymmärtää en voi nyt,
ja jos voisin kykene et auttamaan.

Eilen hän kertoi unelmistaan,
tänään hän kertoi toiveistaan.
Tänään hän kertoi ammatistaan,
kauniista naisista päällä maan.


Eilen hän pyysi sanoin selkein
itsensä kiinni sitomaan
minä sen tein ainakin melkein
nousin ,ja lähdin pois vaan.

Sydän itkee

Sydän itkee, sinun tähden.
Nousen; istun kohta lähden.
Leikin tämän kallis hinta,
muiston raskaan poishionta.

Aika kuluu, suru koskee.
Kyynel valuu alas poskee.
Tuskan tämän syliin yön mä lasken,
herään kesken aamuyön,
alle tumman tähtivyön

Öiseen uneen lauluun Juicen,
hetkeks pieneks ylös nousen.
Tekstin tämän kirjoitan.

Jonakin aamuna ennen sarastusta muista en,
ja jälleen aurinko nousee.

TV: Sofia

tiistai 20. lokakuuta 2009

Kovat vaatimukset naiselle

Audi-mies

Audi mies se julkkis on,
siinä riimi verraton.
Kerran pääsit uutisiin,
sitten sinut listittiin.

Tahdot naisen passaavan,
paidan puhtaan valkean,
sitten vielä silitä.
Ruokarahat tilitä.

Korkokengät kukaties,
keksi meidän audi -mies.
Osta matot, kanna pihalle,
paista pihvit, älä tuoksu lihalle.

Nainen vallan orja on,
audi-mies saa nautinnon.
Nylonsukat jalkaan siis kello onkin kohta viis.
Kohta saapuu audi-mies ,
tahtoo jälkiruuan kukaties.

tv: Sofia

Vakavampaa Sofiaa

Mä uskon voimaan Jumalan,
nyt kutsun mukaan hältä saan.
Se korvaa kovan mailman.

En usko voimaan humalan,
sen onnen tunteen muusta saan.
Sain kutsun tulla mukaan vaan,
nyt joukkoon yhteen kuuluvaan.

On selvänä nyt tahto sen,
mä uskon mukaan tarvitsen.

Olen Herran lapsi maallinen,
hän mulle kertoi tahdon sen.
Tiedän miksi täällä oon,
mun ilon viesti kuulukoon.

On työni minun rakastaa, luoda laulaa opettaa.
Aika mulle näytti sen, kun olin alle kymmenen.
Enkeleitä näen siis, sen tiesin vuonna kuuskytviis.

Tv. Sofia

Runo viimeöisestä unesta.

Päivään nousevaan,nyt otteen tiukan saan.
Hetkeen haaleaan saan lämmön palaamaan.

Päälle kylmän maan,
laulun sulle jaan.
Tuoksun lumoavan, kahvin valuvan.

Näin yöllä Jumalan,päällä pilven valkean.
Nyt uneen haluan, sitä rakastan.

Oon lapsi Jumalan,ja lapsi maailman.

Nyt päätä jo mihin kuulutko,
joukkoon maalliseen vai ryhmään taivaalliseen.

Tään laulun sulle teen, sen liitän muistoon sisäiseen.
Nyt mitä minä teen.
Oon lapsi maailman, ja lapsi Jumalan.
Vain yksi tie valitse, nyt päätä juttu se.

Tv: Sofia

Runo Tiistaille 20.10.2009

Olet kuut ja tähdet taivaalta,
kaikki kirkastuu.

Pimeydestä yön lyö sata salamaa.
Tiedä sinä ehkä et,
sait sielun tuleen palaamaan.
Poltat minut karrelle,
kun et pyydä mua oveasi avaamaan.

Olet kirjani mun salainen,
en pysty sitä avaamaan.

Kaipauksen valtavan sait mieleen salaavaan.
Tänä yönä taivaalla lyö sata salamaa.
Tiedä sitä ehkä et, sait minun sieluni palamaan.

Aamuöiseen pimeyteen joudun palaamaan.
Mieleeni alakuloiseen,, tyynyäni halaamaan.

On aika vuoden pimeimmän, ja valon luo
jäi yksin hän.
Puumanainen yksin on, ken hälle tuo nyt nautinnon,
kun Atriaa ei saa mainostaa.

Lokaakuun 20 päivä.

tv: Sofia

maanantai 19. lokakuuta 2009

Lokakuun loskakelit

Lokakuun loskakelit, joko ne saapuivat,
joko syksyn lehdet vihdoin maatuvat.

Syksyt tuulet ovat tulleet,
vaahteran lehdet iholle lentäneet.
Syksy on tullut elämään,
kohta on aika roudan jään.

