Tyhjä pää

Tyhjä pää,
kolisee kuin tynnyri.
Ajatusten viidakko,
jossain poissa,
kaukana viivyn
hiljaisuuden karikoissa.

Vankina seireenien saarien,
padassa kannibaalien.
Ajattoman usvan yllä,
elän unienmaailmassa
vain sinun syleilyllä.

Lukossa sanojen arkku,
avain piilotettuna aaltojen alle,
mykkä sieluni huuto
kaikuu sanattomana
kuiskauksena maailmalle.

Unelma

Olet niin komea,
luotu Jumalan kuvaksi.
Rakkauden veri,
lihaa ja luuta,
varo tuota punaista suuta.
joka viekoittelee katsomaan
kanssaan taivaan kuuta.

Minä tahtoisin,
vain sinun olla tahtoisin.
Heittää elämäni hellimät hetket
käsiisi,
huuliltasi lukea
huumorilla höystetyt
helisevät lauseet.

Tahtoisin laineille laskea
lemmenjollan,
meloa kanssasi kohti taivaanrantaa
suojaisaan lahteen.
Seilata seitsemän meren läpi,
nostaa mastoon merirosvolipun.
Purjehtia unelmien utopiamaille,
satujensaarille autuaille.

Shamaanien lammella

Shamaanien lammella seison,
selkä kohti suurta seikkailua.
Vedenjakajalla kahden maailman välissä,
satujen saaren sekaan uin,
kun valokuvaasi samastuin.

Seikkailujen saarella,
vuotavalla paadella.
Mukana täytyisi olla
ehjä lemmenjolla.
Nyt olen vain purjeettomalla veneellä
tuuliajolla.

Shakaalit savannilla saalistaa,
etsien uhria seuraavaa.
Keskellä elämän ehtoopuolen,
amor ampui sydämeeni harhanuolen.

Kiskon , sekä revin,
irti en nuolta saa,
sen kärki vielä sydämessäni
tuskaa aiheuttaa.

Kuin tähdenlento

Kuin tähdenlento,
nainen hoikka, sekä hento
niityn kasteisen yli käy.
Ei neidon sulhasta missään näy,
tuo tuuli surullisen sävelmän,
sen hyräillen nyt esitän.

On aika niittää kypsää viljaa,
vanhus kiikkuu, istuu hiljaa.
Pirttiin pienokainen sisään käy,
ei lapsen isää missään näy.

Leski leivän murtaa,
lapselle käteen antaa,
piimä leilin vanhus
eteen kantaa.

Aika jos taaksepäin käydä
voisi, niin menneisyys neidon
sulhasen, ja lesken miehen takaisin
tuoda voisi.

Lammen pintaan säde laskeutuu

Lammen pintaan auringon säde laskeutuu,
onnen hintaan suru suurin saappain tunkeutuu.
Ei koskaan onni kauan kestä,
jos ei murhetta, sekä surua pois pestä.
Eilen elin kauniin päivän,
aavistelin pienen onnen häivän.

Tänään surun saappaat jalkaan kasvoi,
painavat, kuin synnin taakka,
ei onni koskaan kestä uuteen aamuun saakka.

Nukkuva maa

Nukkuu maa,
jo nukkuu meri,
Norjan kansan uhriveri,
vuodatettiin turhaan.
Ei oikeutta ollut kansanmurhaan.

Runoilijan herkkä sielu,
surunmaassa vaeltaa.
Enkelinä taivaassa moni surmanuhri
tänä yönä lentää saa.

Ei ymmärrystä löydy mulla,
uni silmään ei tahdo tulla,
minkä suuren menetyksen
koki moni Norjan maassa.

Sanattomaan suruun yhdyin,
miksi ? satamaan nyt viimeinenkin
etsijöiden lautta,
kulki tuskanportin kautta;
sammutetuin lyhdyin.

Laiva sataman suulla

Laiva sataman suulla

Laiva satamaa kohti ui,
ehkä viimeinkin kaikki onnistui?
Kapteeni vahva parrakas ruorissa on,
keinuu laiva aalloilla kohtalon.
Nainen satamassa saapuvaa miestään
odottaa, joko merirosvo helminauhan
naisen kaulaan tuoda saa.

Jännitys suuri ilmassa on,
arvoitus myrskyn nousevan
kuinka vahva se on?
Saavatko viimeinkin toisensa,
taivas ja maa,
onko suojaisaa satamassa
viimeisessä rakastaa?