Translate

maanantai 28. elokuuta 2017

MORAALIN PARADOKSI


Todellisessa elämässä kohtaamistamme kiistoista useimmat johtuvat oman edun tavoittelemisesta. Niinpä oletamme usein virheellisesti, että jos olisimme aina samaa mieltä toisen osapuolen kanssa, tällaisia kiistoja ei syntyisi. Sivistys valtioissa näemme, että myös toisten intressien ottaminen omien päätöstemme perustaksi johtaa konflikteihin. Emme siis ole vielä löytäneet harmonisen , ja järjestyneen yhteiskunnan loogista perustaa.
Kirjailijan täytyy ajatella asioiden eri puolia ihmisten arvoa puolustaa heikkoja vanhuksia ja kerjäläisiä yms, sisälläni taakkana on kuin juuttunut kuin gramofonin neula levy lautaselle ajatus ristiriidan ratkaisemisesta. Tässä tapauksessa kirjailijalla on toinen minä, se tiukka johtaja

joka yrittään parhaansa mukaan huolehtia hyväntekeväisyysjärjestön rahoista oikeuden mukaisella tavalla. Kohtaamme syvällisen ja tärkeän totuuden: neuvottelut, joissa kumpikin osapuoli tavoittelee henkilökohtaista voittoa, voivat johtaa tasapainoon, mutta jos kumpikin osapuoli tarkastelee vain toisen osapuolen etua, konsensusta ei saavuteta koskaan. Lisäksi tällainen loisi yhteiskunnan, joka on aina risti riidassa itsensä kanssa. Tämä tosiasia on voimakkaasti useimpien ihmisten odotusten vastainen. Koska Suomessa ei pystytä saattamaan asukkaiden välisiä suhteita tasapainoon, se muuttuu lopulta piittaamattomien ja karkeiden ihmisten maaksi. Koska kotimaassa keskitytään huolehtimaan ainoastaan omista intresseistä, se synnyttää inhottavia luonteita. Kun ahneet eivät onnistu asettamaan rajoja asenteille kaikki minulle nyt heti, piittaamattomat ja karkeat voivat hyötyä käyttämällä edukseen sitä, että hyväntekeväisyysjärjestön työntekijät tavoittelevat yhteistä etua olemalla piittaamatta omasta edustaan. Kirjailijan täytyy ajatella asioita monelta eri kantilta. Kohtaamme syvällisen ja tärkeän totuuden: neuvottelut, joissa kumpikin osapuoli tavoittelee henkilökohtaista voittoa, voivat johtaa tasapainoon, mutta jos kumpikin osapuoli tarkastelee vain toisen osapuolen etua, konsensusta ei saavuteta koskaan. Lisäksi tällainen loisi yhteiskunnan, joka on aina risti riidassa itsensä kanssa. Tämä tosiasia on voimakkaasti useimpien ihmisten odotusten vastainen. Ennen puhuttiin herrasmiesten maasta nyt se on mielestäni kuollut, ja kuopattu käsite, jos ei pystytä saattamaan asukkaiden välisiä suhteita tasapainoon, se muuttuu lopulta piittaamattomien ja karkeiden maaksi. Koska herrasmiesten maassa keskityttiin huolehtimaan toisten intresseistä, se synnytti inhottavia luonteita. Nyky yhteiskunnassa on ihmisiä, jotka suhtautuvat varsin kyynisesti hallituseen ,ja päättäjiin jopa inhoavat hyväntekeväisyysjärjestöjä.. Heidän mukaansa se kohottaa rahan kaiken muun yläpuolelle. He ajattelevat, että ne, joilla on rahaa, ovat sietämättömiä ja että rikkaat katsovat olevansa muun yhteiskunnan yläpuolella, kun taas köyhät saavat kärsiä koko ihmiskunnan puolesta. He uskovat, että raha vääristää normaalit ihmisten väliset suhteet.

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Nuorallatanssija


Jättänyt olet jälkesi,
minun sydämeeni.
Aamu armon taas
lähettää, tänne meille
elämässä eksyneille.

Odotan hetkeä,
että minut löydetään.
Ehkä sidon kiinni,
köydenpään,
josta voi nuoran
tanssijalle virittää.

Nuoralla tanssien,
vietän hetken tämän pienen.
Elämän polullani horjuen,
tanssin päällä nuoran sen,
joka viritetty on rakkautemme ylle.




Näin on näreet


Sekasortoinen joukkohurmos
Ihminen valaistuu seura etsii
johtajaa , körttikansa virisikirja
kourissa lauluja veisaa.
Tuntee olevansa ihminen,
hauras mutta hetken tasapainoinen.
Ei tahdo olla hän aika kammoinen.
Onkaloissa luisen pään
aika hukkuu ikävään.
Kuinka kestän tämän
oikuttelevan sään.
Taivas valuu taas kuka
vettä kaataa saavista alas?
Joskus jossain nero nukkuu
psalmien alle joukkohurmos hukkuu
aika harhaan johdattaa.
Sade taas pois katoaa,
ja taivas esiripun aukaisee
kohta Fenix-lintu on taas tuhkaa,
ja maailman uusi luominen
odottaa miestä mahtavaa.
Likaisen kauneuden vankina
on maa, lauma kentaurien
polkee ruohoa paikallaan.
Riivaajat piiskaavat selkää
ihmisen. Synkät yön tunnit
vaativat uhrinsa pimeyden luolissa,
kultatuoliin diktaattorit
kansan joukon edessä kruunataan.
Makeimman naurun nauraa
köyhä kerjäläinen, hän
näkee lapsen lailla kaiken
viisaan totuuden.

This is how you look


A confused mass carousel
Man is brightening up the club looking for
The leader of the circus book
In singing  songs.
He feels he is human,
Fragile but balanced for a moment.
She does not want to be pretty brave.
Hocks with a bony head
The time goes astray.
How do I endure this?
Weathering weather.
The sky is burning again who
Water to pour down to get down?
Sometimes somewhere the genius sleeps
Under the psalms, the mass of the world is lost
Time to mislead leads.
Rain falls away again,
And the skirt of heaven opens
The Fenix bird is again ash,
And the new creation of the world
Wait for the man to be awesome.
Prisoner of dirty beauty
Is a land, a herd of centaurs
Picks grass in place.
The devils whack their backs
human. Blur night hours
Require their sacrifice in the caves of darkness,
Dictators of gold medal
The crowd is crowned.
The coolest laugh laughs
Poor beggar, he
Sees everything as a child
Wise truth.


lauantai 19. elokuuta 2017

Agitaattori


Yksinäni tai en tie
kulkukoiran tie on kapinen.
Hullut hurmiot monet
mutkat sekä turmiot
surman ajajan silmukat
monet kujakatit näin
yllättäen iloisena tai allapäin.
Nuo mielenosoitukset
luona torien kuulen
ajatuksissani äänet agittaattoreiden
missä asuu järki viisaus
kujilla asunnottomien ?
Kuu vain kumartaa
matka miestä maan
satuihin , jos uskoo se
kai enkelin siivet lapaluihin
viimeisen lautturin saapuessa
kasvamaan saa ?
Kuka on agitaattori kuka ei
mitenkä järjen ääni puhuu
kuinka sen soinnut soi ?


Don Quijote


Vihan pelon kahleet
ovat näkymättömän
kuin aaveet ne
tappavat liian monen
haaveet. Mitä me
ansaitsemme mitä
emme sitä ,että
sananvapaus poistetaan
päättäjien riimisanoja
ainoastaan luvalla
toistetaan.
Olen törmännyt siihen,
että totuus sensuroidaan
valheen vallan alle
kansa tiukasti ankkuroidaan.
Päin tuulta sekä tuulimyllyjä
vastaan taistelen kuin 
Don Quijote
Maailman tuulien tuomaa
pelon tuskan veren hajua
haistellen.

Turku


They are the makers of the people
Electically elected
their eyes
Truthfully closed
As a deaf warning
The voices went
omatunnottomat
Thinking decent
Took our country
Sacrifice to the altar
Lion's throat
The sword of terrorism
The blood was stained
In Turku, asphalt and sand.

Turku

He päättäjät kansan 
vaaleilla valitut
silmänsä
totuudelta sulkivat
kuuroina varoituksen
ääniltä kulkivat
omatunnottomat
ajatteluun kunnottomat
veivät maamme
uhri alttarille
leijonan kurkulla
terrorismin miekka 
vereen värjättiin
Turussa asfaltti sekä hiekka.


perjantai 18. elokuuta 2017

Nainen lähin omainen


Minkäs sille voi miksi
luoja naisen loi
maailman kansoittajaksi

kaapin paikan vartijaksi
silmän ruuaksi
ei katuluudaksi
niin kuin sovinistit
naista kohtelee
kai moni taistelee
paikasta naisen sydämestä
ei usein onni kestä
kyyneliä saa pestä
kiltti nainen laittaa
miehelle evästä
ei juokse mustasukkaisena
perästä
moni nainen on tehty
onnenlankakerästä
mies taas kuona erästä
lapsia nainen synnyttää
hellii paijaa silittää
tunteitaan miehelle tilittää
on järjeltään kuin
viisas Salomon
silloin maailmassa
suuri on on
kun naisen laulu
iloisena hyräillen soi.


tiistai 1. elokuuta 2017

Elosteleva elokuu


Älä tule liian lähelle
älä käy kiinni iholle
sinä vanha elosteleva
elokuu
minun sieluni
lyriikkaa lausuu
minulle älä esittele
kitaran soitto taitoa
älä ämmittele
hauku kauniiksi
tiukkapipoksi
en anna sinun
huuliani lipoa
ole hyvä usko
jo mitä tahdon sanoa
vierestäni pois katoa
et ole minun sydäntäni
sykähdyttävää satoa
muistutat liian kiimaista
lapamatoa
sinulla on vireet vinossa
et ole minun aalto taajuutta.




Patajätkä

Patajätkä
Patajätkä

Blogiarkisto