Kaipaan aikaan lämpimään,
tuijotan lyhtyyn syttyvään.

Lämpö on kuollut,kesästä jouduimme luopumaan.
Aika on viimein tullut kirjoittaa uudestaan,
nuorena innostuin kaiken polttamaan.

Sillat ovat takanani jäätyneet,
unelmat elämän murtuneet,
siipeni eivät lennä,
jalkani eivät kanna.
Poskille valuvat kyyneleet,
raskaaksi käyneet askeleet;
hartiat kumaraan painuneet.

Unelmat suuret hukkuneet.

Tv. Sofia

Juicen tyylinen runo

Riisu yltäni nahkavyö,
siirry viereeni sydän lyö.
Katso kanssani tulevaisuuteen
Kun hetki on kuuman yön,
kiihko riittää tulevaisuuteen.
Ole vierelläsi kokoyön,
uskon aamuun uuteen.
Suutele minua,
minä suutelen sinua.

Ja minä laulan laulun surullisen.
Viet minut lauluun uuteen
Juicen ” Syksyn säveleeseen”,.
Minun sisälleni päästä voit.
Viet meidät onnellisuuteen.
Ja pimeänä hetkenä ,
ennen räjähdystä.

Katso minua,

Ole minulle hetki todellinen,
tahdon olla kovin onnellinen.
Purista minua, halaa minua
ole hetki otollinen

Kiihko hellä kun sydän lyö
naisen riisuu vaatteistaan.
Usko minua,
minä ihailen sinua.

Ja minä hymyilen,
hetkeen tulevaisuuteen

Sinun kanssasi vaivun nirvanaan,
hukkuen huumaan nousevaan,
sydän lyö, uskoen tulevaisuuteen.

tv: Sofia

Laihdutusopas

Luin juuri sähköpostiani, ja alkoi vähän sapettaa viesti tilaa uusi laihdutusopas.
Ei tässä mitään laihdutusoppaita meikäläinen tarvitse, riittää kun ihastuu johonkin mieheen niin alkaa kilot karista. Tänävuonna lähti 40kg tuolla konstilla, eikä taatusti tule takaisn, sitä vaaraa ei näköjään ole. Aina löytyy jostakin joku ihana mies, johon ihastuu ja ruokahalut ja unet häviävät kokonaan.
Kirjoittaisi joku oppaan kuinka vältyt ihastumiselta, sellaisen minä haluaisin ostaa.

Ei sitä koskaan tiedä mikä tässä maailmassa on vaarallista ja laihduttavaa.
Karaoken laulaminen näköjään on oletettua vaaralisempi harrastus, ei kyllä sitä uskoisi.

Fanipostini Jaakko tepolle

Fani postia [12.06.2008]

Sain minä Perlokselta kenkää,
sanoi ne mulle kortistoon menkää.
Ei tässä auta kuin valittaa
ja kaikki elintasorimat alittaa.
Voi, voi, voi, nyt tämä lauluni soi
ja tämä muori musisoi.
Voi, kun osais laulaa kuin Jaakko Teppo,
tai heittää keppiä kuin meijän Seppo.

Pääsi muori Kuntun oppiin, tuli tietoo aivokoppiin.
Nyt muorilla halkee polla, mutta on liian hyvä olla.
Voi, voi , voi nyt tämä lauluni soi
ja muori musisoi.
On muorilla neljä lasta ja nuorin niistä viisi vasta.
Karaokea muori käy laulaa ja venyttää kaulaa.
Ei tässä itku auta ,vaikka mies sanoi senkin nauta.

Opittiin me kirjanpitoo, sekä liikesuhteet sitoo.
Tää on sitten mainoslaulu mairea; kuin naamataulu.
Ois vielä yksi toivomus mulla, voisko Jaakko Tepoks tulla.
Voi, voi, voi, tämä lauluni soi ,
ja muori musisoi.
Tännään menen anomaan starttirahaa, siinä hyvää sekä pahaa.
Muori haluis firman laittaa, sitten ei auta mennä kuorsaamaan aittaan.

Firma on Jokisiivous. Voi, voi nyt tämä lauluni soi ja
muori musisoi.


Tähän meni viitisen minuuttia silloin kirjoittaessa.

tv. Sofia

Tarttuva tauti

Kyllä tämä kirjoittaminen taitaa olla tarttuva tauti.Tarttui kaksoisolennolta Sofia Oksaselta.Monet ihmiset kesäkadulla kävivät pyytämässä nimikirjoitusta, sanoivat olet Sofia Oksanen. Tuli suuttuvia kannanottoja, kun sanoin kohteliaasti valitettavasti en ole. No ihmiset ovat sokeita joskus, karaokea laulaessa monesti joku luuli minua Johanna Kurkelaksi.Siitä oli sellainen hyöty minulle, että aloin kuuntelemaan hänen musiikkiaan.

