Hiljaisuus

Hiljaisuus, se hetki jälleen,
kun aika pysähtyy ,
tai viivästyy hetkisen.
On tullut taika luomisen,
ja epävarmaan huomisen.

Aurinkoa ammennan,
ylle koko maailman.
Säteet, niiden kirkkaus,
riippukeinu,
pitsin virkkaus.

Aatamille ojennan
tämän kesän omenan.
Happamuus, on maku sen
vienon pienen sävelen.

Hameen helmat lyhenee,
nainen ohi kävelee,
vilkkuu reiden sisäpinta.
Mikä lienee siveellisyyden hinta?

Puun ja kuoren välissä

Puun ja kuoren välissä,
kaarna ihonani,
näissä käsissä.
Käsissä, jotka
ovat luoneet taidetta elämän.

Ihossani arvet puukoniskujen,
kaarnastani vuolit pois suuren sydämen.
Kesäkuu, katsoo kelmein kasvoin,
naama suojattu aurinkorasvoin.

Menneisyyteen ei paluuta,
tulevaisuuden lakaisee iso luuta.
Suomen suveen sukellan,
kanavaan nyt Marjalan.

Kirjailijan kannukset,
jaloissani kasvaa.
Suomut sekä pyrstö,
ne vielä puuttuu,
muuten tämä nainen
meren-neidoksi täysin muuttuu.

Kuin veitsenterien iskut jalkapohjiani
piinaa, tanssiessa kesäyössä,
en tarvitse viinaa.

Merirosvokapteeni vei laivassani
vallan, mastoon sitoi sieluni.
Hävittäen kesänlämmön
tuoden tänne hallan.

Ruiskukka

Ruiskukkapellon laidassa,
tanssin kesäpaidassa,
suuri rako puuaidassa.
Kissankellon sineen,
hukkuvat silmien sinetit.
Kutreilla keikkuvat päivänkakkaraseppeleet,
tytöt juhannuksen,
ovat peltoon eksyneet.

Vanhat Suomifilmit,
Ansa, sekä Tauno,
Suomen suvi,
kesän huvi.
Luonto kutsuu luolamiestä,
otsat valuu aivan hiestä.
Maamies viljan kylvää peltoon valtavaan.
Mies kaupungin astuu
lehmänläjään haisevaan.

Tervetuloa kesäkuu

Kesäkuu kesyttömin silmin
katsoo kohti keskikesää.
Pääskyset tekevät uutta pesää.
Ajatusten levottomien joukko,
valtaa aivojen ajattelukeskuksen.

Yksinäisyys yltää uutiskynnyksen yli,
tyhjä onneton rakkaudeton syli.
Satama vailla laivaa saapuvaa,
aavelaivat vain öisin jossain vaeltaa.

Merirosvot poistettu vesiltä kaikki aivan,
ankkuroin kaukaiselle saarelle satujenlaivan.
Aarrearkku täynnä sanoja vain,
lastenloruja tuhansittain.

Kirjailija, kannukset kiillotettuna,
sanojen miekka teroitettuna.
Todellisuus pois kaikesta erotettuna.
Kohti kesäkuunseikkailua matkaa teen,
toivon hauraan luoden huomiseen.

Autiotalo

Huojuva talo,
sammunut lemmenpalo.
Ikkunat rikki,
verinen mikki,
karaokelaitteet rikkinäiset
lattialla.
Elämä simputtaa,
samaa tarinaa,
lankkujen narinaa:
askelten alla.

Homeinen loukko,
hiirien joukko,
komeroissa noissa,
tunkkaisissa jauhoissa.
Leipälapio,
seinällä naulassa,
kertoo omaa tarinaa.
Joskus emäntä essunauhat
kaulassa,
leipoi leipiä.
elämän siemen aitassa
vakassa vanhassa.

Autiotalo, tyhjyys yllä
kattohirsien,
sammunut elämä
kirkkomaalla
alla hautakivien.

Kalassa

Kalassa kahlaten,
kaislikko käy,
missään ei suurta kalaa näy.
Aurinko paistaa,
taikka on sadesää,
kalassa viihdyn,
se on elämää.

Koukkuun madon pujotan,
siiman sotkun selvitän,
siiman veteen heilautan,
kalan pienen pyydystän.
Katveessa saaren pikkuisen,
rannalle yksin kävelen.

Vesille venosen mieli käy,
missään ei ulapan päätä näy.
Aurinko paistaa kimmeltää,
verkot veteen jossain jää.
Katiskan pistän kiven luo,
se suurimmat kalat aina minulle suo.

Viimeyönä sävelletty lauluni

Päivän matkan kerrallansa,
kädelläsi vaellan.
Hetken raskaan kerran olen pieni lapsi Jumalan.
Aika tullut kohta on,
maailmanlopun lausunnon.
Kädestäsi armoleivän,
otan vastaan nöyrtyen.

Ehtoollisen viinipöydän
eteen polvistun,ja rukoilen.
Päivä nousee jälleen kerran,
seuraa toista horjuen.
Pahuuden ja pedon merkin,
heikosti vain torjuen.

Päivä nousee,
laskee vuoronperään,
oppejasi muistan;
jyvät kerään.
Armon sekä taivaspaikan
Jeesus armollasi ehkä saan.

Syntisenä, maallisena
kumarrun nyt rukoilemaan.