SURU

Kun suru haparoivin siivin iskee päälle;
kaiken ilon elämästäni karkottaa.
Silloin tuskanviitta hartioillani painaa ryhdin suoran kumaraan,
Kaiken ilon
elämästäni ulos ajaa pois, päälle kivun suunnattoman tunteen
tartuttaa.
Uni pois häviää,
painajaisten loppumaton virta painaa päälle tuonen enkelin.
Siivet mustat raskaat piiskaa sieluani taistelevaa.
Tuska voittaa, tallaa alleen kaiken kantavan
ja mielen myrkyttää.
En missään enää nää omaa enkeliäni valkeaa.
On voimat poissa enkelini valkean,
nyt rinnallani näen enää peilikuvan kalpean.

Poissa ilo on, mieli levoton,
olen uneton. Taistelen kanssa öisten örkkien,
tietä unen levollisen syliin löydä en.

Aamu hiipii lähemmäksi ottein ankarin,
on hävinnyt viereltäni lohduttava käsi sankarin.
Ei unessani rinnallani ole turvallista kulkijaa,
missä enkelini on, olen voimaton.
Ei löydy luomilleni rauhalliseen uneen sulkijaa.
Äänet yön on levottomat,
ajatukset kauas kantamattomat.
Lapsi vierelläni painajaistaan kokoajan
valittaa, siihen huutoon on unettoman turha
kuvitella nukahtaa.