Aamu on avartuva kuva
silmien verkkokalvoilla
mitenkä aika voi tanssia
yli lumen hautaaman
Suomen maan
jotenkin on päästävä
taikaisin lyriikan
alkukehdon keinuntaan
sisältäni lähtee
lyriikka virtaamaan
helmikuun hangille
kiiltämään
minun ei tarvitse
todistaa maailmalle
mitään
niin pitkiä loruni
ovat kuin taivaalla
seilaavat pilvien reunat
odotan milloin sula on maa
silloin sisälläni kipinöi
ikävä Tallinnaan
Olde Hansaan pihvistä
nauttimaan
ei minua juna vie
ei kuljeta oma auto
ei takapenkki taxin
minä matkustan
mielikuvissani
lautalla Tallinnan.
© satu tanninen 5.2.2022
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti