Joensuun kaupunki

Joensuu jokien maa,
ilosaarta joet rakastaa.
Kosket kovatvaljastettunakin,
vaaralliset virtapaikaikat.
Houkuttelevat hopeiset helmikuunjäät,
petolliset heikot poukamienpäät.

Kesällä taas naarataan,
hukkuneita etsitään
koskien alta.
Joku löytyy jopa Marjalan kanavalta.

Kuolema jokea kulkee hiljaa,
kerää talteen tuonen viljaa.
Menetin kerran minäkin joelle ystävän kalliin,
koski korjasi hänet kuoleman talliin.

Sattuu

Sattuu koskee vaan
nyt kyynelmeri vallan saa.
Näitä ei lausuta ääneen,
on kylmää pimeää
ja kaiken peittää jää.

Kohta pettää pää
ja kaikki häviää,
ei yhtään kävijää,
mä iloisena nää.

Vain sydän ymmärtää,
mi määrä tuskaa kärventää.
Kaikki se murhe mi sydäntäni painaa
on onni maailman tään vain lainaa.
Nyt on pimeää ja huuto kimeää
mikä ilman lävistää ja
kaiun aikaan saa.
Nyt huudan kamalaa,
ja toivon manalaa
vain päälle maan.

On vain toivottomuus
ja suunnaton avaruus
mi kaiun huudon toistaa;
yön tähdet kirkkaudessa vain loistaa.

En ole päiväperhonen

En ole päiväperhonen
nyt sulle kerron sen.
En lennnä kukasta ,
kukkaan leikkien.
Vaan nainen mi haluaa kokea
aidon rakkauden.
Et leikki seuraa minusta sä saa.

On suuri ystävyys, sekä
aito sydämellisyys
vain aidointa mitä minulta kokea saat.

Hetken pienoisen
mä lensin iloiten,
ja annoin sydämen
nyt leikkiin rakkauden;
hetkiseki vaan.

Nyt siitä maksaa saan
suuren kyynel maan
mi peittyy purppuraan
ja suruun katkeraan.

On lento matalaa,
ja tunne katalaa,
sen eestään löytää saa,
jos pettää alta maa.

Vaan en ole päiväperhonen,
käyn tielle rakkauden
vain tuska seuranain.

Vaan illoin, kun katulamput syttyy
ja alkaa öinen hämäryys,
niin sydämeni täyttää syys.
Mä lennän unen maahan vaan,
ja pois tuskan viitan
päältäni saan.

Maaliskuuta odottaessa

Nukkuu maa ja nukkuu meri
maahan valuu viattomuuden veri.
Labyrinttiin eksyin taas lankakerän
hukkasin,
kaiken kauniin menetin.
Maaliskuussa malttamattomuus
vallan saa oinas oikullinen kevään
ratsuna ratsastaa.
Helmikuu on hetken vielä,
eipäs kiirehditä siellä.

Talven lapsi tallustaa
kohti kylmän kuolemaa.
Kevään keijut kimaltelee
valo vallan kahvan voittaa,
konsertin talitintit soittaa.

Tahtoisin jo niin päiviin onnellisiin,
eksynyt olen pois elämästä.
Ilo onni poissa on
pimeys niin mahdoton
sieluani tummentaa.
Eeva maistoi omenaa,
tahtoisin niin minäkin
miehen mukaan päivihin.

Rakastan

En usko että kevät on kaukana
vaikka vielä on pakkasta.
Syttyy pimeydessä aamun lamput,
valaisevat huoneet pimeimmät
ennen kuin aamu taas sarastaa.

Tahdon auringon valoon taas
liikaa rakastan taas liikaa.
Äänet kevään palaa sieluni maa
se huutaa tuskassaan
suurta kaipuutaan.

Ei koskaan rauhaa saa
sydän rinnassani pauhaa maa,
vain unelmissaniko saan rakastaa.
Tämä päivä taas kaiken pakastaa.

Mä avaan sydämeni päivään nousevaan
nyt öiset unet usvaan katoaa
ja uusi päivä onnellinenko? korjaa satoaan.

Maaliskuinen kujakissa

Maaliskuinen kujakissa
viihtyy tekoturkiksissa.
Mokkanahkaa päälle laittaa
korkosaappaat jalkaan koittaa
viimein jälleen kevät koittaa.
Leuto tuuli kylmän voittaa
kyyhkyjen laulu ilmassa soittaa.

Kevät saapuu oinas ohjaa
keväälle nyt lujaa pohjaa.
Unet levottomat saapuu
talven valta jalkoihin kaatuu.

Kohta heiluu hameenhelmat,
alkaa villit kuvitelmat
helkkyessä kevät hankien;
tulee aika unelmien kankien.

Unessa utopian kaukomailla
olin taas Joensuussa torilla
keskikesän karkeloissa,
niissä joissa kansa istuu kuuntelee
musiikkia Suomen suven,
sylissä istuin toripenkin suden.

Kevät saapuu Joensuuhun

Herään vieraaseen päivään,
aurinko nostaa säteitään.
Ja mä mietin kuinka sua
niin paljon haluan.
Öisten unien kauneimmat kajot,
Outokummussa
jäärata ajot .
Jäinen tuuli kalvaa

Lisään pakkas-salvaa.
Syttyy, syttyy kevääseen kituva liekki
puhalletaan yhteen hiileen,
poissa kylmyys naisen viileen.

Liikaa ,liikaa kaipaan sua liikaa,
lipsuu ajatukset kuvaan kauneimpaan.

Soinnuissa suloisen sävelen,
kaarisiltaa päin kävelen.
Marjalaan kevät saapuu taas.
Joensuussa kevät herää maaliskuussa.
Pilvien taa aurinko vaeltaa saa,
silti kevät palaa taas karjalaan.