Rakastunut riivinrauta

Rakastunut riivinrauta,
häntä ei nyt mikään auta.
Odottelee miestä oikeata,
silitystä hellää kaipaa,
hyväilyjen suurta taikaa.

Yksinäinen naisen mieli,
kirpeä on sanojenkieli.
Kaipaa miehen kainaloon,
oman kullan kaveriksi.

Yksin ei ole hyvä olla,
kaksin olla tahtoo kuutamolla.
Veneillä vesillä,
virran vietävänä,
allansa lemmenjolla

Laiva

Minä itse matkaani kulkien,
olen tuntenut myrskyt,
sekä tuulet.
Sain elämän rikkonaisen,
sitä korjailen kokoaikaa.

On laivani pursi puhtoinen,
sen lipun jo repivät tuulet.
On kansi sen liukas,
sekä vaarallinen,
yöllä sitä ohjaa vain seireenien
laulut, sekä pettävät huulet.

Olen turhaan luottanut valoihin
majakan syttyviin,
ajanut meren karikoihin vaarallisiin.
On korjattu monesti laivani runko,
taas aalloille suuntaa matkani tää.
En tiedä mikä on viimeinen satama,
ja määränpää.

Mastossa laivani liehuu nyt,
pääkallolippu myrskyssä revennyt.
Kohti viimeistä satamaa,
sitä merirosvot ohjastaa.

Valoon

Silmäni kerran sulkea mä saan,
ja elämäni luovuttaa,
käsiin Herran.
Portista kuoleman läpi kulkea
saan viimeisen kerran.
Olen kypsää viljaa käsissäsi sun,
yössä tässä rukoilen,
edessäsi polvistun.

Olen pehmeää savea,
käsittele tahtosi mukaa mua,
edessäsi nöyrryn,
sekä alistun.
On aika luovuttaa,
se viiltää ,koskettaa,
kun kaikesta olen valmis luopumaan.

Kaipaus

Kaipauksen kaarisillan runoviikkoon rakennan,
pehmeyden niittyvillan runoon kirjoitan.
Kirkkauden tähdistön Otavan,
runooni sisällän.
Runoilijanruukku täynnä, siitä säkeet yli lentää.
Ei aikaa, ei avaruuden suurta taikaa. muistot
karkaa kauas en nää.

Surun suuret saappaat,
jaloissani painaa.
Jokainen onnenmuru, taikka
hetki on, vain illuusion harhaa,
taikka lainaa.

Liian kallis hinta,
liisteröity hintalappu,
pinnassani sielun painaa.
Kaipaus kaappikellon tahtiin lyö,
saavu pian unen vapauttava valta,
armahda yksinäistä öistä lasta
painajaiseen joutumasta.

Odotan

Odotan laivaa valkeaa,
odotan purjetta nousevaa,
kun myrskypilvet taivasta reunustaa.

Näen kauas yli myrskyisen ulapan,
minä kuljen yksin lailla laivan eksyneen,
pyyhin kyyneleeni hajonneeseen purjeeseen.

Runoni on vain lauseita tuulessa,
jokainen voi niistä kauneimmat itselleen poimia.
Sananani voi joskus nostaa, ilmaan antaa voimia.
Jokainen hetken helinäkeiju olla voi,
tiukujenvalssi ilmassa tuokion soi.

Lennä lintuni, siipeni voimistuu,
ilma kantaa taas ,
heikkoa fenixlintua sylissään.
Nyt olen nähnyt sieluni,
se särkyi syliisi,
jalkoihisi poljit rippeet sen.

Täällä nymfit tanssivat partaterien päällä,
minä lennän, maille utopian.
Sinne sillan rakennan,
päälle lasimaailman.

Sattuu

Sattuu ,tuntuu en kestä enää enempää.
Sattuu on kämmenissäni,
naulat Jeesuksen,
en jaksa tätä kipua yhtään enempää.
On yksinäisyys vallannut,
nyt kaikki lyönnit sydämen.
Toivon että olisi jo aika
luovuttaa, ja päästä pois
jatkamasta tätä matkaa katkeraa.

On syttyneet jo parrasvalot matkan tuskaisen,
on pimeys jo vallannut matkan sydämen.
Ei armoa, ei lohtua ole olemassakaan,
tämä raskas taakka painaa ryhdin kumaraan.
Toivon vain lepopaikkaa viileää,
en missään mitään järkeä enää elämässäni
nyt nää.

Ilman ystävää

Vaikka kaikki muu onnistuisi,
ystävää en rinnalleni kulkemaan saa.
Nyt väsyttää kaikkia pimeä musta marraskuinen maa.’
Sä suljet itsesi kiinni, et vastaa minun unelmiini,
tarttua käteesi sun.
Arki jatkaa kulkuaan,
ja viikot virtaavat juoksuaan.
Yönpeilin sirpaleista sieluuni haavan
mä hain.
Aamunauringon kuparista,
polttoarven sydämeeni sain.
On sakaralla Otavan vain
tyhjä haarniska,
ritarin urhean.

Yön kauhuun, vastaa kaiku vaan,
taas nukahtaa, kun painajaiseen saan.
Univaipan alle minut hetkiseksi armahtaa,
näen unta toiveiden,
voin seireeninä mereen hetkiseksi sukeltaa.

Ajatusten atollilla,
kukkii tuore niittyvilla.
Ruusunen nyt linnassaan,
nukkuu unta valkeaa.
Lumikki nyt kurkussaan
myrkkyomenaa vain säilyttää.
On prinssit poissa,
ne noidat mukaansa kai sai.
On kirottu kadotukseen
ikuiseen tämä marraskuinen tiistai.