Tänävuonna olen tutustunut moniin ihaniin kiinnostaviin ihmisin.
Olin yksillä ihanilla erikoisilla 50v päivillä jääkärinkadulla olikohan se heinäkuun viimeinen päivä? Siitä juhlahta jäi ihanat muistot.
Kiitos juhlan emännälle ja ohjelmien esittäjille, erityisesti röh röh tädille.

Saparo nätisti rullalle ja jatkamaan maanantaita. Onnistui nyrjäyttämään nilkkani sohvalta noustessani herätyskellon soidessa. Aikamoinen saavutus maanantain alulle, minulta joka osaa kävellä 15cm koroilla , ilman nilkkavammoja.

Sanotaan, ettei salama iske kahdesti samaan paikkaan

Sanotaan ettei salama iske kahdesti koskaan samaan paikkaan. Minuun se ainakin on iskenyt, jo kaksi kertaa samanvuoden aikana Ihan oikeasti iski joskus 80-luvun lopupuolelle, kun olin autolla ajamassa liikennevaloissa Joensuun rautatieaseman risteyksessä
Siitä iskusta sain hajautuvaa sähkö sen verran, että halvaannuin oikealta puolelta joksikin aikaa.
Senkin olen kuullut sanottavan, että salama vainoaa punatukkaisia.

Kirjallisesti esikuviani ovat olleet Satu Valtari, Eeva Tikka entinen opettajani Hammaslahdesta, sekä Juice Leskinen sekä Jaakko Teppo. Pienenä olisin aina halunnut olla Jaakko Teppo, ottakoon hän sen henkilökohtaisen kohteliaisuutena.
Kuplettilaulaja olisi kyllä aika hauska ammattivaihtoehtona, en vain osaa soittaa kitaraa.
Sen asian korjaaminen on tuskin mahdollista.

Taas tänäyönä ryökäle ei saanut nukuttua, alkoi olla oireita unien merkeistä kroonisesta kanitaudista. Kyllä oli Iten lääkäriaseman naispuolisella lääkärillä kesällä hauskaa, kun kävin siellä. Hän kysyi mikä minua vaivaa, niin sanoin etten saa nukuttua, kun minulla on kanitauti.

Ei ollut lääkäri koskaan tavannut tämän ikäistä naisimmeistä, joka olisi sairastanut kanitautia
Kirjoitti jarrulääkereseptin siihen kanitautiin, mutta olivat aivan tehottomia tapletteja.
Ei kehtaa usein syövä nukahtamislääkettä tähän kanitautiin, kun ei ne siirrä oireita kuin muutamalla tunnilla eteenpäin
Minun ikäisellä naisella on yleensä aivan päinvastaiset vaivat tässä iässä menossa kuin kanitauti.

Ongelma on tässä asiassa , että täytyisi löytää miespuolinen henkilö, joka kärsii samasta taudista
Näyttää olevan mielestäni aivan tuntematon tauti Pohjois-karjalaisille miehille

Niitä vaivaa päänsärky, ei löydy edes maksullisia miehiä koko kaupungista.
Karkuun juoksevat, jos ehdottelee jotakin vakituista pitkäaikaista kaniliittoa.
Auervaaroja vaan pyörii ympärillä pilvin pimein imartelemaas kuinka kaunis , ja seksikäs olet.
Sitten pyytävät olisiko sinulla antaa 100e niin voisi vaikka harkita seksiä kahden kuukauden päästä

Tällaista elämää täälläpäin suomea saa naiset kestää. Se kyllä polkee naisen itsetunnon maanrakoon, hävittää kokonaan elämänhalun ja ilon elämästä.
Näin huumorilla, ja pilkesilmäkulmassa siitä asiasta voi purkautua näin tänne varaventtiiliblogiini.

Tämä oli tämän päivän avaus.

Hyvää alkanutta viikkoa tv. Sofia

sunnuntai 18. lokakuuta 2009

Filosointia 2

Kaikki konstit sitä saa yrittää miestä metsästäessä. Ei auta kääretorttujen leivonta, ei pihvien paistaminen. Lanttukukkokainalossa sitä on tullut käveltyä keskellä kaupunkia, kun Jaakko Teppo lauloi laulussa, että sillä saa miehen pyydystettyä. Ei auttanut lanttukukkokaan siinä hommassa, puhumattakaan kaikenmaailam sexhepenistä ja nahkavaatteista + korkokengistä.
Niihin kului euroja huikeat määrät.

Filosointia

Naisena oleminen on vaikeaa kun koko ajan pitää pitää varansa ettei joku yritä alistaa. Kaikkein eniten pitää tapella niitä vastaan joita rakastaa eniten koska rakkaus tunnetusti sumentaa naisten ajattelukyvyn, ja järjenkäytön. Samalla miehiä pyritään miellyttämään kaikin konstein ja heiltä hyväksytään melkein sikamaista käytöstä. Mielelläni haluaisin kokeilla minkälaista on elämä miehenä ollessa, sitten tästä naisena olemisesta saisi realistisemman kuvan.

Se on saletti, että miehet valittavat seksipihtarinaisista, mutta uskaltaako kukaan valittaa sexipihtarimiehistä? Niihin olen törmännyt jatkuvasti. Minkähänlainen maailma olisi jos olisimme kaksineuvoisia? Siinä vasta kysymys, ja minkälainen soppa syntyisi sellaisesta maailmasta.

Runo Raahen vuosilta

Rakkaus

Rakkauden aallot meren purppuroi,
suolan maku liittyy makuun elämän.
tänään rakastan sua aina yhä enemmän.

Sinun kanssasi seilaan, tuhat tunteiden suuntaa.
Joskus meri myrskyää, en missään tyyntä nää.
Tuuli Raahessa on raakaa, joskus tyyni hetki ahdistaa.

Kuljemme yhdessä tuiskukin askeliamme tahdistaa.
Iskelmässä lauletaan Merikadun kenttä jäätyy
ennen muita. Täällä on paljon tuulenpesäisiä puita.

Rakkauden aallot sydämeeni loi, loputtoman
liikkeen meren ankkuroi.
Tänään aurinko merestä peilaa, sinun kanssasi kahden
nukuimme yön yli aamuun.

Muistan kesäisen Fantin lahden, jossa ei ollut
tunnelmaa kuin törmäisi purjelaivan haamuun.

Lokakuun 17 päivän runo

Pyhäselkä

Kohtapuolin jäätyvä pyhäselkä katsoo suruvaipan läpi lehdettömää rantapuistoa ja
ruskean kaislikon rippeitä. Kesällä me uitiin tuollakin rannalla ja talsittiin sen kivisellä sannalla.
Nyt vesi on jo liian kylmää , en uimareita enää rannalla nää.
Veneet vedetty on jo talviteloilleen. Vesilintujen valtakunta on lähtenyt jo etelänmatkalleen.
Ei kuulu ulapalta lokkien tirskunta eivätkä muutkaan äänet, ne kaikki ovat jo tulevan talven
jalkoihin jääneet.

Teininä kirjoittamani runo

Kulkuri

Minua palelee vaikka kuinka lisään puita tulipesään.
Mitenkähän jaksan tulla toimeen ensi kesään,
Jolloin lämmin olisi, eikä minua enää silloin palella voisi.

Miksi sinun täytyi lähteä juuri nyt?
Vesiämpärikin kai vain vuoksesi sinun
on eteisessä jäätynyt.
Olisit jäänyt halkoja hakkaamaan,
Etkä olisi lähtenyt matkaasi jatkamaan.

Mikset päätynyt minun vuoteeseeni vällyjeni alle?
Vaan lähdit kulkuri kevään toivossa maailmalle.

Teininä kirjoittamani runo

Sinä

Sinä lähdit; silloin ei ollut aikaa, eikä toiveikkuutta
Enää elää päivää onnellista uutta.
Oli vain onnen tuskan jättämät arvet, niin terävät kuin
härän sarvet.
Oli vain eilisen päivän suru, tosi vaikeaa oli sen puru.
Aika oli kadonnut surujen uomiin,
raskaus oli laskeutunut ennen niin virkeisiin luomiin.
Kukat eivät puhjennet enää toista kertaa tuomiin jaminä olin kyllästynyt kaikkien muiden poikien nimiin

Pieni pätkä kertomusta lapsuuteni alkuvuosilta

Hämäränrajan vartijat

Onttola sijaitsee Höytiäisen- ja Pyhäselän suurien vesistöjen välissä Höytiäisen kanavan on seudun keskeinen elementti. Onttola ja Puntarikoski ovat Kontiolahden kunnan suosituimpia asutus lähiöitä lähellä Joensuun kaupungin palveluita. Onttolan ja Puntarikosken alue on vapaasti rakennettua omakoti aluetta maaseudun rauhassa. Onttolan varuskunta ja Joensuun lentokenttä, joka sijaitsee Onttolassa tekevät kylästä tunnetun ympäri Suomea. Onttolan koulu on vireä ja kasvava kyläkoulu, jossa käy oppilaita Onttolasta, Puntarikoskelta ja Kunnasniemeltä sekä Pilkosta.

