Kadotettu joulu

Kadotettu joulun aika,
särjetty lumo, taika.
Lapsuuden kultamailla,
joulu oli hyvä aina.

Lahjat kaikkein runsaimmat,
joululaulut ihanat.

Kuu

Kuu kurkistaa kaukaisuuteen
,luo kelmeän valon keittiön ikkunaan.
Avaruuden aikataulut, suistuvat radaltaan
...mustaan aukkoon.
Kuuleeko maa,
joka kohta katoaa,
silloin sanattomuus vallan saa,
pimeys alla pilvien.

Tyhjääkin tyhjempi pää,
sielu pois häviää,
ei yhtään maankamaralla kävijää.

Kaiken peittää jää,
ei missään elämää,
tuhottu kaikki on
Jumala jätti jäljelle ainoastaan kuutamon.

See more

Sinä Lähdit

Sinä lähdit, silloin ei ollut enää tulevaisuudelle aikaa.
Oli vain eilisen muistot; ja arvet,
niin terävät kuin härän sarvet.
...
Aika oli kadonnut surujen uomiin,
ja kuoleman raskaus painunut ennen niin eloisiin luomiin

Kivi sydämen päällä

Kivi päällä sydämen,
raskaammaksi kasvaa,
verenpaine melkoinen
suoniani rassaa.

Koskee viiltää kiristää,
tuskin mikään piristää,
loputonta tuskaa.

Tuska pahin päälle lyö,
niin pimenee myös tähtivyö.
Sammunut nyt valo on
sielun oman auringon.
Vyöryy päälle tsunami,
tuskan aallot voimistuu,
kaiken pois altaan pyyhkii.

Hetken nainen kaikkein surullisin
lohduttomasti nyyhkii.
Sitten sammuu kyynelien
loppumaton virta,
pimeyttäkin mustempi on
elon kankaan pirta.

Kivi rinnan päällä painaa,
onni maailman on vain lainaa,
tahtoisi hän olla vain vainaa.

Olemme lapsia Marjalan

toivomme äänemme kaikuvan kauniina sointuina taivaisiin.
lailla enkelin äänen me laulamme.
Laululla Luojamme kiitämme.

On monta ihmettä uutta suurta,
on aihetta laulun juurta.
On juttua tavatonta,
on monta laulajaa nuorta.

Me laulamme innolla nuoren,
nousemme päälle vuoren,
joka äänemme kauas kantaa.
Ilon monelle kuulijalle antaa.
Aurinko äänemme kultaa,
hopeoi äänemme soinnun.

On kuoromme nouseva voima;
soittomme haparoiva,
kauniisti silti se kantaa;
ilon monelle laulumme antaa.

Mustat lesket

Sofia haudalle kumartuu hiljaa
hyväilee hellästi sinistä liljaa.
Itsenäisyys, itsepäisyys
veteraani Suomen;
vain siksi meille koitti valoisampi huomen.

Alla tuomen makaa isoisä arkussansa,
hän pystypäin puolusti omaa Suomeansa.

Sotalesket Suomenkansan jäivät alle uhriansan.
Lottana mummoni rintamalla,
hänkin lepää jo nurmen alla.

Revontulet

Revontulten lailla mieli levoton,
leiskuavat värit öisen auringon.
Runoilijan sielu peilaa elämää,
lapin taian kutsu sitä ei toiset koskaan
nähdä saa.

Ajatuksen lento joskus katkeaa,
kyynel kovin hento posken kostuttaa.
Aava kaira kutsuu öistä kulkijaa,
kaamosaika kutsuu , sielu vaeltaa
öistä raja-aitaa susi kiertää saa.

Taivaan myrskyt nousee kuu, kun pilkistää
revontulten leikki unet hävittää.
Lapin taika joskus sydämeni vei,
loputtoman muiston lapsuudesta tuosta,
annan niiden juosta avaruuteen lentää
lailla tähti vyön.
Lumo; outo taika iskee päälle taas,
revontulia katsellen valvon tämän yön.