Keväisen veden rantaan
askeleeni käy.
Ei rinnallani toista kulkijaa näy.
Viileän toukokuun
samettinen poski,
yöllä unessani poskeani koski.
Viilensi ikävää,
kaipaan ihollesi, saapuisitko
luokseni, ja tarttuisit minun käteeni.
Pelkäät liikaa rakastua,
vaikka haluat minua.
Sinä minua aina ohimennen suutelet,
kun ohitseni kadulla kävelet.
Yhä meillä ovat yhteiset sävelet.
Niin kirkkain silmin ollaan me vielä
tähdet tämän yhteisen elämän filmin.
Rakastan kevään kaihoisaa melankoliaa,
kesän usvaisia lämpimiä öitä.
Halajan pieniä onnen muruja,
en kaipaa murheita, en loputtomia suruja.
Elämä esirippunsa joskus eteemme
sulkee, joskus sen hetkiseksi raottaa.
En tahdo sinua tällä elämärattaissa kadottaa.
Tämä hetki tässä, on onnea taikka kaipausta
täynnä. Kaikesta suurin onni on täällä
omistaa suuri joukko rakkaita ihmisiä.
Olen ikuinen oppilas elämän,
sille teen usein uuden sävelmän.
Elämä se joskus on kuin liikaa kuohuva koski.
Toisinaan taas liian tyyntä, myrskytöntä ulappaa.
Yksi tarina sopii lauluun kerrallaan,
toiselle taas uusi laulu tarvitaan.
Keväisen veden rantaan
askeleeni käy.
Ei rinnallani toista kulkijaa näy.
Viileän toukokuun
samettinen poski,
yöllä unessani poskeani koski.
Viilensi ikävää,
kaipaan ihollesi, saapuisitko
luokseni, ja tarttuisit minun käteeni.
Pelkäät liikaa rakastua,
vaikka haluat minua.
(c) tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti