SURU

Kun suru haparoivin siivin iskee päälle;
kaiken ilon elämästäni karkottaa.
Silloin tuskanviitta hartioillani painaa ryhdin suoran kumaraan,
Kaiken ilon
elämästäni ulos ajaa pois, päälle kivun suunnattoman tunteen
tartuttaa.
Uni pois häviää,
painajaisten loppumaton virta painaa päälle tuonen enkelin.
Siivet mustat raskaat piiskaa sieluani taistelevaa.
Tuska voittaa, tallaa alleen kaiken kantavan
ja mielen myrkyttää.
En missään enää nää omaa enkeliäni valkeaa.
On voimat poissa enkelini valkean,
nyt rinnallani näen enää peilikuvan kalpean.

Poissa ilo on, mieli levoton,
olen uneton. Taistelen kanssa öisten örkkien,
tietä unen levollisen syliin löydä en.

Aamu hiipii lähemmäksi ottein ankarin,
on hävinnyt viereltäni lohduttava käsi sankarin.
Ei unessani rinnallani ole turvallista kulkijaa,
missä enkelini on, olen voimaton.
Ei löydy luomilleni rauhalliseen uneen sulkijaa.
Äänet yön on levottomat,
ajatukset kauas kantamattomat.
Lapsi vierelläni painajaistaan kokoajan
valittaa, siihen huutoon on unettoman turha
kuvitella nukahtaa.

Miksi on niin vaikeaa

Miksi on niin vaikeaa
oikeasti kun rakastaa.
Ei rakkautta koskaan saa,
sut kaikki pois vain karkoittaa.

Tää maailma vain on niin kylmä
täysin lohduton.
Vei tuuli pois nyt lämmön auringon
kaikkialla vain kylmä on.

Niin suurta, täysin lohdutonta
tää kaipaus vain satuttaa,
se tuskanviitan kasvattaa.
Ei luotu mulle koskaan
oikeutta onnen maahan kurkistaa.
En sitä saavuttanut,
en saanut koskettaa ,
en kurkistaa nyt kultapilven taa.

Vain jäätä, tuskaa viiltävää,
en yhtään kiiltokuvaa nää.
Ne kaikki asuu jossakin,
mä kaiken onnen kadotin.
Koin tuskan, koko helvetin
sen näen nyt selvemmin.

Ei oikeuttaa onneen edes hetkelliseen,
vaivun taas apatiaan
en usko aikaan parempaan,
Sieluuni vain tuskaisaan
uuden arven kohta saan.
Ei sitä laastarilla parantaa
koskaan kukaan osaakaan.

Oi luoja jospa pian pois tää
elo multa ohi ois,
pois pääsisin vain lepäämään.

Jalkani horjuu

Jalkani horjuu ,
voimia anna.
Vaikeiden aikojen yli kanna,
usko ja toivo menetettiin kerran.
Lapsi nyt tahtoisin olla Herran.

Kirjoitan lauseen,
kirjoitan toisen,
kynäni hyytyy,
lepäämään tyytyy.

Aivoni ajattelu mykistyy jälleen,
ei löydy edes lohduttavaa sanaa ystävälleen.
Kuka minulle antaa voimaa jälleen
nousta päivään toistamaan samaa.
Työtä niin raskasta uuvuttavaa,
ruumiini väsyy, sieluni hyytyy
lepäämään aivoni ainoastaan tyytyy.

Tehtäväni löysin

Tehtäväni löysin

Tehtäväni löysin, sen käskyn toteutin.
Tuskastani nousin ja käden ojensin.
Menin sinne minne minut lähetit,
uskoani jaoin, armostasi opetin.

Enkeleistä kerroin,
kuulin itsekin.
Mulle voimaa anna,
jalkani on heikot
askeleitani kanna.

Rukoukseni kuule
voimaa sulta pyydän.
Miten osaan auttaa
lähimmäistäni päällä maan.
Miten voiman siivet
sieluuni saan kasvamaan ?