Suru

Suru puserossa,
siinä mustassa pitkähihaisessa, jossa
otan vastaan hautajaiset.
Lauantaina taas lapioidaan
arkulle multaa,
haudataan ystävä,
jonka sydän oli kultaa.

Kaipaamaan jäävät vaimo
ja lapsi,
tunnen oloni kamalaksi.
Suru ei poistu enää kai koskaan,
hukkaan päiväni kyyneliin,
tuska ei haihdu ,
päivä ei vaihdu.
Samaan päivään surulliseen,
herään aina vain yhä uudelleen.

Joulu lähenee

Kun satuttaa haluaa,
kyy kielen kärjen teroittaa,
ja kaikki viisaus katoaa.
Se pahuus koskee pistäen,
kuin kyyn myrkyn leviäminen.

Taivaastansa Jumala,
on kansansa nyt valvoja,
käy kansa nöyrä hiljainen
luo sanan valtaistuimen.

Rukoillen nyt kansa käy,
homous ei päälle näy.
Takaa pilviverhojen,
nyt Tommy meille vilkuttaa,
runon sointi kilkuttaa
kulkusissa joulun soinnut saa.

Saapuu joulu maallinen,
nyt seimelle toivon Jeesuksen,
lahjavuoren alle en jää,
sataa lunta pyryttää.
Silmäni mä maahan luon
ja rukouksen ilmaan suon.
Joulurauhaa toivon vaan,
ja terveyttä maailmaan.

Asunnoton

Pimenee

Kohta pimenee, iltaan himmenee.
Keli viilenee,
kansaa palelee,
mi nukkuu taivasalla.

Eduskunnassaan torkkupeitoistaan,
nyt täysin nautitaan.
Sanomalehteen kääriydyn,
kun roskalaatikkoon ahtaudun
taas öisin nukkumaan.

Vaan tähdet taivaalla, voi hetken tuikkia
on asunnoton viluinen ja Karpokin
telkarissa näytti meille sen.

Rakkaus

Sydämeen kerran iskeytyi miekka,
vereen vieressä värjäytyi hiekka.
Reikää sydämessä aina kannan,
tuskan sieluni vallata annan.

Rakkaus satuttaa aina liikaa,
se ei ole mitään valioliikaa.
Tuskaa vain syvällä aina kannan,
hymyn huulilla näkyä väkisin annan.

Rakkaus on rankkaa,
suru on vankkaa,
en tätä enää enempää tankkaa.

Kohti isänpäivää

Menetyksiä menetyksien perään,
aamuyöllä itkuuni herään.
Poistumassa nuori sukupolvi ennen aikojaan,
syöpä salaa tekee tuhotaikojaan.

Itkumuurin kyyneleistä rakennan,
taas päivän eteenpäin pakerran.
Isänpäivä kakku leivotaan,
ja päivä jatkaa kulkuaan.

Poistuuko joskus suru suuri
vai korkeuttako kasvaa itkumuuri ?

Kohti isänpäivää

Menetyksiä menetyksien perään,
aamuyöllä itkuuni herään.
Poistumassa nuori sukupolvi ennen aikojaan,
syöpä salaa tekee tuhotaikojaan.

Itkumuurin kyyneleistä rakennan,
taas päivän eteenpäin pakerran.
Isänpäivä kakku leivotaan,
ja päivä jatkaa kulkuaan.

Poistuuko joskus suru suuri
vai korkeuttako kasvaa itkumuuri ?

Suru

Naisen silmin, miehen korvin,
hetken vielä täällä lorvin.
Yksin istun koko illan
valon luona kaarisillan.

Teroittelen sanan miekkaa,
jäätikölle paiskon hiekkaa.
Menetetty onnen hetki,
vanhuuteen vain käy taas retki.

Loppunut on onnen aika,
poissa lumo , ja kaikki taika.
Sydän rikki sirpaleina,
usko toivo riekaleina.