Ennen kuin pimeäntaite syvenee

Minulla on jäljellä

vain nämä särjetyn

ruukkuni sirpaleet

mitä sinä niille teet?

korjaatko kokoon?

päässäni tanssivat yön

tullen pirut sekä perkeleet

rakkaus kuin rutto

raatelee ihoni pintaa

liian paljon mennelle

elämälle tuli hintaa

sinun kasvosi niihin

aika lempeästi puuttui

mies tuskin ulkokuoreltaan

muuttui

mutta sisältä kuoli

se hymypoika pois

ukonrähjäke joskus

nauraa osaa se niin kuin

nuoripoika silloin kun kumartuu

ketterästi keräämään

lattialle vierineitä kolikoita

silloin minä voin

löytää ne kadonneet sanat

kirjoittaa oodin elämälle

ennen kuin pimeäntaite syvenee. 

Pieni sääsatu

Hämärän hyssy hiipi lohduttamaan

lokakuun harson alle jäänyttä

ihmismassaa. Kauanko vielä

on aikaa että minä saan tulla

tipahtaa pilvistä alas huokaili

levottomasti pieni huove hiutale

tanssien polkkaa pilvien päällä

horisontissa. Liian pitkä aika

levottomalle odottaa siihen asti,

kun saisi liittyä ajolumen

suureen joukkohurmokseen.

Huurre taas iloitsi salaa siellä

täällä Suomen maan kamaralla

öisin kurkisteli ihmisten

ikkunapielistä. Se odotti aikaa

milloin saisi päästää valloilleen

taiteellisen lahjakuutensa 

maalata mahtavia kuvia

ikkunoihin joita sitten kaikki

ihastelisivat aamuisin

pakkasmittaria ulos vilkaistessaan.

Kuurankukiksi ihmiset nimittivät

noita taideteoksia. Huove

oli mestari unelmoinnissa sen

mielivuvat leijuivat kuin

kirkkaat pakkaksen jäädyttämät

lumikiteet siellä täällä.

Lokakuu se on normaalisti

loskan aikaa silloin,

kun talvi aloittaa soittaa

fanfaareja saapuvan roudan

odotuksessa. Routa se on

niin hieno herra tai rouva

ei suvaitse jäädyttää millään

suloisen Suomen maamme

kamaraa sekä kallioita

ilman että sen tuloa

ei toitotettaisi suureen 

ääneen. Sää ,sen vaihtelut

ovat Suomen kansalaisten 

mieleinen yhdistävä juttelunaihe.

Routarouva rakastaa puuterilunta

hän tuiskuttaa sitä naamaansa

aina silloin tällöin manaillen

aina samalla: viti, nattura, utukka,

höyhkä, vuotos, riite , kohma

kähmä, hyytös.

Oh world

Oh world,
how you dissapointed me
didn´t find my way
to the nites, - nites of satin.
I was only wrapped in rough linen.

Once I was young,
like Aino, the Karelian beauty,
just like a woman from Kalevala
and the world was laying on my feet…
It was before something
that I now, in my memories call
the endless witch-hunt.

And I wanted to be 
romantic and happy, then,
just for a while.

Now, wrapped in rough linen
I roughen myself,
and with my hallucinated mind
leave my inner softness
open to visions, poems.

My days are filled
with the variousity of loneliness
all of it, all of its kind.

And at the very moment
feeling so sad, so lonely
I stamp on my former dreams
with my own two feet

Those feet; once so strong
those Two, dancing,
through that Year
that once was
even my stumbling voice then,
turned to the echo of the voice of siren,
and like a mermaid, made of salty silky water,
I just danced through those endless nights
of that Year, that joy, that melody

And now, how can it be
that I wrap myself in rough linen
with the memories 
How can it be

Those nites of satin all so far,
never coming back
never again
to me.

© satu tanninen

TRANSLATION Leena Kulmala

Itseinhoa

Maailma kuinka

sinuun petyinkään,

en löytänyt tietäni

öisiin satiinisiin.

Minun vain karkeaan

pellavaan kiedottiin.

Nuorena olin niin kuin Kalevalan

nainen Aino,

niin oli elämä jaloissani.

Alkoi se loputon noitavaino.

Olisin halunnut romanttisen 

elämän, edes ottaa siitä

pienen palasen.

Nyt karheassa pellavassa

itseäni karkaisen,

näen runonäkyjä

aivoilla naisen harhaisen.

Jokainen päivä elämässä

on erilailla yksinäinen.

Tänään olen surullisista

surullisin, toivon

onnesta nyt poljin

jalkoihin.

Niihin jotka kerran

tulessa karkaistiin,

vahvoiksi kuin teräs.

Tanssin vuoden vain verran

jaloilla merenneidon,

pois pyrstöni suomut

kasvatin.

Mykkä äänenikin,

muuttui ääneksi seireenin.

Silti yksinäisyydessäni,

kietoudun karheaan pellavaan.

Satiinisia öitä turhaan

odotin, niitä ei tule kohdalleni enää

milloinkaan.