Isäni oli rajajääkärinä Onttolan varuskunnassa Joensuusta 7 km Kuopioon päin. Hän toimi talonmiehenä ja luki samalla ylioppilaaksi pannuhuoneessa en nähnyt häntä kovinkaan usein.
Muistan etsineeni usein häntä alokkaiden majoitusrakennuksesta ja sotilaskodista, joku vei minut aina kotiin takaisin. Muistikuvani alkavat kolmenvuoden tietämiltä. Ensimmäinen jouluun liittyvä
muistoni on ,että söin kaikki piparkakut yläkaapista, äiti huomasi sen muutamaa päivää ennen
joulua ja joutui leipomaan uudet. Joululahjaksi sain sinä jouluna tankin muoviankan ja äidin neulomia sukkia ja lapasia. Nukkumaan menin uudet sukat jalassa ja lapaset kädessä.
Tankilla en saanut pahemmin leikkiä, kun sedät isä ja ukki leikkivät sillä.

Kolmevuotiaana olin myös lähellä päästä hengestäni, kerrostalon kaide putosi alas kolmannesta kerroksesta ja minä sen mukana. Säilyin hengissä vain isäni ensiaputaidon ansiosta.
Kolmevuotiaana parhaimmat ystäväni olivat kummitätini tyttäret Merja ja Maarit Koponen sekä
Saila Andronoff. Kummejani olivat Koposet, Hartikaiset ja Matti setäni. Onttolasta muistan vielä
Kemppaan Karin, Parviaisen Kaijan ,Tiina ja Ilkka Mäkisen. Hartikaisen Johannes kummisetäni oli

Onttolassa vääpelinä, hänen vaimonsa Anni ompeli Joensuun hienostorouville. Äidille tuli minun syntymän jälkeen sappikivet ja ne oli pakko leikata pian. Sairaalassa hän sai leikkauksen jälkeen keltataudin ja joutui olemaan pitkään sairaalassa. Isäni hoiti minua kummitätini kanssa, kun isä oli töissä
olin kummitädin luona hoidossa. Kummitätini ompeli samalla kun hoiti minua. Nukuin kuulemma paljon. Anni hoiti minua hyvin, silti meinasivat viedä minut lastenkotiin. Minua oli vahdittava nukkuessani ulkona vaunuissa terveydenhoitaja yritti siepata minut salaa ja viedä lastenkotiin. Minulle kerrottiin yhdestä kerrasta kun terveydenhoitaja melkein onnistui viemään minut. Kummitätini oli kerinnyt hätiin, hän veti minua jaloista ja terveydenhoitaja hartioista. Tätini kiljui heitä irti, meinaatko repiä minut kahtia. Terveydenhoitaja irrotti otteensa ja olin sillä kertaa pelastettu joutumasta lastenkotiin. Olen hyvin kiintynyt kummitätiini johtuukohan siitä että hän hoiti minua vauvana?

Kummisetäni leikki kanssani niin paljon kuin vain jaksoi. Hän oli jo vanha ollessani pieni. Hän osti minulle huutokaupasta leikkimökin, kun asuimme sarkimon mökissä. Jouduin jättämään leikkimökin sinne muuttaessamme rajavartioston kerrostaloon. Kävimme kummisetäni kanssa usein huutokaupoissa
se oli minustakin hauskaa, sain usein leluja niistä. Parhaiten muistan lasten silitysrauhan sekä vaneriset nukenvaunut. Nukenvaunut olivat sen kokoiset että sovin niihin itsekin jalat kippurassa. Menin salaa aina vaunuihin, vaikka oli kielletty en päässyt sieltä millään pois. Vaunuista täytyi vetää nauloja irti ennen kuin pääsin pois. Muistan muutaman kerran huutaneeni vaunuissa kauhuissani apua ja kummisetä tuli apuun sahan ja hohtimien kanssa. Hän uhkasi sahata vaunut polttopuuksi, jos vielä kerran menisin sinne sisälle.

Olin kauheankova kiipeilemään korkealle koivujen latvoihin, en muista leikinkö Tarzania.
Isä kertoi meillä ovikellon soineen jatkuvasti, kun joku ilmoitti minun itkevän puunlatvassa en
uskaltanut koskaan tulla alaspäin puusta. Isä kyllästyi tikkailla puuhun kiipeämiseen pelastaessani minua jatkuvasti, joten hän sahasi kaikista lähipuista alaoksat pois.

