Merirosvokapteeni

Joukossa urhojen partasuiden tummien,
piileksii mies niin outo, sekä kumma.
Hiusiltaan pikimusta; tumma.
Sydämeni rauhan varastanut on,
sammuttanut rauhallisen liekin kohtalon.

Arvoitusten saarten valtias hän on,
kai merirosvo ,ankara ja armoton.
On varastettu sieluni,
se vaikeroi , ja vapauttaan vaatii.
Vallattujen ajatuksien joukko,
onnenmuruja hävinneittä ,
etsii suunnitelmia laatii.

Lankulla nyt seison yli laivan partaan,
mietin pelastusta,
sitä mihin suuntaan karkaan?

Heinäkuu

Herätä minut hellästi heinäkuu,
tuo kauniiden kesäpäivien kiihko
uniini jälleen.
Näin kirjoitti runoilija tekstiä
ystävälleen.
Vielä on aikaa viiletä kesän,
aikaa siihen, kun linnut jättävät pesän.

Korkealla kukkulalla, taivasalla
paikka on ystävällä ihanalla.
Kesän retket,
villit hetket,
kaipuun kurjet taivaalla,
laulujansa lurittaa.
Kesäyössä heinäpellon elovenatytöt
rakkaimpiansa kurittaa.

Jossain yössä yksinäinen
menninkäinen, päivänsäteen
nähdä saa.
Sokaistuu nyt jälleen kerran.
Syksyn tullen kohtaloonsa
arvokkaasti alistuu;
eikä pelkää illan pimeää.
Tyyni rauha sydämessään vain
petokseksi paljastuu.

Vauhdinhuuma

Asfaltti polttava on,
kaasujalka kuskilla malttamaton.
Lentää vauhdissa autoon auringon pinta,
elämässä aina maksettava kova hinta.
Ei vauhdinhuuma suurta jännitystä tee,
kaikki iskee liian kovaa
pieneen enkeliin,
joka on rakastunut vain autojen
kaasupolkimiin.

Mitä mä haluuan,
ja mitä mä saan,
jos kaikki vauhdinhuuma pois
katoaa?
Huudan:”Palaa luokseni uudelleen”
tunnen tuulen kasvoillani,
luulen sun mua suudelleen.
EI SE SATU, lukee kuskilla hihassaan,
kun törmään rekkaan vastaan tulevaan.
Tunnen enkelin vierelläni,
vievän minut valoon valkeaan.

Kesäloma

Kesäloma koittaa,
vihainen rekkamies Sabathonin Victorya
kovalla soittaa.
Ehkä hymy salaa suupieliin hiipii,
mökillä, vesillä,
hymy saa olla salaa
esillä.

Ei hampaat vihasta narsku,
kesä ja kärpäsetkään,
ei miestä haittaa,
kun punaisella avoautolla
matkaa taittaa.

Nyt kun olet siinä

Nyt kun olet siinä,
niin jääthän vielä vähän aikaa.
Loppukesään rakennamme suurta taikaa,
Silmiin kerubin,
syttyi tähti kirkkain,
pimenee jo kesäyöt;
kaipaus vielä piilottaa tähtivyöt.

Nyt valvon yötä yksinään,
ja kirjoittelen ikävään.
Lyhdyt yli lahden veden,
veneistä luo valomeren.
Ankkurissa sillan alla,
Höytiäisen kanavalla.

Eilen mies pois lohen antoi,
Mirja sisälle sen kantoi.
Madot purkkiin Eeva laittoi,
Satu saunavihdat taittoi.

Samettisen yönsyli ,
heittää usvan tuulen yli.
Kesäyössä suurta taikaa,
vietän keskikesän aikaa.

Venuksen rinta

Niin värjäytyy vereen rinta veenuksen ,
on hampaat vampyyrin iskeneet pintaan sen.
Särkyy iho kuin pinta marmorin,
se hampaanjälkiin peittyy teräviin.

On yö ja zombiet haudoistaan,
herää yöhön pilkkopimeään,
pelastettu ihmislapsi huutaa
nimeään.
Hän turvaa Jeesukseen,
ja sormet kaulaansa vie
ristilleen.
On demonien valta arvaamaton,
yö joukko tumma kulkee sieluton.

On mustat enkelit, ja pirut demonit
ne yössä hallitsee, jos et usko Jeesukseen.

Pieni enkeli

Eräänä yönä tuli kovaa niin,
se tuulenpuusta tarttui pieneen enkeliin.
Päin ikkunaa se tuuli hänet riepottaa,
siivet saa poikki murtumaan,
ja sielun särkymään.

Miten kävikään,
sen pienen enkelin,
jolta siivet irti revittiin,
hän tippui mustaan asfalttiin.
Se sattui liikaa niin,
ei siivet ehkä kasvakaan ,
enää uudestaan.

Se tuska palaa taas,
ja bumerangin heittää saa.
Kiertokulkuaan tuskaa
siiventyngät kierrättää,
ja aika vierähtää,
tuska ruokkii elämää.