Rauha

Tyyni rauha vallannut on maan,
äiti väsynyt katsoo lasta nukkuvaa,
viimein uni vei sankarin.
Oli tuonen kutsu musta,
suru ankarin.
Jouni joutuin pois korjattiin,
peiteltiin tyhjä arkku
ruumis tuhkattiin.

Hautajaiset, suuri hiljaisuus
päivä hetken paistaa,
sitten sammuu tähti
viimeinenkin,
luonnonkulku tekee
saman lenkin.
Tyyni rauha, valtaa
surusydämenkin.

Valmis lähtemään

Valmiina lähtemään,
jos minut pyydetään kotiin Herran.
Riisuttu toiveista ,kaikesta turhasta
toivottavasti viimeisen kerran.
Kipeää, maailman taudit väsyttää,
kaikesta luopunut olen sen verran.
Valmiina lähtemään,
jos aikani tullut on,
satosi korjaa ,
älä kiduta enää,
valmista savea muokattavaksi
sama se on elänkö päivän tai kaksi.

Kaksoset pienet jää kaipaamaan äitiään,
muille olen aivan arvoton

Syyskuu

Kuunsilta kulkee yli Marjalan,
jotakin ehkä kirjoitan.
Valot öiset sillan kaarien,
paistaa ikkunaani hyväillen.

Yksinäisyys, ystävyys
siinä lämmin syys.
Kuiskaa tuulet Marjalan,
sua kaipaan yhä rakastan.

Kanava katsoo kaivaten,
kesän äänet kuuluu kuiskaten,
puissa rannan aution.
Syyskuu sytytän nuotion,
niemen kärkeen suojaiseen
ystävälle paikan viereeni teen

Sammuiko runosuoni

Sammuiko runosuoni,
viimeinkö hävisi juoni.
Kitkeriltä sanoilta
tuliko loppu.
Taukosiko viimeinkin
sanojen hoppu?

Syyskuu saapui,
runoilu kaatui,
kirjoitanko enää koskaan,
hukkuminen tekstin roskaan.

Hävisi tarmo,
haihtui sanojen armo.
Tuskaa ja murhetta
kuka kuskaa?
Loppu ja loppu,
ääretön hiljaisuus,
tyhjä paperi,
siinä tilaisuus.

Riman alla

Riman alla,
taivasalla, itkumuuri liian suuri.
Kyyneleistä syntyy virta,
liian musta elon pirta.

Taivasalla ilman rauhaa,
syksyn myrskytuulet pauhaa.
Paha syksy, pahin mieli
vuosiin ei ole ollut näin musta kieli.

Tyhjää, vailla iloa
naurua nolla kiloa.
Tahdo en tehdä mitään,
katseen käännän hetkeksi itään.
Usko en ilon päivään,
kesästä nyt muistot jäi vaan.

Kylmä saapui liian varhain,
poissa ystävä nyt parhain.
Rinnan päällä kivi painaa,
onnen hetket oli vain lainaa.
Olla tahtoisin vain vainaa,
ei mitään syytä iloon enää.

Jäävuori

Jäävuori päällä sydämen,
Titaniciksi tahdo en.
Soi laulu ta ta taa..
ja yhä jäätä sataa vaan.
Rummutus on armoton,
rakeiden rytmi tauoton,
on loppu tullut kesän tään
syksy saapunut on elämään.

Kesä kuumin poistui siis,
siitä liekkö päivää viis,
armoton tämä syksy on,
vie elämästä nautinnon.

Jäävuori päällä sydämen,
Titanicksi tahdo en.
Soi laulu ta ta taa,
ja yhä jäätä sataa vaan.

Kuljen katua Joensuun,
askelet lyö äänet katuun,
en usko enää kesän satuun.
Poissa lämpö armoton,
ja kansa kylmissään tarmoton.
Yhä sataa vaan, ja yhä
ovat paikallaan tori mummot
kuitenkin, vaikka kesän menetin.

Tyhjyys

En kirjoita mitään,
tyhjyys paperille leviää,
ei sanaakaan enää.
Ei syksyn kaudesta,
ei siitä ettei aika ehkä
riitä kokea kaikkea.

Kohta elämä sammuu,
hetken puhallan hiipuvaan
hiileen,
olen valmis lähtemään,
jos minut siirretään
pilvisille maisemille.
Sielu ylle sateenkaaren,
ruumis alle hautapaaden.

Ei katkeruutta lainkaan,
valmiiksi kaiken olen tehnyt,
vilja on kypsää niitettäväksi,
jos aikani tullut on liitettäväksi,
joukkoon enkelien,
maailmassa kiinni enää ole en
.