Mummoni ja äitini eivät olleet hyvissä väleissä se johtui varmaan osittain siitä että äitini oli minua kohtaan liian ankara. Kerran mummo keksi
tosi ilkeän kepposen, äiti oli ripustanut vasta pestyn pyykin ulos narulle kuivamaan. Mummon kanssa
sotkimme kädet rapaan ja teimme kädenjälkiä lakanoihin. Kyllä äiti oli vihainen, meinasin saada
selkääni. Mummo ei antanut lupaa antaa minulle selkää sillä teimme koiruudet yhdessä. Taisin olla lapsena vähän samanlainen kuin Vaahteramäen Eemeli. Andronoffin Sailan kanssa olimme kerran heillä
kahdestaan keksimme ruiskuttaa ikkunasta ketsuppia ulkona leikkivien lapsien päälle. Äidit huomasivat
lopulta ketsupissa olevat lapsensa ja luulivat niiden tapelleen verille asti. Kyllä meillä oli hauskaa sairaalla tavalla, kun äidit kiljuivat toisilleen ja vetivät lapsiaan korvista viedessään näitä koteihinsa. Saimme viikon kotiarestia tapahtuman takia.
Kaikki lähitalojemme lapset syöttivät kilpaa siilejä meidän takapihalla. Pesimme maitolautasia usein kilpaillaksemme siilien huomiosta. Iltaisin odotimme innolla kenenkä lautasen siilit valitsevat ensin. Sain ensimmäiset rahani hoitaessa jonkun naapurimme kissaa.
Kissalle piti hakea kaupasta kaloja sekä maitotonkalla maitoa. Maitoa myytiin vielä siihen aikaan irrallaan. Muistan saaneeni hoitopalkaksi kokonaisen paperisen markansetelin, se oli lapselle isoraha silloin.

Biologiaan ensimmäisen kerran tuli tutustuttua takapihalle kuolleen kissan kautta. Tutkimme kissaa tikulla . Kissa oli pitkälle maatunut ja kuhisi matoja. Vanhemmat saivat kuulla asiasta ja joku hautasi kissanraadon pikimmiten. Ensimmäiset syntymäpäiväkutsut jäivät mieleeni osittain, ne oli Koposen Merjan syntymäpäivät muistettavin asia oli niistä, kun etsimme ulkona kukkapenkistä piilotettuja pähkinöitä. Mäntysen kasvattipojan synttäreiltä muistan sängynpituisen nallen, jonka hän sai
lahjaksi. Sailan syntymäpäivillä oli erikoista sokeriton täytekakku, koska Sailalla oli sokeritauti. Talossamme asui tietysti muitakin kauhukakaroita kaksi noin 12-vuotiasta poikaa joilla oli tapana kiusata
pienempiä heittämällä meitä kurarapakkoon. Isä antoi moisille kiusankappaleille selkäsaunan. Samoin sai
selkäänsä myös Esselin Eija minua paljon vanhempi tyttö, joka löi ja nipisteli meitä pienempiä.

tv.Sofia jatkan joskus tätä juttua

Lähettämätön meili ystävälleni

Sä Katlan kadotit

Sä laulun kadotit, tein tekstitin sulle uuden. Teet siitä säveltämällä suuren.
Nyt uutta Katlaa tarvitaan, nimi sille uus, plus suuri tulevaisuus.
Musiikki nousee aivoistamme, hurmaa tajuntamme.

Murramme murheiden jään, annamme auringon valaista pimeimpään
sisimpään. Sun haaveet riittävät maineeseen asti. Joensuun sydän on lämmin,
sykkii kiihkeämmin ilosaarirokin aikaan. Suomi lumoutuu karjalan taikaan.

Kiitos sulle Irwinin sivuista, teit niitä kärsien pääkivuista.
Katsele lasten leikintää, ei ole mitään tärkeämpää, se on syvintä elämää.
Joka päivä voit säveltää, luoda uutta tarinaa. Rakentaa uutta sävelten maailmaa.
Sä olet koukussa siihen , et muuta voi, sävellä ,sanoita ja kitara soi.
Laita sävelten siivet lentämään , nuotit paperille syntymään.

Itkee kitaran kielet, odottaa uutta sävelmää. Sävellä ja soita, tuskat murheet voita.
Viihdytä kansaa, riitikoita. Sävellä lauluja, täynnä lämpöä tai tuskaa.
Meni mulla minuuttia viis, kun riimitin tekstiä tätä siis.

