Translate

keskiviikko 5. lokakuuta 2022

UNIVERSUMIN VIHITYT



Universium iskee valonnmiekalla

kaksoislielkit palavat .

Taivas sekä maa yhdistyvät.

Yksi liekki on kaksi voimakasta

jotka palavat rintarinnan.

Vuorten sisällä kallioissa

on salaiset silmiltä suljetut 

tarinat.


Silloin kun taivas sataa valuu 

enkelten kyyneliä.

Yksi taika on kuolematon

ja pilvien sisältä kasvavat

valon ritareiden kristallimiekat.

Ihminen on rakkaudessaan

haavoittuvainen

universumin alamainen.


Kun kuu hohtaa yllä maan

syntyy näkynä hopeinen

riemukaari .Sen alla


meidät kaksi vihitään

vanhan perinteen mukaan.

Hyppäämme luudan yli

toiseen ulottuvuuteen

erilaiseen maailmaan(c)tanninen satu 5.10.2022

lauantai 1. lokakuuta 2022

Pahuuden pasuunat

 Siviilipalvelumies

rauhankyyhky kämmenellä

seisoo eduskuntatalon portailla.

Moskovan toreilta kaikuu

pahuuden pasuunat.


Maailman torien armeijat 

jatkuva saappaiden äänien kaiku

ilkeä ääni rummuttaa

korvieni tärykalvoja.

Ei enää yhtäkään askelta 

lähemmäksi maailman

areenojen suurtapaloa.


Kaikki on kerran nähty 

Hitlerin hirmuteot.


Tämä kaaos ei rauhoita

sanat tahtovat koodata

ainoastaan rakkautta

bittiavaruuteen numeroiden mukaan.


Kestämättömyyden kehä saartaa

yön unien joukkomarssin.

En tahdo uniiniini enää

yhtään saappaiden ääniä

En marssin kaikuja

kun oppii elämään elämää pelon

varjoissa sitten vasta saavuttaako

rauhan tunteen,kun

kuolee ?

1.10.2022(c) tanninen satu

Lokakuun alku

Muistan sen kun tähän kaupungiin synnyin uudestaan

se joutsen laulun saa kalpenemaan

minä uudet laulut meille teen niiden soinnut

kantaa saavat huomiseen uuden ajan luomiseen

menneisyydestä noudan ainoastaan jotain

nostalgiaa joka  tunteet suuret kasvattaa

Joensuu sen väljä suu suurta lyrikkaa lausuu

aika lentää ohitsein ja lapsi nauraa saa

kun aika nuoruuden hellin käsin turvataan

kesken keski-ikää viisautta anotaan me lisää

muistellen esi-isää sen ajan patinoita

on huolta maailmasta sen jatkunnasta

valo taistelee pimeyttä vastaan 

ja äiti suree lastaan saa hyvyys nousta

pahaa vastaan me rauhaa toivomme ainoastaan

1.10.2022


 (c) tanninen satu <3 

Patajätkä

Patajätkä
Patajätkä

Blogiarkisto