Ruususen unta

Ruususen unta nukkuu maa,
tahtoisin minäkin nukahtaa.
Lunta täynnä koko valtakunta,
kinoksien takana vaarat vavahtaa.
Ahdistus painava sydämen valtaa,
puhe puuroutuu; sammaltaa.

Aika on tullut tuomio kellon,
muistan vielä tragedian Sellon.
Sydämen päällä painava kivi,
tekstiä syntyy muutama rivi.


Laaksossa murheellisten ,
vaeltaa kansa,
koettaen kaikki parastansa.

Herra on hetkisen parempi muita,
narri surullinen tekee naurusuita.
Kävelen ,matkalla ei ole päätä,
ja häntää hetkisen sataa märkää räntää.

Helmikuun ajatuksia

Kantapäillä kaavat kangistuneet,
viimein pääsen syvään uneen.
Sielu puhdas palasina ,
sirpaleiden suuri joukko.
Ajatusten musta loukko,
aloittelen helmikuun,
unilaivan luotsaajana.

Sanoista taas pitkä jana,
kevät keikkuen tulee,
mielen pistää matalaksi,
ajatukset katalaksi.

En tahdo enää olla
yksinään nyt kuutamolla.
Tulisi mies,
jolla oma lemmenjolla.
Yksinään ja tuuliajolla
kahta kantaisi ,
piilopaikan antaisi.
Pois yksinäisestä maailmasta.

Tyyntä

Tyyni rauha on vallannut surusydämmen,
enkeli eilisen tuskan kai pyyhki pois.
Huomista en murehdi,
...tulee se mikä on tullakseen.

En pelkää kuolemaan,
pelkään vain elämää,
eroineen ja veroineen.

Vanhuuden varjo lankeaa,
ja kehon kankeaksi saa.

Rukoukseeni vastattiin,
pyysin paljon ,
vähän sain.
Rauha sydämen,
kumosi surun vain.

Kevättä kohden

Kevättä kohden toivoa täynnä,
ystävä uusi ehkä saapuu
talven kylmyys silloin kaatuu.

Ruususen unta jatkuvaa,
kun lunta täynnä on isänmaa.
Toivon liekki pienenä palaa,
ripsieni alta vilkaisen salaa.
Perhoset vallanneet vatsani on
mieli on taas vuoksesi levoton.

Merellä myrskyää jään alla,
pinnalla tyyntä maailmalla.
Kurkista sisääni siellä myrskyää,
hymysi ainoastaan voi sen tyynnyttää.

Kesä

Tuoksuessa niittyvillan,
muistan maun kypsän hillan.
Teetä keitän lisään siihen kamomillan,
kaulan kiedon huivin; tunnen tuoksun
märän villan.

Ikuisuus on paljon aikaa,
avaruuden suurta taikaa.
Tyhjyys hiljaisuutta varten,
maailmako on vain onnetarten?

Runon laaksot ruusuntuoksuiset,
helmeilevät vuoripurot,
soinnut niistä kiinni kurot.

Liplattelee veden pinta,
elämässä kova hinta,
pinnalla on pyöriä
iloisena hyöriä.

Viikko alkaa;
hyppään mukaan,
nostan jalkaa,
unohtaa ei voi mua kukaan.

Sammunut tuli

Sammui sydämen liekki,
paloi karrelle rakkaus,
mistä nyt ensiapupakkaus.

Saapuuko koskaan,
rakkaus takaisin,
vain hukunko kevään loskaan?

Sataa lunta,
aika kulkee pitkin pohjanmaata laahustaen,
huomisen huutoon
unessa herään.
Painajaisten latomeri,
tyhjää avaraa.
Maallista tavaraa,
tuonen kellot
kirkkoon kutsuvat.

Insestin särkemät sielut,
kyyneleiden karkeiksi polttamat nielut.

Miksi paha vallan saa?
Minä avaan suuni
loppumattomaan huutoon.
Rukoilen Jumalaa

Joskus saapuu kevät

Aavistus keväästä keskellä talven,
suojasään kosketus olkapäälle,
vettä valuva räystäs.

Jossakin unen välimailla
olen toivoa tai onnea vailla.
Eksyneet silmät siellä jossain,
lapsen nalle kainalossain.
Unen reitti halki yön,
ikkunasta nään tähti vyön.

Joskus vielä kevät saapuu jonnekkin
ehkä sen vielä nään minäkin.