Rakkaus

Sydämeen kerran iskeytyi miekka,
vereen vieressä värjäytyi hiekka.
Reikää sydämessä aina kannan,
tuskan sieluni vallata annan.

Rakkaus satuttaa aina liikaa,
se ei ole mitään valioliikaa.
Tuskaa vain syvällä aina kannan,
hymyn huulilla näkyä väkisin annan.

Rakkaus on rankkaa,
suru on vankkaa,
en tätä enää enempää tankkaa.

Kohti isänpäivää

Menetyksiä menetyksien perään,
aamuyöllä itkuuni herään.
Poistumassa nuori sukupolvi ennen aikojaan,
syöpä salaa tekee tuhotaikojaan.

Itkumuurin kyyneleistä rakennan,
taas päivän eteenpäin pakerran.
Isänpäivä kakku leivotaan,
ja päivä jatkaa kulkuaan.

Poistuuko joskus suru suuri
vai korkeuttako kasvaa itkumuuri ?

Kohti isänpäivää

Menetyksiä menetyksien perään,
aamuyöllä itkuuni herään.
Poistumassa nuori sukupolvi ennen aikojaan,
syöpä salaa tekee tuhotaikojaan.

Itkumuurin kyyneleistä rakennan,
taas päivän eteenpäin pakerran.
Isänpäivä kakku leivotaan,
ja päivä jatkaa kulkuaan.

Poistuuko joskus suru suuri
vai korkeuttako kasvaa itkumuuri ?

Suru

Naisen silmin, miehen korvin,
hetken vielä täällä lorvin.
Yksin istun koko illan
valon luona kaarisillan.

Teroittelen sanan miekkaa,
jäätikölle paiskon hiekkaa.
Menetetty onnen hetki,
vanhuuteen vain käy taas retki.

Loppunut on onnen aika,
poissa lumo , ja kaikki taika.
Sydän rikki sirpaleina,
usko toivo riekaleina.

Rikkinäinen mieli

Sielu on rikki,
ilo on poissa,
tuska vaan viihtyy karkeloissa.

Ei lohtua mistään,
pala on poistettu unelmistaan.

Ystävä poissa, tyhjyys jäi.
Enkelin kanssa käsikkäin.

Maailman hautajaiset

Sofia soutaen kanavaa käy,
ei miestä Sofian missään näy.
Arkku on naulattu,
kansi on kiinni.
Kirkossa juotiin ehtoollisviini.
Suruhunnussa Sofia,
jälleen käy,
eilisen muistot vain vierellään
joutsenet viimeiset lentivät etelään
Vain muistot siiville nousevat lentämään.
Vuodet on vierineet painollaan,
nainen on painunut kumaraan
usko on säilynyt Jumalaan.

Kaikki on mennyt, kaikki on poissa,
kalat on kuolleet kuivissa joissa.
Maailma viimeistä tuomiotaan odottaa,
kunnes kaiken elämän kadottaa.

Miinan peltiset lehmät

Jos lehmät lentäisivät,
ne kaukomaille entäisivät.
Ajasta Helsingin Miinan lehmät vain mieleen jäivät,
on takana nekin metelin päivät.

Keravan kauniit rypsipellot,
kilkattavat lehmänkellot;
vainioilla vaienneet.
Aittapolut kiinni kasvaneet,
leipä on kapea kuivanlainen.
Kumaraan painunut navettanainen,

Eu määrää siellä ja täällä,
korvat merkitty hyvällä säällä.
Lehmä on lehmä,
ja nainen on nainen.
Loukkaus lehmälle on
kauheanlainen,
naista kun lehmäksi nimitetään.
Islamin naiset kivitetään;
syntien tähden.

Nyt lopetan tämän runoilun,
toisaalle lähden.