Liikaa hetkiä

 On liikaa niitä hetkiä kun olkapäitäni

kumaaraan painaa koko maailma

silloin sydämeni voima minua soimaa

bluesin tahtiin tanssii Äiti maa

melankoliani tähden kyynel vierii

poskellaan pieni sadekuuro

sademetsiä silloin hellästi ravistaa

mitä onkaan rinnakkaistodellisuus

se onko sitä että maapallo

on elollinen olio

ja isämerta vaivaa muovisaateiden

takia polio

virtuaalisaasteidelta suojautumiseen

riittääkö pelkkä alumiinifolio ?

Joskus mietin liikaa turhia

ei siihen ole täysin viisasta selitystä

miksi terroristit tekevät pommeilla

väkijoukoissa itsemurhia

filosofia juuret minuun kasvattaa

maailma se on jotain mikä

salaa näkymättömyydessä ratsastaa

kuka maapallon viallisen korjauskelvolliseksi

osaa katsastaa

minä liikaa aina pohdin ramadan kestää

iltayöstä aamuaurinkoon

Lauri Viita kuolleista nousee runoineen

taas Pispalassa taivanranta punottaa

aamurusko maalaa päivään nousevaa

maailmaa

sanon tillin tallin muistan Joensuusta

edes menneen Mato Allin minkkiturkkeineen

anomassa vekseliä luona hevostallin

kuka tänne tosi ison lekan sekä pallin

niin maailman tyhmimmästä miehestä

ruunan teen ettei jatkuisi politiikkojen

tyhmyys sukupolville huomiseen

(c) tanninen satu

1

1

ATMOSFÄÄRI

 Minä vielä muistan sen

mummon vihaisen.

Hän ristejänsä pistäviä,

teräviä, suustaan

uskonvarjolla sinkoilee.

Minä hänelle säälivästi

hymyilen, ei haukku

haavaa sisälleni tee.

Taas odotan sitä aikaa,

kevätpurojen nyt taikaa.

Vesi tammikuussakin,

nyt lumen keskellä

valuu, lirisee.

Se onko hetki heikon luonnon,

hetki saasteen mustan huonon.

Saastutimme sen luonnon vuonon.

Öljyläikkä sotkee villiketun kuonon,

minä saan siitä omatunnon huonon.

Annan riimien, sointujen, mennä

jonoon ulospääsyänsä odottamaan.

Maailma se kohtelee mua väärin,

kusettaa saa mielin määrin,

minä taisteluun hihojani käärin.

Muistan Juicen luoman sanojen

atmosfäärin, niiden jäljillä

kuljen vikkelin soinnuin, säärin.

Nyt aika talven ohi voit jo mennä,

toivon kevääseen jo tuulet lennä.

© satu tanninen

Hyvää Uutta Vuotta

 Muistoja

Muistojen aarteet

kesäiset hetket

hellät silitykset

valokuviksi muuttuvat pumpulipilvet.

Taivaan sinestä palan talven

neuleeseen laitan.

Auringon lämpöä sitä kaipaan,

tämä tammikuun pian väistyvä pimeys

sai sen aikaan.

Veden peilistä maiseman vangitsin,

ylväänä uivat joutsenet runoon

kirjoitin.

Kedon kukkien herkkä kauneus,

ja hellepäivän ihanan raukeus.

Lintujen aamuyön konsertin,

mielikuvien aarteena tallennin.

Kastepisaroiden helmivyön,

ja pöllön huhuilun keskellä

kesäyön.

Ja elokuun pilkkaavan hämärän,

kun kuu loi hohdetta ylle maailman.

Nyt veden pintaa peittää jäähuntu

ja ilmassa on purevan

pakkasen hallainen tuntu.

Minä kylmillä sormilla naulaan

jäänauloja talven arkkuun,

ja kevät sen odotan saapuvan jälleen.© satu tanninen

•