Kissojen kehtolaulu

 Tule uni, kissojen kehtoon Vili kehrää,

 Nala nukkuu, tähtitaivas heille kukkuu. 

Viisivarpainen tassu pehmeä, unien polku on lempeä.

Kuiskaa hiljaa yön tuuli, 

hiirien tanssi jo päättyi juuri.

 Kynttilän liekki hiljaa huojuu,

kissan sydän rauhaa suojuu.

Tule tule uni luokse kissojen,

 peiton alla on maailma toinen.

Vili ja Nala, ystävykset pienet, 

nukkuvat nyt, 

on poissa unelmat päivän leikit uni kauas  pois vienet.

Nalan kehtolaulu

 Nuku nyt, Nala, pieni tassuinen,  

yössä tuikkii tähdet hopeinen.  

Tuuli kuiskaa tarinaa pilvistä,  

uni kantaa sinut satumaahan hiljaisista.

Silkkiturkki peiton alla lämpenee,  

sydän rauhassa hiljaa sykkinee.  

Hiiren juoksut jäävät huomiseen,  

nyt on aika unien ja kuutamoreen.

Kuiskaan sulle, pieni ystäväin,  

et ole yksin, olet rakas näin.  

Koko maailma hiljenee sun vuoksi,  

Nala, nukuthan nyt taivaan tuoksuihin.

Nuku nyt, Nala, yön kehtoon keinuu,  

tähtien laulu sua hellästi peilaa.  

Aamulla heräät, venyttelet taas,  

mut nyt – sulje silmät, unessa saa.

Kapteenin tyttären laulu

Ivalo hiljaa hengittää, Akujärven peiliin taivas jää. Raja-joosepin majan hämärässä leikkii lapsuus, muistoissa lämpimässä.

Inarin selkä kuin sielun syli, Muonion tuuli, kuin äidin syli. Kalmankaltio kuiskaa tarinaa, jossa kapteenin tytär tanssii unelmaa.

Hän juoksi niityn yli, sammaleen pehmeä syli. Majojen taloissa soi nauru, kuin tunturituulen kevyt kaiku.

Revontulet hänen hiuksissaan, poro poluilla, sydän vapaanaan. Hän ei pelännyt yön hiljaisuutta, sillä metsä oli hänen turvapaikkansa.

Ja kun aika kulki, hän kasvoi pois, mutta sydän jäi sinne, missä leikki soi. Raja-joosepin hirsien alla on vieläkin hänen laulunsa alla.

Raja-joosepin metsän siimeksessä tytöllä oli kuuroporo, hiljaisuuden mestari. Sen askel oli pehmeä kuin lumisade, mutta sydän kuuli kaiken, mitä ei sanottu ääneen.

Rajakoira Vira vartioi polkuja, katse terävä kuin tunturin tuuli. Se tiesi, missä kulki raja ja missä unelma, ja suojeli tyttöä kuin omaansa.

Kissa kehräsi majan nurkassa, sen silmissä revontulten tanssi. Se oli viisas, vanha, salaisuuksien säilyttäjä, ja kulki mukana kuin varjo päivän valossa.

Kesykettu, punainen liekki lumella, oli tytön leikkitoveri ja tarinoiden kertoja. Se toi mukanaan metsän viisauden, ja juoksi rinnalla kuin vapauden henki. 16.8.2025 (c) satu tanninen

MINÄ

 Vie minua aika vierii vuosien virta.

Turhaan yritän tarttua ajan hetkeen kiinni,

mieleni pyörii niin kuin villi tuuliviiri.

Kasvoton nainen maailman teillä,

laulu on ilokseni tänne luotu.

Pohjoisen poltteen sieluuni sain,

tyttö olen karjalan nyt tanssin

kunnaillain.

Uupunut olen maailman tiellä,

vaikka olen naisia niitä,

joilla on karisma, lumo,

tahto sekä voima.

Varteni vanha , suoraryhtinen,

ajan patinoima.

Lauluni helkkyy laineille karjanmailla.

Inarin järvelle silti kaipuuni kaikuu.

Joikuni jonnekin tuulen mä

laulan, nostan pystyyn joutsen kaulan.

Kaunis on ääni pohjolan pojan,

rentukan kukka tahtoisin hetken mä

olla, taittavan varteni pohjoisen pojan

varrelta suomaan kostean ojan. (c)tanninen satu

Unelmissani

Ehkä unelmissani sinua

enemmän lemmin, unen toiseen

vaihtuessa hetken verran emmin.

Silloin, jos olisi minulla voimat Simpsonin,

niin hiuksiin vahvoihin sinut kietoisin.

Sanoisin täysin sydämin sinua lemmin.

Et karkuun voisi minun lempeäni juosta,

olisin sinulle kahlitseva loitsun noita.

Rakkauteni olisi paino kutsuva

suonhengen taiankutsu suosta.

Niin mättäältä mättäälle tanssivat

Ilmattaret kesäyön immet,

ja usvan hunnut

päällensä vetävät maat, mättäät sekä rimmet.

Kalevalan kansan nainen Marjatta,

syksyisin mättäät sadollansa koristaa.

Niin myöskin hillakruunut suon pintaa

siellä täällä mehukkaana koristaa.

En ole niin kuin halla jää,

ei tunteeni haihdu viileiden öiden myötä.

Sydäntäni lämpö värisyttää,

ei pois haihtunut helteisten kesäöiden myötä.

Minä voisin olla niin kuin Ilusia

kimmeltää vedenpinnassa auringon

valon myötä. Kohta saapuu syyskuu,

elokuu sirpillä leikkaa sadon pois

se onkin miellyttävien vahvojen miesten työtä.

Minä osaan pimeyttäkin rakastaa,

kuunkajoa tähtiä, sekä yötä.(c)tanninen satu

Linnunradan matkaajille

Kärsien me rakastetaan

maailma on yksi suuri

tunteiden viidakko

jonka yllä on riippulukko

kirjailijat naulitsevat sanat

lyriikan uhrikukkoloille

kirjoittavat riimit

kaupungin kaduille

tai upottoville soille

minun ajatusten juoksu on

joskus kuin umpikuja

silti uskoni on luja

vaikka alikossa ajoittan pyörin

ja pelastukseni voi olla kuiva katuoja

antakaa armoa niille

jotka sitä anovat

uskoa niille jotka sitä vaativat

rakkautta rajatonta niille

jotka roskiksista jätteitä kaapivat

rauha niille sieluille

joiden ruumiit maassa maatuvat

ja nostakaa pystyy ne

jotka heikkouttaan kaatuvat

sillä elämä on kallein lahja

maailman kujien kulkijoille.(c) tanninen satu

Saksikäsi ja sydän

Kuljen läpi tuskaisen maailman, missä toivo on kuin huurre jälki ikkunan. Olen hän, joka sinua rakastaa, vaikka elämä lyö kuin rautakanki rintaan.

Olen lyriikan kirjuri, ehkä kuudes oraakkeli, tai pelkkä varjo, joka huutaa kadulla. Se on aivan sama, kun lama leikkaa, ja saksikäsi käy kuin parturin veitsi taivaan pilviparran alla.

Kodittomia tulee kuin syksyn lehtiä, etuudet katoaa uneni ovat kiireisiä. Minä kumarrun, rukoilen taivaan Isää, että edes yksi yö olisi vähemmän kylmä.

Mutta Juice sanoisi: "Ei elämä oo risainen, vaan risat meissä, jotka ei jakseta rakastaa." Niin minä rakastan, vaikka maailma murenee, ja kirjoitan runon, joka ei koskaan unohdu.Kansan kaiku on kuin huuto kaivosta, jossa toivo kaikuu, mutta ei kanna. Sosiaalituki on nyt pelkkä haamu, ja virkamies hymähtää: "Ei kuulu ramma."

Köyhyys ei kysy, onko sulla aikaa, se tulee kuin marraskuu – harmaa ja laiska. Mut minä kirjoitan, vaikka kynä itkee, ja sanani soi kuin Syksyn sävel, kitkee.

Juicen hengessä, ei pelkkää valitusta, vaan rakkauden riekaleita, toivon kipinää. Jos maailma on risainen, minä olen lanka, joka parsii sen kasaan – vaikka yksin.16.8.25(C) satu tanninen