Kun aika jättää, jää jäljelle muistot,
ne lohduttaa, kun mieli on musta.
Kummitäti, sun hymysi kirkas,
se jää sydämiin, ei unohdu ikinä.
mut muistosi loistaa, kuin tähdet taivaalla.
Sun naurusi kaiku, se vieläkin soi,
ja lämmöllä muistamme, mitä minulle lapsena annoit.
Neuvoja rakkaita lahjoja kannoit,
muistan joulut mollamaijat ne mitä omin käsin ompelit
minulle. Rakas vieras juhlien aikaan.
Liitän sinut muistojen helminä lapsuuden,
nuoruuden taikaan
Elämän polulla, olit tuki ja turva,
ja opetit paljon miten lapsesta aikuiseksi kasvaa,
miten elää yli murrosiän raskaan kuoren.
Nyt hiljaisuus vallan saa, mut ei se voita,
sillä muistoissamme, sinä elät aina.
Kummitäti rakas, sun muistosi ei katoa,
se kulkee mukana, päivissä kaikissa.
Kevään mullat, ne kertoo vain matkasta,
mut sydämessämme, sinä pysyt ikuisesti.
14.4.2024(c) satu tanninen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti