Rikotut lupaukset

Joka sanansa syö
se sydäntäni lyö,
sieluuni saapuu pimeä yö.

Sitä uskoo aina,
arkena, ja sunnuntaina
lupauksiin toisen.

Hän joi sen,
viinin katkeran,
sammui matka miehen janoisen.

Kylmä pakkashanki,
ja unelmien rautakanki.
Vain harhaa,
utopiaa ,haaveiden jäinen maa.

Helmikuu mieltä heittää,
kuumat kahvit mies keittää;
ystävä ymmärtäväinen,
sunnuntai huomenna on.
Sitten maanantai mahdoton,
ja nainen vallan tahdoton.

Kevätväsymys

Torkun taas, palelee,
nukuttaa,
murheet tahtoisin hukuttaa
helmikuun hankien alle.
Maaliskuun tuskan huudan maailmalle,
kevät keikkuen kompuroi
aurinko aukaisee taivaan kannen.

Mieli on musta, täynnä onttoa oloa.
Runot täynnä tekstiä noloa.
Mieli tekee jotakin _ _ _ _a.

Sensuuri iski runoon tähän,
hengähdän hetkisen ihan vähän.
Sielu on rikki sirpaleina,
usko en mitään , toivo en mitään
katseen alas painan ,
pään käännän itään.

Lauluksi tarkoitettu teksti

Alla sateenkaaren

Alla sateenkaaren jossain on satumainen maa.,
siellä afrodite paljain rinnoin ,hunajaa ammentaa.
Jossain yössä yksinäiset keijut perhos-siivillänsä lentää saa.
Suomen maassa kansa kinoksissa taas vaeltaa.

Jossain taivaspaikkaa yksinäinen
katulampun alla sammuneena odottaa.
Mustan maijan ääni voimistuen
yössä ujeltaa.

Taas sydän itkee valittaen
suurta ongelmaa. Nilkuttaen kaunis nainen
taxijonoon sukeltaa.

Katulampun alla paikka Jumalalla on
armoansa ammentaa.
Aamuyöhön unettomat jatkaa taivaltaan,
runoilija uuden laulun jossain kirjoittaa.

Joensuun yössä herään aura-auton työhön ahkeraan.
Kohta uusi aamu alkaa taas jälleen sarastaa.
Lumikolan joku katoksesta taas varastaa.
Aamun valvon,sua palvon.

Uni jälleen katoaa, yksinäisyys sydämessä
jälleen vallan saa.

Geenit

Sain polttavan veren,
se myrskyää aina.
Sieluuni kuohuvan meren,
sen tyyneys on vain laina.
Mafian pelko,
geeneissä vallan saa.
Esi-isien haamut kutsuu
mua kohti Sisiliaa.

Italia iskostuu alitajuntaan,
verenperinnön kuohuvan
tunsi myös isäni suonissaan.
Oli hän tumma ja komea mies,
ei ollut lämmin hänen kotinsa lies.

Isoisoisä pakeni kohti Venäjää,
oli karu kova pakkas-sää,
hän perille silti saapua sai.
Tsaarin hovista asesepän paikan sai.

Oli ukkini nimeltään Veikko,
oli viinalle aivan liian heikko.
Lämminsydäminen oli hän mies,
ja rakkautta täynnä kotinsa lies.
Mummoni mun oli ihmeellinen nainen
pituutta paljon ,ja sydän lämpöä täynnä.

Uusi aika

Nyt ,kun taivas hehkuu tulta purppuraa,
media vain suoltaa surusanomaa.
On maa vallan hullunkurinen,
on sekaisin sen kierto säännöllinen.

Maa ja ilma radallaan,
jatkaa kiertokulkuaan,
niin kauan kunnes kohdataan,
tämä kiertokulku tunnetaan.

Isät, äidit, veljet , siskot
itkevät kuin hirmuliskot.
Sammuu tähti viimeinen
vie musta aukko kaiken sen.

Näen unta näkijän
ja ilmaan nostan päkiän.
Ajatus on raskas kantaa,
hellyyttä ei voi kukaan antaa.

Aika menee rukousnauhaan,
jätä uni minut rauhaan,
pahuutta en nähdä saa
en tahdo tulevaisuuteen kurkistaa.

Ruususen unta

Ruususen unta nukkuu maa,
tahtoisin minäkin nukahtaa.
Lunta täynnä koko valtakunta,
kinoksien takana vaarat vavahtaa.
Ahdistus painava sydämen valtaa,
puhe puuroutuu; sammaltaa.

Aika on tullut tuomio kellon,
muistan vielä tragedian Sellon.
Sydämen päällä painava kivi,
tekstiä syntyy muutama rivi.


Laaksossa murheellisten ,
vaeltaa kansa,
koettaen kaikki parastansa.

Herra on hetkisen parempi muita,
narri surullinen tekee naurusuita.
Kävelen ,matkalla ei ole päätä,
ja häntää hetkisen sataa märkää räntää.

Helmikuun ajatuksia

Kantapäillä kaavat kangistuneet,
viimein pääsen syvään uneen.
Sielu puhdas palasina ,
sirpaleiden suuri joukko.
Ajatusten musta loukko,
aloittelen helmikuun,
unilaivan luotsaajana.

Sanoista taas pitkä jana,
kevät keikkuen tulee,
mielen pistää matalaksi,
ajatukset katalaksi.

En tahdo enää olla
yksinään nyt kuutamolla.
Tulisi mies,
jolla oma lemmenjolla.
Yksinään ja tuuliajolla
kahta kantaisi ,
piilopaikan antaisi.
Pois yksinäisestä maailmasta.