Heräsin jälleen

Heräsin jälleen unesta kerran,
aamun lapsena Herran.
Uni oli pitkä, ja synkänlainen
en tahtonut olla unessa nainen.

Tuskaa sydämessä kannan,
hetken sen muille näkyä annan.
Ikuinen lapsi runoja rustaa,
päälle uskon ja toivon
kaiken perustaa.

Aivoni nukkuvat viikon tai kaksi,
sitten muutun taas kirjoittajaksi.

Syksyn lehdet

Syksyn lehdet jälleen syliin lankeaa,
en koskaan pety syksyyn, se ei ole ankeaa.
Värit ruskan kirkkaudessaan taas värjää maiseman,
ja sienet metsän täyttää , ainoastaan lintuaurat taivaan
tuo hetken haikean.

Ei vaikeutta mitään,
nyt katson kauas itään.
On syksy oudoin koskaan,
en sitä vihaa joskaan,
kadut hukkuu jossain moskaan.

Näin kuolleen karhuvauvan,
se tuskin eli kauan,
oli auton alle jäänyt ressukka nälissään.
Se surullisen muiston,
nyt sydämeeni juurruttaa,
se elää siellä hetken.
Kuljen läpi puiston,
ja jatkan elämää.

Yksin elän taas päivän,
en anna voittaa tuskan häivän,
olen taas päivän lähempänä kuolemaa.

Heräsin jälleen

Heräsin jälleen, syysunesta viestin kirjoitti hän
ystävälleen.
Soi murheellisten laulujen kaiut,
unessa taas näin sut.

Kevät keskellä syksyn,
taas talvea varten kypsyn.
Valmistun vastaanottamaan kylmän ,ja jään
hiljalleen hyväksyn viilenevän sään.

Lokakuu lohduttaa talvea kohti,
hetken taas aurinko kirkkaana hohti.
Tieni taas unelmiin kesäisiin johti.

Kuoleman virta, satoa korjaa,
voi tuota tyttöä nuorta ja norjaa.
Mieli on kiivas ja luonto on karu
mielessä satu tai eilinen taru.

Suomen kieli

Suomen kieli,
kaiken nieli,
Ruotsiin ei tee enää mieli.
Leipä kapea omasta maasta,
olla ei julkea ylpeä
kadotetusta karjalasta.

Erilaisuus, samanlaisuus
niistä syntyy salaisuus,
juuret ovat juurakossa
vanhan ajan karjakossa.

Karjala ja kansan mieli,
siinä oma murre kieli,
kohta uhkaa oven pieli,
suulasta runoilijaa,
höpökielen punojaa

Rauha

Tyyni rauha vallannut on maan,
äiti väsynyt katsoo lasta nukkuvaa,
viimein uni vei sankarin.
Oli tuonen kutsu musta,
suru ankarin.
Jouni joutuin pois korjattiin,
peiteltiin tyhjä arkku
ruumis tuhkattiin.

Hautajaiset, suuri hiljaisuus
päivä hetken paistaa,
sitten sammuu tähti
viimeinenkin,
luonnonkulku tekee
saman lenkin.
Tyyni rauha, valtaa
surusydämenkin.

Valmis lähtemään

Valmiina lähtemään,
jos minut pyydetään kotiin Herran.
Riisuttu toiveista ,kaikesta turhasta
toivottavasti viimeisen kerran.
Kipeää, maailman taudit väsyttää,
kaikesta luopunut olen sen verran.
Valmiina lähtemään,
jos aikani tullut on,
satosi korjaa ,
älä kiduta enää,
valmista savea muokattavaksi
sama se on elänkö päivän tai kaksi.

Kaksoset pienet jää kaipaamaan äitiään,
muille olen aivan arvoton

Syyskuu

Kuunsilta kulkee yli Marjalan,
jotakin ehkä kirjoitan.
Valot öiset sillan kaarien,
paistaa ikkunaani hyväillen.

Yksinäisyys, ystävyys
siinä lämmin syys.
Kuiskaa tuulet Marjalan,
sua kaipaan yhä rakastan.

Kanava katsoo kaivaten,
kesän äänet kuuluu kuiskaten,
puissa rannan aution.
Syyskuu sytytän nuotion,
niemen kärkeen suojaiseen
ystävälle paikan viereeni teen