Tyhjyys

Sen kaiken jälkeen saapuu tyhjyys,
laivani karille ajautunut on.
Tuuli kylmä, sekä meri armoton.
Ajatukset aallon pohjalla,
kirkuvat lokit sieluni sopukoissa,
tyyni rauhantunne on kaukana poissa.

Olen nähnyt sateiden saapuvan taas,
kadottanut kyyneleiden taidon joka
pyyhkivät ikävän pois.
Kuihtuneet onnen tunteet
sieluuni jää.
Olen kulkenut kauas pois,
ja palanut takaisin taas.
Olen ovellasi unohdetuin ajatuksin,
yksinäisyys on sielussani kuin
ennenaikainen syys.

Olen sanonut sen kaiken
mikä oli pakko sanoa,
nyt olen sielultani tyhjä,
sekä lohduton.

Kadotettujen laivojan satamassa

Lahdessa myrskyää,
tuuli aallot lyö korkeuksiin.
Unen aavoilla ulapoilla taas tavattiin.
Epätoivo kelmein eväin
aallokossa lyö,
kalalokki niemenpäässä
suurta kalaa lyö.
Laivani seisoo kadotettujen
laivojen ratamassa,
myrskyäväsää poukamassa.

Mykkyys iskee päälle nyt,
taistelun olen hävinnyt.
Huonot eväät mielenrauhani nyt syö,
tyyni mielenrauha se on nyt mahdoton työ.

Vaskinen kello

Hellästi heläjää vaskiset kellot,
ruiskukkia sinisenään näen pellot.
Valamon rauhaan kaipaa mieli,
runoilijan kiivas laukkaava kieli.

Kesänlapsi syksyä kohden,
ylittää veneellä tyynen lahden.
Aika on elää,
aika on kuolla,
aika on laihaa leipää
kynällä vuolla.

Minä menin vaikken mennytkään,
Kalevalan kansan karikoita kyntämään.
Kyiset pellot joskus leivän antoi,
mansikatkin mamma sieltä kantoi.

Taatto tahtoi perinnönkin antaa,
vaskisen vellikellon tytöllensä antaa.

Hallaamu

Hallavan aamun harsoinen vyö,
auringon säteiden tielle lyö.
Kesäyö on usvaa, keijujen taikaa,
vietämme luonnon juhlan taikaa.
Eletty elämä suonissa virtaa,
lyhentää elon päättyvää pirtaa.

Lapsi on pieni hetkisen ainoastaan,
aikuinen nuori, tai vanha muori
ajatukset lämmin kesä herättää elämään.
Seuraavan kesän vieläkö nähdä saan,
vai olenko valmis kaikesta luopumaan.

Merenneidon askelin

Merenneidon askelin vuoden kerran kävelin,
tuskaa jalat päällään kantoi,
veitsen iskut varpaat kantoi.
Juhannuksen tulessa paloin liekkimeressä,
sytytettiin suurikokko,
paloi liekki valaisi.
Poltin myöskin nahkani.

Tuskaa tuuli tuoda sai,
armahti kai maanantai.
Kesän riippukeinussa,
vieraita vastaanotin,
ystävät ne ilon toi.
Ajatukset karkeloi päällä tanssilattian
koin suuren tunnelman.

Jossain

Jossain rajalla joutilaisuuden,
herään hetkeksi tuntemaan
onnen sirpaleiden joukkomarssin.
Tämä elämä, täynnä tuntemattomien
ihmisten ohituksia,
totuutta näkemättä.

Elämättä aidosti,
joukossa yksinäisten seison,
viimeinen laiva on lähtenyt.
Satamassa asuu hiljaisten haamujen joukko,
pimeä laituri, ja sammuneet lyhdyt
majakkasaaren.

Tuskaa tunnen,
elämä jo liukui ohi,
huominen on eilisen kertausta.
Mikään ei muutu huominen on,
musta kuin sammunut telkkarinkuvaruutu.

Rakkauden liekki

Kynttilän sytytin,
paloi se hetken,
sammui päättäen onnen retken.
Liekki lämmitti ,
poltti liikaa,
arvet ikuiset
peittää piikaa.

Sydämen katkeran,
alkoi leikki,
se mies olikin pelkkä
häntäheikki.
Vihata en osaa,
rakastaa vain,
muistelen entistä
armastain.

Rakkaudesta rampa,
hiuksissaan helmikampa,
ajatusten arkisten juoksu.
Mielessäni aina säilyy
rakkauden, sekä ruusujen
tuoksu.