On useampi teksti työn alla, valmistumista odottaa, en tahdo niiden sisintä kadottaa.
Haluaisin osallistua tulevaan Jaakko Teppo kupletti kisaan, jos jotakin tekstiä sinne valmiiksi saan.

tv.sofia

Räppiruno pikku Veikalle

Elämä on pelkkä tarina

Elämä on pelkkä tarina. Pakko on yrittää unohtaa surut ja murheet,
nostaa puhtaat valkoiset purjeet.
Kyyneleet kuivaa, elämä on joskus nuivaa.
Tarvitaan hoivaa, sekä suurta voimaa, selvitä tästä.
Surusta tuskasta, ikävästä.

Rakkaus on aina rankkaa, syö lisäänny ,itsesi tankkaa.
Älä leiki Aku Ankkaa, ellet halua olla yksinäinen Iines vihille vie.
Etsi elämän keskitie, vältä vaaroja ja valtateitä.
Älä sylistäsi heikkoja heitä.
Puhalla , paranna , laastari anna. Heikkoja auta, murheita kanna.
Muista naistasi tarpeeksi panna.

Anna arpisten haavojen rauhassa olla, muuten voi seota polla.
Laula tarpeeksi, viinaa juo, ehkä huono on neuvoni tuo.
Unohda se, ole onnellinen, parillinen astia.
Älä eroittele kastia, toinen meistä ei toista huonompi ole.
Oikeutta puolusta, jalkaasi pole.
Kaiken, jos osaat , onnen ehkä saat , et jalkoihin hyydy.
Heikkona sorrut , osaasi tyydyt.

Runo hyvälle ystävälleni Jojolle

Jojo

Jojo sä tyttö Joensuun, yhäkö sua kesän tuuli kutsuu?
Mä laulun sulle tein, sen laulan yksintein.

Tuuli nimeäsi kuiskaa, kun kuljet yksin torin luiskaa.
Kulkenut olet vuosia täällä, aina joka säällä.
Joskus olit poissa tovin, tapaamisen kanssas sovin puistoon.
Laittaisitko lauluuni sanat täynnä elämää,
itse en enää missään iloa nää.

Jojo sä tyttö Joensuun, vieläkö sua kesän syli kutsuu?
Punaiset hiuksesi tuulessa , aina hymy huulessa kuin Madonnalla.
Tapaammeko tänään pyörätien sillan alla?

Kaivannut olet rakkaintasi kauan, aikaa siitä on, kun olit täysin onneton.
Jotkut harvat sinut muistaa Norssin ajoilta.

Jojo mitä mä laulullesi teen? Kuljet aina elämässä vastatuuleen ; sateeseen hymyillen, vaikka aihetta siihen näe en.
Sanot vain joo joo…Jojo joo joo …jalat sua kuljettaa, etsit paikkaa parempaa.
Tahdot suuren kiven taa, piiloon pahaa maailmaa

Taas myrskytuuli soi ja taivas salamoi, etkä rauhaa saada voi.
Sua jalat aina kuljettaa pakoon pahaa maailmaa, etsit rauhan antajaa.
Sitä prinssi rohkeaa, joka jäi kauas vuosien taa.
Ajamaan ralliautoaan, elämään rallimaailmaan, suuren pölypilven taa.
Sydämes ei lepoa saa, kun etsii samaa prinssi rohkeaa, joka eskordia kuljettaa…

Sanot vain joo joo joo jo –jo joo.., jos joskus kohdataan., ja jalat sua kuljettaa,
tahdot suuren pölypilven taa , tapaamaan prinssi rohkeaa…


(Ole hyvä Jojo tv: Sofia)

Minä olen palava pensas

Minä olen palava pensas, sinä hehkuva liekinheitin.
Sytytät minut yhä uudelleen , ja uudelleen.
Tunnen unessanikin sun mua suudelleen.

Täällä elämäni raitilla, chattaan öisin sinun saitilla.
Kanssas olisin vaikka Haititilla, tai terassilla laitilla.
Talvestani kuuman teet , hehkutat mun uudet tunteet.
En kestä luotani, kun joskus pois meet.

Kaupunki on kaunis talvisin, mitä siihen enää lisäisin.
Tämä runo on vain unelmaa, enhän koskaan miestä saa,
sydän tyhjää rakastaa ; tunteet joutaa pakastaa.



Tämä runo tuli viimeöisestä unesta.
Kesä on luovaa aikaa,

Mä vietän luovaa aikaa, teen tekstin taikaa.
Taustalla laulu raikaa, juokaa syökää naikaa.

Kesä on .Olen onneton, seikkailua kaipaan.
Kesä on löysin auringon, ja kuutamon.
Yksin oon, uskon kohtaloon.
Sinut vei kevät tuuli, vai oliko se mies tai nainen,
tarjoilia tuokaa pöytään samanlainen.

Kuunari Elinalla istun auringossa, paikka ainut jossa,
hetkeksi sieluun lepoa saan. Sitten siirryn satamaan Tuulaakiin.
Taas uusi kuuma kesä saatiin.
Kuuntelen nyt Popedaa, ja juon kaljaa nopeaa.

Terveisiä Tomille, hän meni Hesaan lomille, ja Juustopäiden häihin.
Olen usein tyytyväinen kuvioihin näihin.
Rummutusta opetan, kitaralla leikin. Soittamaan, jos oppisin niin laulun uuden tekisin.
Ainut mitä kadun nyt on se, etten kitaraa soittamaan oppinut.

Juhannus jo lähenee, kesäpäivät vähenee, nyt nautin kesästä.
Sanoitan ja laulan, huivilla peitän auringolta kaulan .

Jotakin on ikävä, ehkä nähdään torilla.
Kahteen koukkuun taas mä jäin,
enkä ehkä kestä selvin päin, tätä kesäaikaa.
Taustalla laulu raikaa, juokaa syökää naikaa.
Päässäni soi kokoajan ”Kaikkialla”, Neljä ruusua siis.
Vielä kesälomaa jäljellä päivää viis.
Laulun tämän lopetan, rummutusta opetan…

joo..joo joo…joo..joo…

Eipä tätä uskoisi kuinka syksy muutti maan,
silti sorrun manaamaan.
Kaikki ehkä toisin on, silti olen onneton.
Talvea nyt odotan sydän ihan karrella...

tv.Sofia

Lokakuu

Lokakuu

Talvi saapuu, syyspäivä kylmä on.
Minä olen onneton, elämä on kovaa.
En jälkeäkään onnesta nyt nää, päivät onnelliset häviää.
Aurinko on poissa , ei jälkeäkään lämmöstä enää.

Niin monta unelmaa palasina on, kun sammui lämpö auringon.Kuin enkeli palavin siivin, koetan nousta lentoon.

Taas se tapahtui, sydän ihastui.
Tätä halunnut mä en , ja harmissani kyräilen.

Keväällä kirjoitettu hulluruno

Kevät sää, kun viimein koittaa, kohta myrskytuulet soittaa.
Kevät saapui kaupunkiin, ja vihdoin kohdattiin.
Maailmani kaatui, maapallon suunta vaihtui, kun silloin tavattiin.

Tätä uskoa nyt voi en , sitä manailen.
Kalliolta murtui pohja, nyt tuuli sydäntäni ohjaa, päiviin tuleviin.
Jo viimein kesä saapui kaupunkiin, mentiin Tuijan kanssa Tuulaakiin.

Puistossa istuttiin, neljää ruusua kuunneltiin. Kämyn isä tavattiin.
Veeti lauloi torilla, pakoputket paukkui, jossain koira haukkui.
Kesä saapui kaupunkiin, me vihdoin kohdattiin alla vanhan sillan.
Paloi enkeliltä siivet, nyt ilma ei häntä kanna, ei sielu rauhaa anna.
Hän tahtoisi vain panna, kun kesä saapui kaupunkiin.

Kylmät kesäpäivät nyt hetkeksi päälle jäivät. Sielu rauhaa huutaa,
ei ole sitä luutaa, mikä lakaista vois tuskan, alle peiton lohduttavan.
Kesäkuu on täällä ja kylmällä säällä . Hellettä sydän oottaa, aikaa parempaa,
syytä rakastaa, maistaa omenaa.Taas kesä saapui kaupunkiin, kadulla taas kohdattiin.
Kylmä tuskan vahvistaa, ootan säätä parempaa , voimaa ylös ponnistaa.
Suru sydäntäni ohjaa, en löydä kovaa pohjaa. Tahdon kovan kallion, jossa vahva seistä on.

Tori on Joensuun sydän, jossa tapaan ystävän, alla varjon viileän.
Toivon aikaa parempaa, pitkä kuuma kesä vois, viedä tämän tuskan pois.Popedaa nyt kuuntelen, kuumaa kesää odottelen.

Siinä oli kevät muistoja, runo naisena olemisen tuskasta.

Naisen silmin

Tämä blogi kertoo naisena olemisen vaikeudesta, tässä ihmeellisessä maailmassa.

Patajätkä

Patajätkä
Patajätkä

Blogiarkisto