Tapula rasa siinä on tyhjiä tauluja kasa
maalamme yhdessä kuvat niihin.
Ja sovitan askelteni rytmin askeliisi.
Pian on kello viisi ja radiossa soi joku uusi biisi
Punaista Purppuraa Masa Mainds laulaa
tahtoo upottaa sinut ystävyyden unelmiisi.
Ja kun aamu venyttelee itseään
ikkunan raosta sisään,
me maalaamme vielä yhden varjon,
yhden valon, yhden toiveen
niille tyhjille tauluille.
Sinun naurusi tekee kaaren
kuin lyijykynän ensimmäinen veto,
epäröimätön ja lämmin.
Minä kuljen vierellä,
kuuntelen kuinka maailma
avaa silmänsä hitaasti.
Kahvin tuoksu nousee
kuin lupaus siitä,
että mikään ei ole vielä päätetty,
että jokainen hetki
on uusi siveltimenjälki
meidän yhteisessä kuvassamme.
Ja kun kello vihdoin lyö viisi,
me emme enää kiirehdi mihinkään.
Annamme radion soida,
annamme sanojen pudota lattialle
kuin väripisaroiden,
joista syntyy jotain
mitä emme vielä tunne nimeltä
mutta joka hengittää meissä. 5.3.2026(c) satu tanninen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti